Profetia 61

”Missä Ovat Kaikki Minun Pyhät Mieheni Jotka Nostavat Heidän Pyhät Kätensä Minulle, YAHUVEHille?”

Syyskuu 11, 2002, 11:45 am.

Annettu Apostoli Elisabeth Elijah Nikomialle.

Minä olen valveilla, Minä olen hereillä 11 syyskuuta. Isä on puhunut minulle kun minä olen ollut nukkumassa. Hän herätti minut näiden sanojen kanssa, ja nyt, juuri nyt, jopa samaan aikaan samalla kun minun silmäni ovat yhä kiinni, minä aion välittää nyt tämän maan puolesta syyskuun 11:nätoista. Minä puhun eteenpäin sanat, jotka Hän haluaa minun sanovan. [ Alkaa  puhumaan kielillä tulkitsemisen kanssa. ]

*******

Nikky ja Elisabeth, Minä annan teille tämän vastuun puhua eteenpäin nämä sanat nyt. Että tämä ministeriö aikoo puhua eteenpäin tämän varoituksen nyt. Jopa samalla kun Elisabeth nukkui, Minä puhuin hänelle kertoakseni hänelle mitä sanoa, jopa kun hänen lihansa nyt haluaa yhä nukkua. Jopa kun hänen silmänsä ovat yhä kiinni, Minä puhun esiin nämä sanat.

On syyskuun 11, 2002. Ja kun Minä katson ihmiskunnan ylle nähdäkseni, mitä he ovat tehneet heidän myönnetyllä ajallaan, ylimääräisellä ajalla, jonka Minä olen antanut maailmalle, mitä se on jota Minä näen? Mitä se on jota Minun silmäni katselevat? Sillä Minä vastaan oikeamielisten rukouksiin, jotka kutsuvat Minun Nimessäni, YAHUSHUA Ha Mashiachin Nimessä, Minun Poikani. He huutavat Minulle ja sanovat, ”Anna meille lisää aikaa saavuttamaan eksyneet sielut.” Ja niin Minä olen tehnyt näin.

Tämä on mitä Minun silmäni katselevat. Mies makaamassa miehen kanssa, nainen makaamassa naisen kanssa, vauvat murhattuina kohduissa, ihmisellä mielessä olla pahempi joka päivä. Ei ole erilaisempaa kuin Nooan aikana kun Minä tuhosin maailman. Mutta Minä säästin oikeamieliset, tottelevaiset, Nooan ja hänen perheensä. Joten jälleen Minä sanon ja Minä varoitan. Minä ainoastaan säästän oikeamieliset.

Syyskuu 11, 2001, on puhuttu kaikkialla tätä maailmaa, mutta ainoastaan tragediasta, ainoastaan tuhosta. Kuinka harva antaa Minulle Kunnian, sillä Minä pelastin elämiä, jotka eivät edes ansainneet pelastamista. Mutta tämän päivän muistamisen sijasta, tuomaan Minulle Loistoa ihmeiden takia, joita Minä olen tehnyt, sen sijaan Minä kuulen Minun Nimeäni herjattavan, ”Kuinka Jumala on voinut tehdä tämän?”

Jopa Minun omat saarnaajat, jotka saarnaavat Minun Sanaani, puhuvat ikään kuin Minulla ei ole oikeutta tuoda tuomiota tähän maailmaan. MINÄ OLEN Luoja. Te unohdatte, että te olette luotuja, ja niin tänä päivänä Minä suren kun Minä kuulen tämän uudestaan ja uudestaan. Unohdatteko te kuka on kaiken luomakunnan tuomari? Mistä lähtien ovat luodut tuomitsemaan Luojan?

Minä katson sanaa ”avioliitto”. Minä näen mitä se edustaa teille. Minä loin Aatamin ja Eevan. Sitten miksi samat sukupuolet menevät naimisiin? Kaikki jonka Minä sanoin olevan kammotus, miksi tämä maailma nyt korottaa? Ikään kuin ylpeydessä he ottavat tämän maailman synnit ja sinkoavat ne Minun kasvoilleni ja nyt uskaltavat sanoa, ”Me olemme luojat, me luomme uuden ihmisrodun.”

Missä ovat kaikki Minun pyhät mieheni, jotka nostavat heidän pyhät kätensä Minulle? Miksi he eivät ole kotitalouksien henkinen pää? Miksi vaimot hallitsevat avioliittoja? Miksi miehet kyyristelevät nurkissa? Jälleen Minun täytyy nostaa Deborat ympäri tätä maailmaa tekemään työt, joita miesten on tarkoitus olla tekemässä. Se on naiset, jotka tuntevat Minun Sanani, eivät kaikki, mutta niin monissa tapauksissa se on naiset, jotka sanovat, ”Tämä on todellinen Sapattipäivä, me tulemme kunnioittamaan sitä.” Se on naiset, jotka ottavat lapset ja kasvattavat heidät henkisesti ja sitten te ihmettelette, miksi kodit kaatuvat. Te ihmettelette miksi nuorisorikollisuus kasvaa, te ihmettelette miksi teidän koulunne ovat paikka, jota jopa paatunein rikollinen pelkäisi. Te ihmettelette miksi lapset hallitsevat vanhempia. Se on koska Minun ääntäni te ette kuule. MINUN ÄÄNTÄNI TE ETTE KUULE!

Minun hyvä kirjani on ainoastaan kutsuttu toisena kirjana. Lait ovat käsitelty vanhentuneina. Minä tarkkailen tänään, mitä Minun lapseni tekevät uuden tiedon kanssa, jota heillä ei ollut aikaisemmin. Sillä teitä pidetään vastuussa siitä mitä te tiedätte. Jos te ette tienneet, että nämä pyhät juhlat olivat pyhiä päiviä Minulle, silloin teitä ei pidetty vastuussa. Mutta MINÄ OLEN nyt näyttämässä teille korkeat pyhät päivät, kuinka pyhät juhlapäivät olivat tarpeeksi hyviä Minun Pojalleni YAHUSHUAlle noudattamaan. Kuinka paljon enemmän teidän pitäisi noudattaa niitä!

Minun Poikani YAHUSHUA on Sapatin Herra, Sapatin Herra, jopa kun te tiedätte oikean päivän. Kuinka moni teistä yhä täyttää kirkot sunnuntaina? Te saarnaajat tulette olemaan pidettyjä vastuussa, uudestaan ja uudestaan Minä olen sanonut, ”Te kunnioitatte ihmisen sapattia ja sysäätte Minun todellisen Sapattini syrjään.” Se on tarpeeksi hyvä Luojalle, mutta luodut ajattelevat, että heillä on parempi tapa.

Joten tänä päivänä syyskuun 11:nätoista, Minä katson maailman päälle ja jos se ei olisi ollut oikeamielisten rukousten vuoksi, jotka hyödyttävät PALJON, HÄVITYS olisi TULLUT MAAILMAAN tänä päivänä! Mutta sen sijaan Minä annan teille lisää myönnettyä aikaa, vaikka Minä kuulen Minun todellisten lasteni sanovan, ”Voi, tule YAHUSHUA, tule pian tänään!” Tämä maailma on helvettiin taipunut, jopa maailma järisee ja tärisee pelossa, sillä maailma tietää, että kaiken luomakunnan tuomari aikoo tuomita tämän maailman ja näyttäytyy pian. Teidän vetenne ovat saastuneet ihmisen tekemän synnin johdosta, te pyyhitte pois eläinlajeja yksinkertaisesti, koska te haluatte murhata tai te haluatte pyyhkiä pois niiden asuinpaikan teidän omille typerille tarkoituksillenne. Mutta Minä olen säilyttänyt jokaiset lajit Taivaassa, lajit joita tämä maailma ei enää näe ja Minun lapseni, joiden koti tulee olemaan Taivaassa, olkaa vakuuttuneita, nämä lajit ovat pelastettu teille.

Minä rakastan teitä, Minun rakastetut lapseni, ne jotka nyt eivät ole peloissaan tehdä kaikkea mitä Minä sanon. Ne jotka kunnioittavat pyhiä päiviä, ne jotka huutavat ja kaipaavat YAHUSHUAn tulevan, he itkevät kuin viisi ( 5 ) viisasta neitsyttä.

Heillä on öljyä heidän lampuissaan samalla kun he odottavat, ja heillä on ylimääräistä öljyä sen lisäksi, sillä he eivät tiedä minä tuntina tai minä päivänä. He tietävät, että Hän [YAHUSHUA ] palaa Sapattina, mutta minä Sapattina? Minä olen kertonut tälle palvelijattarelle, se tulee olemaan Rosh Ha Shanahina ja yksi (1) tulossa tulee olemaan, mutta mikä Rosh Ha Shanah?

Minun Sanani sanoo, Hän tulee keskiyön tuntina... mutta minä keskiyön tuntina? Joten kun Minun rakastettuni yrittävät laskea minä tuntina Minun Poikani tulee, Minun kultaseni, tämä on typeryyttä. Sen sijaan vain työskennelkää Minulle ja ahertakaa, pitäkää teidän lamppunne valaisevina, työskennelkää tuodaksenne ainoa aarre, jonka te voitte kun te jätätte maan. Sillä kukaan ei tule tietämään, kuten varas ilmaantuu yöllä, niin tulee teidän elämienne rakkaus. Mutta löytääkö Hän teidät ilman tahraa tai ryppyä?

Mitä tulee vaimoihin, te symbolisoitte Morsianta, aviomiehet, te symbolisoitte Sulhasta. Tämä on kuinka te tiedätte oletteko te Minulle mieleen. Vaimot, joilla on jumalalliset aviomiehet, jotka huutavat YAHUSHUAn nimessä, jotka tekevät kaiken minkä he voivat totellakseen Minua ja Minun Sanaani. Minä kysyn teiltä tämän… Teettekö te kaiken minkä te voitte totellaksenne tuota jumalallista miestä? Minä kysyn tätä aviomiehiltä, jotka symbolisoivat Sulhasta… Teettekö te kaiken minkä te voitte rakastaaksenne ja suojellaksenne häntä? Ollaksenne pää eikä häntä? Ansaitsetteko te heidän kunnioituksensa, että hän haluaa totella sinua tavalla, jolla YAHUSHUAn Morsiamen pitäisi totella Häntä? Rukoiletko sinä perheesi kanssa? Oletko sinä polvillasi sinun vaimosi kanssa? Pidätkö sinä hänen kädestään kiinni kun sinä rukoilet? Siunaatko sinä lapsiasi? Noudatatko sinä Minun pyhiä päiviäni? Oletko sinä kunnioittamassa Minua todellisena Sapattina, vai nautitko sinä vain sinun huvituksistasi ja sinun tavastasi? Oletko sinä esimerkki jumalallisuudesta?

Nämä ovat kysymyksiä joita Minä kysyn teiltä tänä päivänä. Puolustatteko te pyhyyttä ja vanhurskautta… vai surffaatteko te pornoa internetissä? Luuletteko te, että teidän syntinne on piilossa salassa? Jopa ne, jotka seisovat saarnatuolin takana? Oletteko te maailman ”aviomiehen” kunnioituksen arvoisia, sillä te edustatte Sulhasta joka tulee. Minun Poikani hallitsee rakkauden ja myötätunnon kanssa. Luuletteko te, että te olette aikeissa hallita teidän kotitalouttanne mitenkään muutoin kuin raa’an voiman kanssa? Katukaa tänään, ne jotka kutsuvat itseänsä aviomiehiksi, sillä niin monet teistä eivät ole teidän vaimojenne kunnioituksen arvoisia. Mutta niille aviomiehille, jotka kuvastatte pian tulevaa Sulhasta, te olette tuon kunnioituksen arvoisia ja teidän täytyy vaatia, että teidän kotitaloutenne kunnioittaa kaikkea, jota te edustatte. Ja he rakastavat ja he kunnioittavat teitä ja he haluavat totella. Aivan yhtä varmasti kuin YAHUSHUAn Morsian haluaa totella.

Joten sen sijasta, tänä syyskuun 11:nätoista, että syytätte teidän Luojaanne tai kuuntelette niitä, jotka syyttävät teidän Luojaanne, verhotkaa teidän päänne häpeässä, sillä luodulla jonka Minä muovasin pölystä, vain tomumöykky kädessä, ja Minä puhalsin siihen ja loin ihmisen, EI OLE OIKEUTTA EIKÄ ASIAA TUOMITA KAIKKIVALTIASTA JUMALAA YAHUVEHIA, LUOJAA! Tuomiot ovat aikeissa sataa alas jälleen. Tuomio on jo alkanut. Ensiksi se alkoi Herran Huoneessa, niistä joita kutsutaan YAHUSHUAn nimellä, ja jos Minä en säästä Minun omaa huonettani, kuinka paljon enemmän Minä tuomitsen pakanat heidän syntiensä löyhkän takia.

Niin Minä olen puhunut tänä päivänä tälle palvelijattarelle, ja hän on totellut Minua ja nyt antaa teille nämä sanat syyskuun 11:nätoista, 2002. Niin on puhuttu, niin se kirjoitetaan. Kuinka moni teistä tulee sallimaan Minun saada teidän vaatteenne tahrattomiksi ja valkoisiksi ennen kuin Minä lähetän Minun Poikani. Mikä morsian seisoisi laikkuihin ja tahroihin peittyneessä hääpuvussa? Kysy itseltäsi näitä kysymyksiä kun sinä anelet Minun Poikani tulevan. Löydetäänkö sinut valmiina? Onko sinun morsiuspukusi puhdas ja siisti? Onko sinun lampussasi tarpeeksi öljyä jatkamaan odottaa Häntä [ YAHUSHUAa]? Vai tuletko sinä olemaan kuin viisi (5) itkevää ja vaikeroivaa typerää neitsyttä, joilta loppuu öljy heidän lampuistansa, jotka väsyvät odotuksesta? OLKAA VALMIITA NYT, MINUN LAPSENI, SILLÄ KESKIYÖN TUNTI ON MYÖHÄÄN!

___________________________________________________________

 

Niin on puhuttu, niin on kirjoitettu Ruach Ha Kodeshin voitelun johdolla, syyskuun 11:nätoista, 2002, alkaen 11:45 am. ja loppuen 12:13 pm.

 

Minä luovutan tämän niin kuin se annettiin minulle ja minä nöyrästi annan sen teille, ja minä vain rukoilen, että ne joilla on korvat, kuuntelevat.

 

Apostoli Elisabeth Elijah Nikomia