Profetia 34

Jerikon muurit kaatuvat jalleen !

7.5.1999


Kuten vanhoina aikoina, tuhoan taas, kuten tuhosin Jerikon muurit. Kansat ja taloudet tulevat kaatumaan. Se on jo alkanut. Kansat ja ihmiset, jotka sanovat, etten tee, mita sanon, tulevat tuntemaan MINUN vihani tavoin, joilla he eivat ole koskaan sita kokeneet. Silla MINUA pilkataan jopa heidan kasvoillaan, jotka kutsuvat itseaan MINUA varten erilleen asetetuiksi ja kuitenkin he kaantyvat kultaisten kuvien puoleen, ja julistavat, etta MINA puhun julki ja julistan naista kultaisista kuvista. Ihmisten tekemia ja pahojen henkien tekemia kuvia. Palvonnan talot, jotka kerran palvoivat MINUA, ja nyt, vaikka he kutsuvat MINUN NIMEANI, ja laulavat palvonnan lauluja MINULLE , ja rukoilevat MINUN NIMESSANI, missa kullan julistus ilmaantuu suihin ja ruumiisiin, MINUA ei loydy sielta. Sielut, jotka he luulevat johtavansa MINULLE, johdetaan tosiasiassa toiselle. He tulevat nakemaan, mita tapahtuu, kun he tarjoavat taman rukousten suitsukkeen, joka on loukkaus MINUN sieraimilleni, kun he tarjoavat MINULLE taman oudon tulen. Olen varoittanut taman profeetallisen neidon valityksella, kuten kaskin vanhanajan Eliaa puhuman julki ja kohtaamaan Baalin profeetat, nyt kaytan MINUN uudenajan Eliaa tekemaan samoin.

Lukija, huomaa, jos tama ei ole viela tullut kirkkoihinne, houkuttelemaan teita, se tulee tulemaan, silla saatana haluaa asettaa erilleen ja MERKITA heidat, jotka kuuluvat hanelle ja heidan tietamattaan, heita on alettu jo merkita! Ei merkki, joka johtaa mihinkaan pelastukseen, vaan tama on petoksen alkua, joka johtaa Pedon MERKKIIN! Pedon merkki tullaan hyvaksymaan yhta helposti kuin tama kultainen MERKKI nyt. (kultaiset hampaan taytteet, tai kultahampaat tai kultapoly) Kun pedon merkki tulee, ihmiset tulevat luulemaan sita siunaukseksi, kun todellisuudessa he ovat kadottaneet sielunsa ikuisen tuleen ja tulikiveen. Koska uudenajan Eliani puhuu julki MINUN sanojani, muut, jotka haluavat vain kuulla MINUN siunauksistani, jotka ylentavat mielta, valttelevat ja herjaavat hanta, eivatka kuulla MINUN kirouksistani, jotka ovat heille, jotka kieltaytyvat kuuntelemasta sanoja, jotka puhun. Koska enemmisto kieltaytyy kuuntelemasta, ja varoittamasta muita, tulen sallimaan saatanan jatkaa MERKITSEMAAN ja pettamaan heita, jotka ovat hanen, tayttamalla heidan suunsa helvetista lahetetylla kullalla, ja sallia heidan uskoa valheen, silla he kieltaytyivat opiskelemasta ja osoittautumasta patevoityneiksi. He kieltaytyivat totuudesta, joten sallin heidan uskoa suuren petoksen, silla he vihaavat heita varoittamaan lahetettyja viestintuojia ja he herjaavat heita kaikin tavoin, puhuen kirouksia heille, joten sallin saatanan tayttaa heidan suunsa, missa totuutta valtettiin taman maailman kullan himolla. He tulevat tulemaan MINUN luokseni yhtena paivana ja tulen sanoaan heille, kun he sanovat «HERRA, HERRA» ja MINA tulen sanomaan «Eroa MINUSTA, sina vaaryydentekija, en koskaan tuntenut sinua! »

Pakene tata kullan julistusta, joka loytyy kirkoista monissa maissa. Tama on vasta petoksen alkua heille, jotka sanovat olevansa MINUN  ja kuitenkaan eivat ole. Johtajat, jotka sanovat, etta he ovat MINUN, ja kuitenkin ovat tietamattaan tulleet taytetyiksi demonisia julistuksia tuottavilla pahoilla hengilla ja he luulevat seuraavansa MINUA ja kuitenkin he seuraavat taman maailman himon jumalaa, hanen nimensa on saatana. He, jotka jatkavat ottamasta osaa siihen, mista olen varoittanut, jotka jatkavat vihan osoittamista ja heidan herjaamistaan, jotka vain puhuvat MINUN varoituksiani, tulevat tuntemaan MINUN vihani tavoin, joista he eivat ole koskaan uneksineet. He, joita kerran kutsuin MINUN ystavikseni, nyt MINA kutsun MINUN vihollisikseni. Kultapoly on sokeuttanut heidan silmansa. Varoitan teita etukateen nyt, «kun nostatte katenne kohti profeettaa, joka varoittaa, MINA tulen nostamaan MINUN kateni ja laimayttamaan teidat pois MINUN tosi viestintuojieni luota, jotka on lahetetty MINUN viestieni kanssa, eivatka heidan omiensa! »

Mita MINUN profeetoillani on voitettavaa puhumalla sanoja, joita enemmisto kieltaytyy kuuntelemasta? Heita ei tosiaan palkita rahallisesti, edes he, jotka pitavat heita profeettoina, silla kuinka harva tulee auttamaan heita, kun on valttamatonta. Mutta nama luotetut viestintuojat ovat saavuttaneet luojansa luottamuksen. Niita harvoja, jotka ovat siunannneet tata profeettaa puhumassa, tulen jatkamaan siunata, tulen jatkamaan suojella, ja mika on MINUN on sinun ja mika on sinun on MINUN. Suojelen ja siunaan kaikkea, mika siunaa ja rukoilen siunauksia heille, jotka puhuvat MINUN viestejani kuten tama profeetta tekee nyt. Tulen jakamaan MINUN salaisuuteni heidan kanssaan ja varoittamaan, ennenkuin vihollinen voi iskea, jotta he voivat liikkua pois tielta ja varoittaa muita tekemaan samoin. Vaeaeraet profeetat ja johtajat puhuvat Pyhia Kirjoituksia vailla asiayhteytta. LUKEKAA MINUN SANAANI!

Enko sanonut miehelle, joka teki kaiken, minka saattoi miellyttaakseen ja totellakseen MINUA ja kuitenkin kun han tuli ja sanoi «Mita minun pitaisi tehda ollakseni opetuslapsesi? » Etko muista, etta YAHUSHUA sanoi hanelle «Myy kaikki, mita sinulla on ja seuraa MINUA?» Sanoin taman, silla tiesin, etta han oli hyvin varakas mies ja hanen silmansa olivat hanen rikkaudessaan ja vaikka han rakasti MINUA ja totteli MINUN lakejani, hanella oli toinen Jumala ennen MINUA, ja se oli hanen vaurautensa. Eiko sanani sano, etta mies kaantyi ja kaveli pois, silla siita, mita olin pyytanyt hanta tekemaan, han kieltaytyi. Tama mies olisi voinut olla MINUN opetuslapseni, mutta valitsi taman kullan himon rikkauden vikittelemaan hanet, ja asettamaan rikkautensa ennen palvomaansa Jumalaa. Kuinka moni teista tekee samoin? Silla heille teista, jotka eivat tee nain, MINA tiedan, kuka rukoilee, « ISA, nayta, kuinka voin kayttaa tata rahaa tuomaan sinulle kunniaa? Kuinka voin kayttaa naita siunauksia, jotka olet antanut MINULLE, tuomaan sinulle ylistysta? » Tunnen sydamenne ja ne ovat miellyttavia MINULLE. Ette ole asettaneet taman maailman rikkauksia JUMALANNE edelle ja kutsun teita MINUN opetuslapsikseni. Missa aartenne on, sydamenne on myos. Ette voi palvella kahta herraa. Tulette vihaamaan toista ja rakastamaan toista tai rakastamaan toista ja vihaamaan toista. En kaske teita myymaan kaikkea ja seuramaan MINUA vaan pikemminkin tarjoamaan sen MINULLE miellyttavana uhrina. Tulen siunaamaan teita niin tekemasta. Jatkakaa rakentaa aarteitanne taivaaseen eika maahan, silla toinen on ikuinen ja toinen valiaikainen.

Kulta, jonka tarjoan teille, on kulta koettelemuksista, joita kaytte lapi. Ei yliluonnollinen reikien tayte hampaissanne. Ei kultaisten taplien suihkuttaminen ruumiisiinne. Eiko MINUN sanani selvasti sano »Uskon koettelemukset ovat kultaa arvokkaampia»? Vanhat kirjat on nyt heitetty pois siella, mita kerran kutsuin MINUN palvonnan temppeleikseni. Eivatko he ymmarra, etta MINUN lakini eivat ole muuttuneet, eika JUMALA «MINA OLEN» ole muuttunut. MINUN poikani ei tullut muuttamaan, minka saadin lakina. MINUN Toorani ei muutu, ei miehelle, naiselle eika lapselle! «MINA OLEN» on sama eilen, tanaan ja iaisyyden, ikuisesti! Koko maa vapisee, silla «MINA OLEN» on alkanut tomistaa tata maata ja se on ollut vain yhdella jalalla. Kun tomistan tata maata MOLEMMILLA JALOILLANI, se tapahtuu tavalla, ettei yksikaan kansa, kaupunki, tai maa saasty ravistukselta! Mutta taas heille, jotka ovat MINUN ja pitavat MINUN sapattini pyhina, jotka palvovat MINUA voimassa ja totuudessa, heidat tulen saastamaan, tulen suojaamaan teidat. Oppikaa, kuka «MINA OLEN» todella on. En ole edes aloittanut puhaltaa tahan maailmaan, mutta tulette nakemaan, mita tapahtuu, kun taivaan ja maan luoja, ja kaiken, mita on valissa ja ymparilla, puhaltaa tahan maailmaan «MINA OLEN» :n henkayksen VIHASSA ja kiivaassa RAIVOSSA!

Ihminen luulee voivansa hallita ilmakehaa ja he sijoittavat pilviin myrkkya. He sijoittavat ilmaan myrkkya, he sijoittavat veteen myrkkya, he sijoittavat ruokaan myrkkya, jopa vaatteissanne on myrkkya sairastuttamaan teidat, etteka tieda sita. Jopa kayttamanne pesuaineet, kosmetiikka, wc-tarvikkeet, sisaltavat myrkkya. Jopa laakarit myrkyttavat heita, joita heidan on tarkoitus parantaa. Laakarit nyt tappavat, mihin annoin viisauden parantaa. Saatana, taman maan jumala, myrkyttaa teidat kaikin tavoin ja te typerat ette edes nae, mita han tekee taman maan johtajille kun mielenne, ruumiinne, henkenne ja sielunne ovat myrkytetyt. Kirkkojohtajanne myrkyttavat henkenne, johtaen teidat harhaan myrkytetyilla valheilla ja kirjoituksien vaaristamisella ja vaarilla merkeilla, ihmeilla ja tunnusteoilla. Kuinka harva haluaa kuulla totuuden, joka voisi vapauttaa heidat.

Nyt puhun sanat, joita ette taaskaan halua kuulla ja kuitenkin varoitan etuajassa, ala kivita MINUN viestintuojaani, nama eivat ole hanen sanojaan. Missa ovat MINUN muut profeettani, jotka kuulevat MINUN aaneni ja kieltaytyvat puhumasta julki viesteja, jotka loukkaavat taman maailman lihaa ? Tulen tuomitsemaan teidat nain tekemasta ja olemasta puhumatta ja varoittamatta tasta julistuksesta, joka pyyhkii temppelien ja kirkkojen lapi vaeaerin merkein, ihmein ja tunnusteoin. Karnevaalitunnelma! Ainoastaan «MINA OLEN» ei ole huvittunut! Missa ovat MINUN profeettani ja apostolini ja muut, jotka eivat leiki seuraa johtajaa ja varoita ottamasta osaa tahan demoniseen MERKKIIN, joka laiteaan seurakuntien hampaisiin ja suihkutetaan heidan ruumiisiinsa saaden heidat luulemaan, etta he ovat pyhempia ja etuoikeutetumpia kuin he, joilla ei ole tata. TYPERYKSET! Saatana merkkaa teidat, etteka tieda sita. Hitler veti kultaa suista kerran aiemmin ja antikristus tulee tekeman samoin. Teidat, jotka uskotte taman, on petetty ja teilla on kultakuume, joka hylkaa totuuden helvetista tulleiden valheiden sijaan.

MINA nyt puhun MINUN lapsilleni, jotka tunnistavat taman pahan pahana. Teidan tulee oleman MINUN Joosuoitani ja tehda kuten Joosua teki ja mika tahansa paha, joka on tiellanne, pitamassa teita kahleissa, marssikaa sen ympari kuuden paivan ajan kerran. Seitsemantena paivana, marssi sen ympari SEITSEMAN kertaa, puhalla kutsutorveen, jos sinulla on sellainen, sitten HUUDA, mita kasken sinun sanoa! Naet voiton, jos teet nain ja tottelet kaikessa, minka kasken tehda. Varmista, etta sydamesi on puhdas, eika piilota taman maailman pakanallisen maailman aarteita kuten Jeriko. Varmista, etta olet vilpiton, ja mika hyvansa, mika on pitanyt sinua kahleissa, jos sinulla on luottamusta uskoa, ja elat MINUN edessani pyhasti, tulet nakemaan VOITON tavoin, joista et ole koskaan uneksinut.

Aski savukkeitako sinua pitaa kahleissa? Alkoholiko tai pornografia? Onko henkilo, joka pitaa sinua kahleissa? Mika se on, MINUN lapseni? Minka Jerikon muurin haluat nahda murtuvan maahan? Mutta varo, silla muista, etta KUOLEMA tuli Jerikoon. KUOLEMA tuli MINUN vihollisilleni, ja myos heille, jotka eivat totelleet. Heille, jotka marssivat, annoin voiton! Lue MINUN kirjani Joosua 6, Jerikon muurit tulevat murtumaan maahan kun he, joilla on luottamusta uskoa, he tulevat jalleen nakemaan, ei naisen tai miehen vaan KAIKKIVALTIAAN JUMALAN, «MINA OLEN SE, JOKA OLEN», ei ole ketaan muuta !

Nyt puhun tasta tulevasta maanjaristyksesta, jonka on profetoitu tulevan tahan maahan ennenakemattomalla tavalla. MINA nyt paastan taman profeetan puhumaan, mita kerroin hanelle paivia sitten. Mita tulen tekemaan, tulen tomistamaan molempia MINUN jalkojani nyt taman maailman pahuudelle ja sallia ihmisten aikaansaaman pahuuden menna MINUN aikatauluni edella? Mita tulen tekemaan? Olen nahnyt paastoamisen ja rukoukset lykkaamaan, mita aioin sallia. Mutta eiko MINUN sanani sano «Jos MINUN ihmiseni, noyrtyvat ja kaatuvat kasvoilleen, parannan heidan maansa? » Ei kovin moni tee nain ja tama surettaa MINUA, mutta mita MINUN pitaisi tehda niiden harvojen suhteen, jotka surevat sotia ja surevat taman maan pahuutta? Mita MINUN pitaisi tehda? Jos tulen sallimaan taman, sitten MINUN ihmiseni, jotka luottavat, etten tee nain, ja se tapahtuukin, tulevat luulemaan, etta heidan paastonsa ja rukouksensa ovat olleet turhia. Jopa saatananpalvojat ja –seuraajat, he, jotka notkistavat polveaan Baalille, tietavat, etta ykseydessa paastoamisessa on voimaa, kuinka paljon enemman voimaa kun MINUN ihmiseni, joita kutsutaan MINUN NIMELLANI, tekevat niin. Eivatko MINUN Pyhat Kirjoitukseni sano, etta jotkut asiat muuttuvat vain rukouksella ja paastolla?

Kuitenkin, jos en tee nain, ja nayta MINUN raivoani, tomistaen maita ympari maailman yhdella kertaa, MINUN profeettojani tullaan pilkkaamaan ja kutsumaan vaeaeriksi profeetoiksi! Heidat luokitellaan kuten Joona luokiteltiin, kun Ninevan ihmiset luulivat, etta han profetoi vaarin. Han suuttui MINULLE. Kuitenkin kerron teille, he, jotka profetoivat suuresta maanjaristyksesta tulevaksi 8. toukokuuta, eivat valehdelleet teille. Kuitenkin rukousten ja paaston vuoksi, ja puhtaiden sydanten, ja kyynelien, olen lykannyt tuomiota, mutta hyvin lyhyeksi aikaa! Tulee tulemaan tomistys, muttei suhteessa, josta puhuttiin, ei talla kertaa, teille on annettu teloituksen lykkays, kayttakaa se viisaasti. Alkaa herjatko tai pilkatko MINUN profeettojani, jotka varoittivat teita. Sen sijaan, olkaa hyvin kiitollisia. Jos he eivat olisi varoittaneet, toukokuu olisi ollut ennennakematon kuukausi maan pinnalla tahan saakka. Nyt huonoihin uutisiin, koska olen pidattanyt MINUN tuomiotani lyhyeksi aikaa, MINUN vihani vain kasvaa rajummaksi, silla pidattelen MINUN vihaani, mutta se vain kasvaa kuumemmaksi taman maailman pahaa vastaan. Rukouksenne ovat vain lykanneet valtettavissa olematonta, juuri kuten Nineva. Alkaa uskaltako pilkata, silla he, jotka pilkkaavat MINUN profeettojani, tulevat nakevamaan, mita tapahtuu, kun MINA pilkkaan heita. He, jotka pilkkaavat, eivatka ole kiitollisia tasta teloituksen lykkayksesta, VAROKAA. Ei ole valia, mita muut teista ajattelevat, MINA tulen tuomitsemaan teidat puhumienne sanojen perusteella. Teilla ei tule olemaan lykkaysta, paitsi maaratty aika, taivaan JUMALA tulee tuhoamaan teidat ja koko taloutenne, joka pilkkaa kuorossa ja kaiken, mita teilla on, MINA tulen antamaan siunaukset MINUN rakastetuilleni, jotka eivat uskalla pilkata, vaan sen sijaan ylistavat MINUA tasta teloituksen lykkayksesta. Teen tama, jotta monet nakevat, etta olen armon JUMALA ja rakkauden, kuten myos vihan. Teen taman, jotta tulette nakemaan: rukouksen ja paastoamisen voiman yhdistettyna YAHUSHUAN NIMEEN, tulee liikuttamaan MINUN kattani ja lykkaamaan MINUN tulevia tuomioitani. Kun tulen uudestaan, suuri maanjaristys tulee tapahtumaan tassa maailmassa kuten ei koskaan aiemmin. Ei varoituksia tulla antamaan, muita, kuin mita profetat puhuvat ja MINUN Pyhien Rullieni, joita kutsutte kirjoituksiksi, mukaan.

MINUN on pakko myos osoittaa tama varoitus MINUN neitoni valityksella nyt, kerroin hanelle unessa 20.4. 1999 ja kuitenkaan en paastanyt hanta puhumaan tata julk,i ennenkuin nyt, paitsi muutamalle harvalle luotetulle. Nyt on aika MINUN puhua se julki. Aelkaeae uskaltako sattia MINUN viestintuojaani, silla jalleen, mita hanella on voitettavaa julkaisemalla viestin, jota kutiavat korvat eivat halua kuulla?

MINA puhuin hanelle unessa ja kaskin hanen kertoa teille tama: on tullut aika, jolloin on vaarallista asua samassa asunnossa kuin epauskovat. Silla puolisot pettavat toisensa, lapset pettavat vanhempansa ja niin edelleen. Te, jotka olette olleet epatasa-arvoisesti kytkoksissa ja kuitenkin onnistutte asumaan yhdessa molemmat palvellen eri jumalia, vaikka epauskoja saattaa vaittaa uskovansa Jumalaan, se ei ole sama JUMALA, jota sina palvelet ja palvot ja asetat ensimmaiseksi. Rukoile nyt pakoonpaasya, ennen kuin sinut annetaan uhrina. Heille, joilla ei ole tieta pakoon, ja kuitenkin olette rukoilleet pakotieta, tulen tekemaan pakotien teille. MINA ymmarran, vain puhu se rukouksessa ja tulen tekemaan, mita en ole aiemmin tehnyt, tulen murskaamaan Jerikon muurit maahan vuoksenne ja epauskova ei tule enaa olemaan este teille palvoessanne ja palvellessanne MINUA. Tulette voimaan todella sanoa „Mita minuun ja talooni tulee, me tulemme palvelemaan HERRAA!“

Monelle teista olen varustanut tien ulos rahallisesti ja kuitenkaan ette ole liikkuneet kun sanoin „PAKENE NYT“! Monella teista on paikkoja menna, ja kuitenkin valitsette jaada epauskovien kanssa. Olette sijanneet vuoteenne ja tulette makaamaan niissa. Suren tata. Moni teista on anellut ja itkenyt pakotieta ja ollut loytamatta. Nama ovat heita, jotka pelastan tavoin, joita he eivat ole pitaneet mahdollisina. ENKO OLE TEIDAN PAASIAISENNE? Enko MINA sanonut MINUN pyhissa sanoissani, „Mita tekemista valolla on pimeyden kanssa?“ MINUN lapseni, on joko pimeys tai valo, ei voi olla molempia. Missa valo on, siella asun, missa pimeys on, saatana asuu. Puhu nyt, ja todista MINULLE, mita JUMALAA PALVELET! Kuten olet ollut karsivallinen, niin olen MINAKIN ollut karsivallinen, mutta aika lahestyy loppuaan ja vuosi lahestyy loppuaan, ja jos et kuuntele nyt, seuraavana vuonna tulet rukoilemaan, etta voisit totella MINUA ja erota pahantekijoista, taasen, ihmisjoukoille se tulee olemaan liian myohaista.

Epauskovat tarjoavat teidat uhreina ja varoitan etukateen teita nyt, siita, mita on tuleva. MINA maarasin MINUN vanhanajan profeettani kuten kerrottu Pyhissa kirjoituksissa, komentamaan MINUN pappini eroamaan pakanoista, jotka palvoivat muita jumalia, enko vain? Papeilla oli lapsia naiden pakanavaimojen kanssa ja kuitenkaan, en saatanyt naita avioliittoja. Olette nahneet, ettei itseaan vastaan jakautunut tlao pysy pystyssa. Kuten oli silloin, niin tulee taas olemaan. Papit vastustelivat ja MINUN profeettani laimayttivat heita kasvoihin ja vetivat heidan partojaan. Haluatteko MINUN tekevan taman taas? Paitsi, etta talla kertaa se ei tule olemaan profeetta, vaan KAIKKIVALTIAS JUMALA «MINA OLE », joka tekee nain ja paljon pahempaa! Alkaa vaipuko epatoivoon, MINUN lapseni: he, jotka tahtovat olla vapaita ja kuitenkaan eivat tieda, kuinka tehda taman.

Tiedan, ketka teista ovat kykenevia tekemaan nain, ja ketka eivat ole kykenevia tekemaan nain, tulen pelastamaan heidat, jotka eivat ole olleet kykenevia, mutta heidan taytyy puhua se MINULLE, rukoilla MINUA, ja asettaa MINUT ensimmaiseksi, uskaltean loukata, missa eivat ole loukanneet aiemmin! MINUN ihmisteni ei taydy pelaetae epauskovaa, herjaajaa, pilkkaajaa, silla vaikka tama maailma pitaa teita yhtena, MINA en ole koskaan saatanyt teita yhteen epauskovien kanssa. Tulen pelastamaan kuten pelastin Joosuan Jerikossa jalleen kerran. Uskokaa paitsi mielillanne, myos hengillanne. Tehkaa Jerikon marssi sen ympari, mista haluatte MINUN kateni teidat pelastavan. Rukoilkaa ja tulen nayttamaan MINUN pelastukseni. KUTEN TEIN ENNEN, TEEN JALLEEN!

MINUN neitoni puhumassa julki tata sanaa on maksanut hinnan voitelusta puhua julki taman profeetallisen viestin vapauttamaan vangitut YAHUSHUAn NIMEEN! Vain MINA tiedan hinnan, jonka han maksaa ja he, jotka nousevat hanta vastaan, silla saatana tulee olemaan pakotettu vapauttamaan ihmispaljouksia epatasa-arvoisesti kytketyissa avioliitoissa ja talouksissa. Paastoaminen ja rukoukset taas kerran ja Jerikon marssit tulevat pakottamaan muurit murtumaan maahan. Mutta MINUN ihmisiani, jotka tekevat nain, ei jateta koyhyyden henkeen, silla lukekaa taas MINUN Joosuan kirjani, nahkaa, kuinka siunasin heita, ottaen pahojen rikkaudet ja antaen ne vanhurskaille. Tata rikkautta ei ole tarkoitettu taman maailman mielihyviin, vaan MINUN valtakunnalleni, jatkamaan tukemaan niita muutamia profeettoja, jotka MINULLA on kuten tama neito, joka uskaltaa puhua, mita yksikaan profeetta ei ole uskaltanut puhua niin rohkeasti huolimatta seurauksista. Kuinka moni teista tulee piilottamaan MINUN profeettani ja opetuslapseni, kun aika koittaa?

Kuka tulee tekemaan, mita Rahab Joosuan kirjassa? Teidan ei tervitse pelata, silla enko kaskenyt Joosuaa saastamaan prostituoidun ja hanen perheensa ja hanen asuntonsa ja kaiken, mita han omisti? Ennen kuin han valloitti kaupungin, ennenkuin muurit murtuivat maahan. Jerikon muurit, jotka oli pystytetty taman pahan kaupungin ymparille ja kuitenkin MINA kaytin MINUN ihmisiani huutamaan SOTAHUUDON ja MUURIT murtuivat maahan POLYKSI! MINA kaytin MINUN ihmisiani, jotka kuulivat MINUN aaneni, ja tottelivat MINUA ja sanoin “ei sanaakaan” kun he ensin marssivat kerran kuuden paivan ajan, sitten seitseman kertaa SEITSEMANTENA PAIVANA, ja sitten huusivat voiton sotahuudon! Koska ykseys on tarkeaa, yhdistykaa ja tehkaa, kuten Joosua teki.

Komennan taman profeetan nyt rukoilemaan erilleen asetettua paivaa, jolloin yhdessa tulette huutamaan ja tekemaan Jerikon Marssin minka tahansa suhteen, jonka haluatte tulevan poistetuksi elamistanne, joka ei tuo MINULLE ylistysta, loistoa ja kunniaa! Jopa he, joiden ei tarvitse poistaa mitaan elamistaan, komennan teidat liittymaan tahan Jerikon Marssiin veljienne ja sisartenne tahden, jotka tarvitsevat pelastusta! Lakatkaa olemasta sumu omissa siunauksissanne, ellen ota niita pois ja anna toiselle. Teidan ei tarvitse edes fyysisesti olla yhdessa, tietakaa vain, mita tarvitsee poistaa. Marssikaa ympari omien talojenne heidan vuokseen, joiden talot on jaettu uskoviin ja epauskoviin.

Rukoilkaa ja tulen nayttamaan teille, kuinka paastaa veljenne ja sisarenne YAHUSHUASSA vapaiksi! Paastoanne, rukouksianne ja Jerikon Marssianne tullaan kayttamaan avaimena, joka kaantaa lukot, jotka ovat olleet niin kauan, etta on kuin ne olisivat rustoittuneet kiinni, kuitenkin YAHUSHUAN NIMEEN kun teette nain ykseydessa, se tullaan avaamaan ja mita “MINA OLEN” avaa, ei ihminen eika paholainen tule sulkemaan jalleen, jos vain voitte uskoa luottamuksessa, tulette viimeinkin nakemaan taman pelastuksen. Murtakaa vangittujen veljienne ja sisartenne lukot ja laskekaa heidat vapaiksi ykseydessa. Tarjotkaa MINULLE kaikki epatasa-arvoisesti kytketyt taloudet kuten Abraham teki Iisakin suhteen ja katsokaa, mita teen uhreillanne. Suuret joukot tulevat vapautumaan, jos vain voitte uskoa!

Annettu Apostoli Elisabeth (Elisheva) Elijahlle