Profetia 74
MINÄ, JAHVE, OLEN JULISTANUT SODAN MAAPLANEETALLE TAIVAASTA

25. kesäkuuta, 2004
Annettu Apostoli Elisabeth Elijah Nikomialle



Rakastettu perhe JAHSHUASSA……

Tämä profetia tuli julki sen jälkeen kun aviomieheni näki unta ja me rukoilimme unelle selitystä ja tämä uusin profetia tuli. Kirjoitan ensin unen, sillä se kiihotti voitelua minussa.

Alapuolella on uni, jonka minun rakastettu aviomieheni sai 25/6/04. He, joilla on unien tulkitsemisen lahja, pyydän, e-mailatkaa meille ja jakakaa tulkinta [email protected]


UNI
Aviomieheni Apostol Nikomia ajoi ministeriön bussilla tietä pitkin. Sää oli kesä, kevät tai syksy, ei ollut talvi. Yhtäkkiä hän kuuli radiosta varoituksen, että meteorisuihku osuisi maahan hetkenä minä hyvänsä. äkkiä tie täyttyi autoista, jotka olivat matkalla samaan suuntaan kuin hän. Hän kääntyi ympäri toiseen suuntaan, hakemaan minua ja poikaani. Hän muisti olleensa järkyttynyt unessa, koska hän tiesi, että meteorisuihku tulisi, mutta me emme olleet valmistautuneet siihen.

Hän oli todella väsynyt ja jäi rekkaparkkiin lepäämään ja Isä JAHVE sanoi hänelle, ”Ei ole aikaa levätä, jatka matkaasi!”. Niin hän lähti rekkapysäkiltä ja poispääsyn kohdalla oli kaksi kylttiä: vasemmalle ja oikealle. Vasemmanpuoleinen oli leveä ja kestopäällysteinen ja sileä. Oikeanpuoleinen oli kapea, nousujohteinen ja siinä oli syvä rotko oikealle. Hän muistaa ajatelleensa, että bussi putoaa, jos hän valitsee oikeanpuoleisen, mutta JAHVE sanoi, että se hänen oli otettava.

UNEN LOPPU (tulkinta alapuolella), Uskomme, että aviomieheni edustaa ihmisiä, jotka eivät ole valmiita ja joiden täytyy ymmärtää, että helppo tie ei pidä meitä turvassa tässä maailmassa.

*******

PROFETIA 74

MINÄ, JAHVE, OLEN JULISTANUT SODAN MAAPLANEETALLE TAIVAASTA

Voi typerät miehet! Voi typerät naiset! Te maan miehet, naiset. Te, jotka juonitte MINUA vastaan! Te, jotka yritätte johtaa MINUN tosi lapsiani teuraaksi, kuin lampaat teuraaksi. Te, jotka kirjoitatte lakeja ja heitätte pois vanhoja lakeja, sanotte että ne ovat vanhanaikaisia. Te unohdatte, että OLEN IKIVANHA! Mitä teette, voi typerät tämän maan ihmiset?

Te, joilla on korkea teknologianne, massatuhoaseet, rutot ja taudit, jotka olette keksineet saatanan käden kanssa. Te, jotka olette niin rikkaita ja koreita, te, jotka olette rakentaneet maanalaiset kaupungit. Te, jotka menette valloittamaan planeettoja, joita en ole teidän käskenyt valloittaa. Eikö riitä, että olette jo tuhonneet yhden? Onko teidän pakko tuhota muitakin? Eikö teillä ole tarpeeksi sotaa tällä planeetalla? Onko teidän pakko kerjätä lisää hankaluuksia?

Mitä teette hävittääksenne toisenne, pelottelette toisianne, sota toisensa jälkeen ahneuden, vallan vuoksi, mutta samalla kun teette näin, ette tiedä milloin, mutta MINÄ, JAHVE, olen säätänyt sodan taivaasta ja te ette voi pysäyttää sitä! Te, jotka pilkkaatte MINUA! Te, jotka pilkkaatte JAHVEN ja JAHSHUAn tosi lapsia. Te, jotka SODAN taivaasta tälle planeetalle, ja paha lyödään kuoliaaksi. Te luulette, että menette ja piiloudutte, te, jotka olette valmistautuneet ja olette pahoja, välitätte vain omista perheistänne. Kuinka monta miljoonaa olette käyttäneet? Voi, te sanotte biljoonia! Te, jotka otatte rahan ihmisten taskuista, te sanotte. “Lisää veroja tarvitsemme!” Sen sijaan ne menevät maanalaisten kaupunkienne rakentamiseen. Kaikenlaisia luksustavaroita, aarteita olette hamstranneet ja käytätte ihmisten rahaa, jotta teillä olisi pakopaikka kun luulette muiden vain kuolevan1

Mutta MINÄ, JAHVE, MINÄ, JAHVE, Luoja, paitsi tämän, mýös kaiken välissä olevan, ja MINÄ heitän kivet taivaasta! Ja juuri niin kuin Sodom ja Gomorrah ja seitsemän kaupunkia, olen sama JAHVE, joka tuhosi Ninevan. Vaikka annoin sille aikaa katua lopussa, eikö se tuhottu? MINÄ OLEN sama JAHVE, sama IÄNIKUINEN ja mitä tein kerran aiemmin, teen uudestaan.

Olette niin kiireisiä sotienne kanssa, ette edes pelkää tai huomaa MINUA kun uudestaan ja uudestaan annan merkkejä taivaalla ja tuomio lähestyy teitä! Mutta ei lapsilleni, voi, te luulette, että he ovat niin välinpitämättömiä ja lapsellisia, mutta unohdatte luciferin pahat, että he todella kuuluvat MINULLE! Heillä ei ole rahaa valmistautua, mutta he tietävät, että heillä on TAIVAALLINEN ISÄ, JOKA VÄLITTÄÄ. MINUN enkelini suojaavat heitä vihalta, joka tulee taivaasta. Sillä hallituksenne ottavat rahanne ja sanovat valloittavansa ulkoavaruuden. Mistä lähtien annoin heille planeetat, sillä eiväthän he ole huolehtineet edes yhdestä, jonka annoin!

Voi, miksi massat pysyvät hiljaa? Sillä jopa jotkut pakanat tietävät, että nyt laadittavat lait saavat heidät tutisemaan ja vapisemaan. MINÄ OLEN JAHVE ja tämän maan pahoja vihaan! OELN SAMA EILEN, TÄNÄÄN JA IKUISESTI! En muutu vain ihmisen mielijohteesta! Amerikka….sanotte, ettette tarvitse Jumalaa? Kun jopa pakanat kumartavat vierasta Jumalaa. Sillä he tietävät, etteivät he itsessään ole mitään, sillä he haluavat suurempaa voimaa, ja vaikka se on väärä, ainakin he tietävät, etteivät ole Jumala! Voi, mutta sinä paha, paha, paha Amerikan maa! En puhu MINUN lapsistani, MINUN lampaistani, MINUN vuonistani. Puhun teistä pahat poliitikot ja sodanlietsojat, jotka menette valloittamaan avaruutta kuten joka kansaa. Ympäri maailman mereltä merelle, Amerikka, jos saisitte pitää päänne, sanoisitte kaiken kuuluvan teille!

Voi, säädätte sotia ja otatte haltuun Ismaelin siemenen, mutta unohdatte että se on vieläkin Abrahamin siemen! MINUN lapseni, MINÄ yksin OLEN kilpenne. Te, jotka asutte Amerikassa a surette, sillä olen säätänyt sodan Amerikalle. Sillä se on kansakuntien päällepäsmäri, niin pullistunut ylpeydestä, myöntämättä enää, että JUMALAAN olette luottaneet. Jopa haluten repiä pois sanan JUMALA ja kaiken pyhän, ihmisten näkyvistä. Voi, mutta te muut maat, jotka kuuntelette kaukaa ja laajalta, ette ole parempia, sillä poliitikkonne ovat johtaneet teidät harhaan. Ihmiset, olette ottaneet osaa sellaiseen, mitä ette tunne. Miksi ette tunne? Miksi ette usko, että MINÄ, JAHVE, olen säätänyt sodan tälle maaplaneetalle? Koska heilutatte nyrkkiä MINULLE! Koska sanotte SINUSTA LAEISTASI VAPAUDUN! Sitten maistatte VIHAANI! mutta ei lapsilleni, ei heille, jotka asettavat JAHVEn ja JAHSHUAn ensimmäiseksi rakkaudessaan ja elämässään. Ei heille, jotka itkevät: “Me haluamme tuntea SINUT, näytä meille TAHTOSI, näytä meille tiesi, näytä meille, kuinka voimme miellyttää sinua TÄNÄÄN! ette ole viholliseni, ja suojaan teitä tänään.

Kuka täyttää kirkot niin komeilevat ja ylpeät? Te sanotte mikä käskyt täytyisi pitää, mikä käsky on vanhentunut, ei enää seurattavissa! Te sanotte, että tunnette MINUT…..mutta kukaan ei tunne MINUA paitsi MINUN POIKANI! Mutta MINUN tosi lapseni itkevät “Voi ISÄ TAHDOMME TUNTEA SINUT, voi, niin kuin Mooses tunsi, voi ISÄ, me tahdomme tuntea sinut, voi JAHSHUA, pian saapuva sulhasemme, haluamme tuntea sinut.!” Ensimmäiset hedelmät, jotka korjataan, he sanovat nyt myöskin tämän rukouksen, sillä olen laittanut heidän sydämiinsä välittämisen ja itkun.

MINÄ JAHVE olen JULISTANUT SODAN TÄHÄN MAAHAN! Tuli tulee taivaasta! Ja kukaan ei voi pysäyttää MINUA! Tarvitseeko minun muistuttaa, mitä tapahtui Babylonin tornille? Niin on taas, ja Babylonin torninne kaatuvat! Olen antanut teille katumismahdollisuuksen toisensa jälkeen. Olen käskenyt ihmisten ottaa takaisin vapautensa, jotka riistetään. He vain kohauttavat harteitaan ja sanovat “mitä voimme tehdä? Emme mitään!” Sanomalehtenne ovat sensuroituja! Uutisenne ovat sensuroituja! Mutta voitte silti protestoida! Miksi ette edes rukoile?

Olen opastanut tämän neidon aloittamaan uuden rukouksen. Älkää vain olettako, että ihmisiä uhrataan marttyyreina MINUN takiani. Missä ovat rukoukset? Tarvitseeko Minun muistuttaa Saulista, hänestä, jota kutsutte Paavaliksi? Tiedättekö, että väliintulevat rukoukset sästivät hänet!

Olen opastanut tämän SORMUSNEIDON alkaa rukoilla etukäteen voimakenttää, joka Ympäröi ruumistanne, joka on suoja ihmisten aseilta, ja keneltä tahansa, joka tulee lähelle teitä. He MINUN harvat valitut, jotka ovat nimeltään ensi hedelmät, sillä olette VALINTANI! On kuin menisi vihannesmyllyn lävitse, etkä valitse parhaita? Niin olen valinnut MORSIAMENI, VALITTUNI! On olemassa voimakenttä, joka ympäröi teitä, jota ihminen ei näe, ennen kuin ase suunnataan teitä vastaan kirjaimellisesti. He yrittävät kontrolloida mieltänne. Paha yrittää ottaa tahtonne mutta he unohtavat, RAKASTETTUNI, että kyseessä on MINUN TAHTONI, MINUN HENKENI, MINUN RUACH HA KODSH ja he eivät voi koskea siihen! Se ei ole teidän mielenne, sillä olette antaneet sen MINULLE, jotta Luojanne voi puhua teille, jotta kuulette minua ja olen nostanut oman mieleni mukaisia profeettoja. Väärät sanovat:” Älkää kuunnelko profeettoja!” mutta minulla on aina ollut profeetta. Lähetin tähän maahan profeettojen profeetan, POIKANI JAHSHUAN, HÄN ei jättänyt tätä maata ennen kuin peite tuli, jokailmoitti profetian tosi lahjan, jotta MINUN kuulevat jälleen.

Tahdotko tietää, miksi et kuule? Sillä moni kamppailee ja sanoo: ”Kuuntelen, mitä tämä profeetta sanoo”. Mutta teidän täytyy oppia, etsiä MINUA itse. Haluta koko sydämestänne MINUN ääntäni kuultavaksenne ja en petä teitä. Jopa Raamatun koodit, jotkin ovat todellisia, jotkin väärennöksiä, mutta jopa sanoja siellä täällä, jos teillä ei ole arviointikykyä, saatana ottaa sen ja johtaa teidät harhaan! Joten nähkää ketä kuuntelette, pitääkö se yhtä sanani kanssa?

Varokaa tuomionpuhujia, jotka antavat profetioita ilman toivoa. Tämä neito puhuu aina varoituksen sanoja vihollisille mutten ikimaailmassa profetoi siitä mikä pitää, jättämättä myös toivoa että minulla on kontrolli, että valvon ja MINÄ JAHVE suojelen heitä, jotka todella ovat MINUN. Kuinka tulet minun omakseni? Hyväksymällä JAHSHUA HA MASHIACHIN joka on kreikaksi Jeesus Kristus. Sillä koskaan en tee mitään varoittamatta ensin MINUN profeettojani. Joten lähetän tämän sormusneidon nyt varoittamaan siitä, mikä on tuleva. Suurin tapa teidän valmistautua on etsiä MINUN kasvojani, etsiä MINUN TAHTOANI, sillä minulla on turvataskuja vielä. kuvittele KAIKKIVALTIAAN LUOJAN JAHVEN käsi kivitaistelussa taivaasta. Mutta te luulette, että teillä on kiviä, joita heittää takaisin ja kuitenkin sanon: ”Teillä ei ole!” Amerikka, nauran punaisen asteen hälytystilojanne, sillä tuho tulee tälle kansakunnalle. He, joita pidän vain tuhon arvoisina ja se tulee kädestä, joka loi sekä taivaat että maan.

Voi typerä, typerä ihminen, mitä teet, kun tajuat liian myöhään, että sota on JULISTETTU TAIVAASTA! Mutta he, jotka todella kuuluvat MINULLE, he, jotka ottavat Tooran kirjaimellisesti, he, jotka uskovat MINÄ OLEN voivan suojella, he, jotka ovat asettaneet MINUT ensimmäiseksi elämässään, he, jotka ovat asettaneet kaiken alttarille, huomaatte, että OLEN JAHVE, joka ei voi valehdella! Voi typerä maa, pahat jotka vaeltavat tässä maassa, on totta niin kuin kerroin tälle neidolle kauan sitten, kun hän näki maanjäristykset, kun hän näki tuulen yhdistettyinä tulviin ja tulivuoriin, he, jotka selviytyivät, jotka olivat pahoja ja jopa he, jotka olivat vanhurskaita POIKANI kautta, hän kuuli nämä sanat “1. kierroksen loppu. Nyt, kierrokselle 2! Se on kuin nyrkkeilyottelu, kuinka monta kierrosta? Ja tämä tapahtuu kun olette vähiten tietoisia, siksi sanoin MINUN lapsilleni “Piilottakaa itsenne vielä vähäksi aikaa” Piilottakaa itsenne MINUN helmaan, piilottakaa itsenne MINUN SIIPIENI alle, sillä vain MINÄ, JAHVE suojelen silloin. Samoja, joita suojelen nyt, suojelen silloin.

Joten rukoilkaa etukäteen tätä voimakenttää MINUN lapseni, rukoilkaa heitä, jotka marttyroidaan MINUN NIMESSÄNI, POIKANI NIMESSÄ. Älkää olettako, sillä kun oletatte, tarvitseeko minun muistuttaa, mitkä ensimmäiset kolme kirjainta ovat? Kuunnelkaa tämän sormusneidon ääntä, sillä todella, varoitan teitä kuten varoitan uudestaan ja uudestaan, TUHO TULEE TAIVAASTA, NIN PELOTTAVA NÄKY, ETTÄ MAAILMA PEITTÄÄ SILMÄNSÄ!''

Te, jotka keksitte näitä sairauksia ja ruttoja, ne tulevat teihin ja koteihinne! Ette osaa selvittää, miksi! Mutta RUACH HA KODESH ja JAHSHUAN VUODATETTU VERI ovat antiruumiinne, joita lapseni käyttävät ja rutot eivät tule heidän asuntoihinsa, heidän, jotka miellyttävät MINUA. Tämä on MINUN rukoukseni MINUN rakastetuille vauvoilleni, morsiamelleni, valituilleni. Joten piiloutukaa MINUN lapseni vähäksi aikaa, sillä taas sanon, MINÄ, JAHVE, OLEN SÄÄTÄNYT SODAN TAIVAASTA MINUN vihollisilleni, heille, jotka pilkkaavat MINUA, heille, jotka kirjoittavat uudelleen MINUN LAKINI, heille, jotka yrittävät johtaa lampaani teuraaksi. MINÄ, JAHVE, OLEN SÄÄTÄNYT SODAN TAIVAASTA MUTTETTE TIEDÄ, MILLOIN TUHO

TULEE!

Niin monta kuollutta eikä aikaa haudata, poliitikkonne surevat! He heiluttavat nyrkkiään MINULLE, nyt minä heilutan nyrkkiäni heille! On pelottava asia joutua ELÄVÄN JUMALAN KÄSIIN! SILLÄ OLEN ALKU ENKÄ TUNNE LOPPUA! mutta te, toisaalta, MINUN viholliseni, olette vain hauraita miehiä ja naisia.

Typerät, typerät typerät, tämän maailman ihmiset, mitä vaaditaan huomionne saamiseksi? Puhun teille säässä, ravistatte vain päätänne ja sanotte, eikö ole outoa? Kerroin teille, että puhun teille tulvissa, ette kiinnitä huomiotanne edes hurrikaaneihin. Kuinka monen ihmisen täytyy kuolla ennen kuin käännätte silmänne minuun? Näyttää siltä kuin kyseessä olisi vain rakennukset ja onnettomuudet, ette edes tunnusta minua! Joten näette säänne muuttuvan oudommaksi. Ihminen luulee voivansa hallita säätä. Voi, leuhkit Amerikka, että sinulla on koneita, mutta unohdat, kuka varastoi rakeet, kuka kokoaa lumen, kuka kerää sateen, kuka saa tulivuoren räjähtämään! Te unohdatte HÄNET, joka ravistaa maata, enkä minä tarvitse konetta!

Miksi luulette, että vain kun sotilaanne kuolevat, näen kyyneleenne. Mutta muissa maissa, niissä, joita pidätte vihollisinanne, miksi luulette, Amerikka, ja muut maat myös, miksi luulette, etten näe kuolleiden vuoksi vuodatettuja kyyneliä? Etten tunne tuskaa! Voi ylpistyneitä kansoja!

Jopa MINÄ OLEN häpeää, sillä olen siunannut joitain omista lapsistani rikkaudella ja he sanovat, että seuraavat minua, he jopa tulevat tänne kuuntelemaan sanoja, jotka olen antanut tälle MINUN SORMUSNEIDOLLENI ja kuitenkin he rohmuavat ja he varastoivat rikkautta, jonka olen antanut heille. He sanovat, että se on sateisen päivän varalle. Olen antanut heille laivat, olen antanut heille maat, olen antanut heille lentokoneet, olen antanut heille kullan, olen antanut heille hopean, olen todistanut heidät syylliseksi kerran toisensa jälkeen! Sillä he varastoivat aarteitaan täällä maassa, heidän antiikkiaan, pankkitilejään, ja kuitenkin Taivaan varastoissa he ovat perikadossa! Täytyykö minun muistuttaa hänestä, joka olisi ollut JAHSHUAn opetuslapsi, sillä hän seurasi Tooraa, hän seurasi uskollisesti kaikkea minkä POIKANI JAHSHUA sanoi, mutta kun hän tuli JAHSHUAn luoja sanoi: “Mitä muuta minun tulee tehdä?” Eikö JAHSHUA sanonut hänelle: ”Myy kaikki, mitä sinulla on ja anna köyhille” ja mies käveli tiehensä päätään pudistellen.

Sillä näettekö, MINUN lapseni, hän piti tämän maailman rikkautta tärkeämpänä kuin JUMALAA, jota väitti palvelevansa. joten mikään ei ole muuttunut ja tätä suren.

Missä ovat lapset Alabasteri laatikkoineen? Missä ovat kyyneleet? Kuka pesee POIKANI jalat? Missä ovat he, jotka surevat, itkevät ja valittavat tämän maailman syntejä, jotka aiheuttavat MINULLE niin paljo surua? Miksi itkette vain omia sotilaitanne? Miksette sure muita? Vihollisenne ei ole se, minkä hallituksenne sanoo olevan vihollisenne, vihollisenne on Lucifer! Vihollisenne on kuka tahansa, joka kutsuu itseään MINUN vihollisekseni. Vihollisenne on kaikkea pyhää vastaan. Vihollisenne sanoo teille, että se, mikä on väärin, on oikein. Minä valvon, SILMÄNI KULKEVAT EDESTAKAISIN TÄSSÄ MAASSA, katsoakseen, kuka todella välittää ja tiedän tämän, lapseni, sillä rukoilette tätä. Vihollisianne ovat he, jotka repivät viattomia vauvoja äitiensä kohduista ja heittävät ne roskalaatikkoon tai hienontavat ne kosmetiikalle. Nämä ovat vihollisianne!

Annoin teille varoituksen Hesekiel 9:ssä, sinetöin heidät, joita suojellaan MINUN vihaltani kun silmänne ovat suuntautuneina sotaan toisensa perään. Te unohdatte, MINUN viholliseni, että MINÄ SANON VIIMEISEN SANAN ! Puhun taivaasta ja hyvin pian näette, etten ole LUOJA JAHVE, jota niin vain pilkataan! Varaan vihani MINUN vihollisilleni! Silläkaikki he, jotka ottavat nimen avioliitto ja tahraavat edes nimen. Saman sukupuolen avioliittoja he vaativat! He marssivat homoparaateissaan, he leveilevät synnillään koko maailman edessä. Voi, mutta typerät miehet ja naiset, MINULLA JAHVELLA ON VIIMEINEN SANA! Te vain työstätte tietänne sille helvetin tasolle, jolle laskeudutte!

Tämän maan syntien lemu on tavoittanut taivaan ja nyt minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin julistaa SOTA tälle maalle TAIVAASTA! Silmänne näkevät taivaalla sen, mitä ette halua nähdä! Mutta ei ainoastakaan ihmisen aseesta, joten älkää tulko petetyiksi, sillä MINÄ, JAHVE, OLEN ANTANUT TÄMÄN SODANJULISTUKSEN kuten entisaikoina, niin teen taas! Joten MINUN lapseni, varoitan teitä etukäteen tulevasta, katsokaa ettei teidän käsiä voi syyttää, että teidän suunne on varoittanut, jottei pahojen veri ole teidän käsissänne. Vain MINUN armostani profeetat edes varoittavat sillä jopa MINUN omat lapseni pudistavat päätään ja näitä profetioita jotkut pilkkaavat. Mutten tee mitään kertomatta ensin profeetoilleni, joten taas puhun ulos tästä sormusneidosta, tämä on SODANJULISTUS!

He, jotka katuvat edessäni, he, jotka vuodattavat katumuksen kyyneleitä, he, jotka kääntyvät YAHUSHUA ha MASHIACHille, he jotka tottelevat ja kääntyvät heidän pahoista synneistään tänä päivänä, Minä olen uskollinen ja Minä annan anteeksi ennen kuin se on liian myöhäistä. Mutta Minä kerron teille tämän Minun Lapseni; se on ainoastaan pieni jäännös tästä Ihmisrodusta. Voi, Amerikka ja Englanti ja kaikki ne, jotka ovat pullistuneet ylpeydestä. Tarvitseeko Minun muistuttaa teitä, ylpeys tulee ennen suurta putoamista ja suuri putoaminen on tulossa ja kukaan ei tule olemaan kykenevä pelastamaan teitä? Joten Lapset teitä on varoitettu. Te tulette tietämään mitä se tarkoittaa kun te näette tulen taivaalla. Joten piilottakaa itsenne MINUN Lapseni vain hetkeksi aikaa.

*******

Niin on puhuttu, niin on kirjoitettu, tämä YAHUSHUAn Sormusneito Apostoli Elisabeth Elijah Nikomia 25/6/04.

Pyydän, jakakaa tämä kaikille niille joita tarvitsee varoittaa, minä en tahdo olla vastuussa kenenkään verestä minun käsissäni sen vuoksi että heitä ei varoitettu. Hesekiel 3:17-21