Profetia 57

VAROKAA TROIJAN HEVOSTA!



Annettu Apostoli Elisabeth Elijah Nikomialle, joka huutaa äänellä kuin Joonalla, kansalle kuin Ninive. Ninive katui jonkin aikaa, aikooko Amerikka? Vai aikooko meidän kaunis maamme, siunattu kauneudella ja kerran edusti pyhyyttä ja vapautta, jatkaa umpikuja tien suuntaan ja päätyä niin kuin Ninive ja Sodoma ja Gomorra? Minä en ole ainoa eteenpäin lähetetty apostoli ja profeetta tämän varoituksen kanssa Amerikkaan, mutta kysymys on, kuka kuuntelee? Mitä te teette tämän profetaalisen varoituksen kanssa? YAHUVEH lähettää aina eteenpäin apostolit ja profeetat kuuluttamaan KATUMUKSEN hälytystä, TAKAISIN KÄÄNTYMISTÄ PYHYYTEEN, TEIDÄN LUOMAKUNNAN JA PELASTUKSEN JUMALAN LUOKSE! YAHUVEHn RAKKAUDEN JA ARMON VUOKSI ENNEN KUIN HÄN LÄHETTÄÄ TUOMION!

Kesäkuu 30, 2002, 11am.

Minun lapseni, te pyydätte Minulta omata armoa Amerikalle, mutta Minä YAHUVEH kysyn, ”Milloin Minun lapsillani on armoa Minulle”? Minä olen sanonut aikaisemmin, ”Varokaa Troijan hevosta”. Uudestaan ja uudestaan Minä olen kertonut tälle nyt profetoivalle tyttärelle, ”Varo Troijan hevosta”. Amerikka, sinä olet tuo Troijan hevonen! Sinä tulet siunauksena Israelille, sinä tulet auttavana kätenä Israelille, mutta sinun selkäsi takana sinä kannat veren kastelemaa tikaria pistääksesi Israelin johtajien selkään.

Amerikka, sinä olet niin kuin Troijan hevonen, mutta sinä tulet maksamaan hinnan tämän takia jos sinä et kadu! Kuka tahansa, joka pettää Israelin, pettää Minut YAHUVEHn ja pettää Minun Poikani YAHUSHUAn ( Jeesus Kristus ). Kuka tahansa, joka on Israelin vihollinen, on ryhtynyt olemaan Minun YAHUVEHn vihollinen, Israelin luojan, myös Amerikan luojan, ja Minun YAHUVEHn, universumin luojan. Ketkä tahansa johtajat, jotka paisuttelevat itseänsä ja tekevät itsestänsä kuin jumalan ja sanovat ”Minä tuhoan Israelin”, ravistaa nyrkkiänsä Minun YAHUVEHn, luojan kasvoille. Amerikka, sinä tulet varmasti maksamaan! Amerikka, sinä olet jo alkanut palamaan, sinä palat Minun raivostani, sinä palat Minun suuttumuksestani. Sinä huudat armoa Amerikalle, silti sinä jopa haluat poistaa JUMALAN nimen pois lasten muistista.

Minun lapseni, olkaa vakuuttuneita tästä, ne jotka ovat Minun, ovat Minun arkissani. Ne jotka kuulevat Minun ääneni, ja ne jotka itkevät ja huutavat armoa, sillä te olette pelossa, että Minä läimäytän teitä kun Minä läimäytän muita jotka kieltäytyvät tottelemasta, teidän ei tarvitse pelätä. Minulla on taskuja ympäri tätä maailmaa ja te olette turvassa Minun taskuissani, sillä Minun vihani ei ole määrätty Minun lapsilleni. Kun Minä lyön, Minä YAHUVEH tiedän ketä lyödä, Minun käteni suojelee niitä, joita Minä suojelen. Kukaan ei voi nykäistä teitä pois Minun kädestäni. Ei yhteenkään hiukseen teidän päässänne voida koskea, ellen Minä salli sitä, ja jos Minä YAHUVEH sallin sen, sitten Minun lapsistani ainoastaan tulee kuin enemmän Stefanoksen kaltaisia, joka nostatti enemmän Paavaleita, ja mahtavat tulevat olemaan teidän palkintonne taivaassa. ( Apostolien teot 6-7 )

Minä olen vihainen Minun lapseni, sillä te huudatte armoa Amerikalle, mutta Amerikan johtaja paisuttelee itsestänsä kuin jumalan, hän ei ole jumala. Minä kuulen Minun kansani huudot Israelissa, kyllä jopa niiden jotka eivät tunnusta Minun Poikaani YAHUSHUAa ( Jeesus ), mutta he huutavat Minulle lapseni, he kunnioittavat Minun Sapattipäiviäni, he pitävät Minun Juutalaiset juhlani ja tottelevat Minun Tooraani. Israel kantaa YAHUSHUAn verta ja Jerusalem kantaa YAHUSHUAn verta, vaikka he eivät sitä vastaanota. Varo Amerikka, sinä olet Troijan hevonen! Minä YAHUVEH muistutan sinua mitä tapahtuu Troijan hevoselle. Minä YAHUVEH ja YAHUSHUA nyt profetoimme Minun palvelijattareni kautta, Minä YAHUVEH nujerran tuon Troijan hevosen ja kun Minä nujerran sen, se ei tule koskaan nousemaan uudestaan. Minä YAHUVEH ja YAHUSHUA katkaisemme hevosen pään. Minä YAHUVEH ja YAHUSHUA leikkaamme hevosen kaviot. Sinä Amerikka et tule kykenemään liikkumaan enää ja kauppiaat tulevat itkemään kaukaisuudesta, kun he tulevat näkemään Amerikan palavan kaukaisuudesta. ( Ilmestyskirja 18 )

Voi Amerikka, Minä itken sinun vuoksesi kun sinä valmistaudut juhlimaan toista syntymäpäivää. Sinä unohdat, että se olin Minä YAHUVEH, joka asetin sinut sivuun Minun ja YAHUSHUAn loistoksi. Ainoastaan pikkuinen pikkulapsi, silti sinä ravistelet sinun nyrkkejäsi Minun kasvoilleni, sinä kiellät hänet, joka loi sinut. Tämä varoitus ei ole Minun lapsilleni, jotka palvovat Minua totuudessa ja rakkaudessa ja yrittävät totella. Tämä varoitus on niille, jotka tekeytyvät Minun vihollisikseni. Varo Amerikka! Sinä olet kuin Troijan hevonen. Israel on ollut sinun ystäväsi, nyt sinä kohtelet häntä kuin halveksittavaa vihollista. Sinun johtajasi menevät ravistelemaan yhtä kättä ja pistämään veren kasteleman tikarin Israelin selkään toisella kädellä. Sinä herjaat Israelia. Sinä et raportoi totuutta. Sinä saat Minun heprealaisen kansani Israelissa näyttämään kuin terroristeilta. Sinä tallaat heidän selkiensä päälle ja heidän taloutensa päälle.

Sinä lähetät pelkoa maailman joukkoon ja sanot, pysykää poissa Israelista, on liian vaarallista vierailla ja kuitenkin palestiinalaiset viholliset, jotka halveksivat Minun nimeäni, maailmalle sinä korotat heidät sankareina ja tätä sinä äänekkäästi julistat. Voi Amerikka, sinä teet tämän lupauksen palestiinalaisille, sinä valheellisesti sanot, Minä Amerikka annan takaisin Israelin, varsinkin Jerusalemin, Minun YAHUVEHin vihollisille. Palestiinalaiset ovat tekeytyneet YAHUVEHn ja YAHUSHUAn vihollisiksi. Palestiinalaiset ovat tappaneet Minun heprealaisia lapsiani. Palestiinalaiset ovat yrittämässä varastaa Minun silmäni omenan. Joten Amerikka, heidän auttamisen takia sinä olet hankkinut itsellesi Minun vihani ja Amerikka, jopa sinun nimeäsi Minä YAHUVEH ja YAHUSHUA nyt halveksimme. Minulla on ollut armoa tähän saakka, Minun todellisten lasteni huutojen takia jotka huutavat. Mutta Minun todellisten lasteni täytyy tietää tämä, mitä kauemmin Minä olen pidätellyt Minun vihaani, sitä vihaisemmaksi Minä YAHUVEH ja YAHUSHUA tulemme, ja Amerikka sinä tulet maksamaan tästä.

Joten tämä on viesti Minun rakastetuille lapsilleni, voidelkaa teidän talonne jälleen kerran, huutakaa armoa teidän omalle talollenne ja Minä YAHUVEH kuulen teitä Minun lapseni, jälleen kerran. Katukaa Minun lapseni teidän oman talonne puolesta, sillä te ette voi katua Amerikan syntien puolesta. Sillä syntien löyhkä saavuttaa taivaan ja kaikki taivaasta pitelevät nenäänsä. Sillä ei yksikään kansa ole tehnyt mitä Amerikka on tehnyt, ja kuitenkaan ei yksikään kansa ollut siunattu niin kuin Amerikka oli siunattu. Sinä haluat poistaa ”Yksi kansakunta JUMALAN alaisuudessa” , silloin sinulla on yksi kansakunta Minun jalkojeni alla. Minä YAHUVEH tömistän sinut, sillä sinä juuri poistit sinun armosi, sinä juuri poistit Minun suosioni. Sinä tahdot poistaa ”JUMALAAN me luotamme” sinun valuutastasi, silloin kaikki mitä sinä omaat on ”( Amerikkaan ) me luotamme”.

Minä näytän sinulle mitä tapahtuu kansalle, joka ei ole JUMALA YAHUVEHn ja YAHUSHUAn suojelun alaisena, se ei tule olemaan miellyttävä näky. Sinä tulet saamaan selville Amerikka ainoastaan kuinka heiveröinen sinä olet sinun voimassasi ja mahdissasi. Sinä haluat poistaa ”JUMALAAN me luotamme”, silloin Amerikka kaikki mitä sinulla on jäljellä, on ”Meihin luotamme”. Sillä juuri tuossa sinä olet lausunut, että Minä YAHUVEH, JUMALA, joka asetin sinut sivuun, olen juuri poistanut Minun armoni, sinä olet juuri poistanut Minun suojelukseni, sillä sinä luotat ainoastaan itseesi ja siksi Amerikka, anna maailman nähdä mitä tapahtuu kun se on ainoastaan sinuun, johon sinä luotat.

Kanada, Minä YAHUVEH ja YAHUSHUA annamme sinulle tämän varoituksen! Älä kulje sinun sisaresi jalanjälkien mukana. Sinä kutsut itseäsi Pohjois-Amerikaksi, nyt sinä kannat nimeä, jota Minä halveksin, jos sinä et kadu ja käänny pois Amerikan synneistä, Amerikan kohtalo tulee olemaan sinun. Sinä tulet olemaan osallinen suruun, sinä tulet olemaan osallinen Minun vihaani, jos sinä et kulje YAHUVEHn ja YAHUSHUAn ( Jeesuksen Kristuksen ) jalanjälkien mukana. Tule asettamaan itsesi sivuun nyt Kanada. Kanadalaiset Kristityt, aloittakaa rukoilemaan Kanadan puolesta, sillä teidän poliittiset johtajanne ovat myyneet teidän maakuntanne eniten tarjoaville. USA:ssa on osavaltioita, jotka ovat yrittäneet tulla syrjään Amerikassa, häpeän takia jota he ovat tunteneet, ja on olemassa maakunta joka yritti tulla syrjään Kanadasta ( Quebec ) häpeän takia, jota he ovat tunteneet. Minä YAHUVEH tunnustan ne jotka yrittävät tulla syrjään. Ja Minä YAHUVEH asetan ne sivuun tuona päivänä, ja täysi viha ei tule putoamaan heidän päällensä tuona päivänä.

Voi Amerikka, Minä tiedän sinun juonesi ja sinun salahankkeesi, sinun poliittiset johtajasi pyrkivät korvaamaan Arafatin. Arafat on pienempi kahdesta pahasta. Tuleva Palestiinalainen johtaja tulee samaan Arafatin näyttämään kuin koulupojalta. Hän tulee olemaan petturi, hän tulee olemaan Juudas, hän tulee olemaan kuin Juudaksen kaltainen. Hän tulee pettämään oman kansansa. Se on ainoastaan ajan kysymys, jolloin Arafat otetaan pois. Mutta suru niiden vuoksi, jotka kiittelevät Arafatin poistamista, sillä suurempi paha tulee. Niille jotka iloitsevat, he tulevat suremaan. Ne jotka nauravat nyt, tulevat olemaan halveksittuja. Minkä suuren hinnan Amerikan poliittiset johtajat tulevat maksamaan kun he yrittävät myydä Israelin eniten tarjoavalle, kaikki heidän omille motivaatioilleen, kaikki heidän omalle ahneudelleen.

Suurempi paha on tulossa, suurempi kuin te koskaan voitte uneksia tai edes käsittää. Suru Amerikan vuoksi, sillä sinä pelasit suoraan Saatanan käsiin, sinä pelaat suoraan antikristuksen juoniin, sinä pelaat suoraan suunnitelmaan, joka on ollut asetettuna antikristuksen toimesta, joka on tuleva. Se olet sinä Amerikka, jota Minä syytän nyt! Sinä olet Troijan hevonen ja tämän takia sinä tulet maksamaan! Amerikka, nauti sinun vauraudestasi, nauti sinun ylellisyyksistäsi, nauti sinun ahneudestasi, nauti sinun kuuluisuudestasi ja nauti sinun omaisuudestasi, sillä se tulee olemaan lyhytaikaista! Minun todelliset rakastetut lapseni, jotka asutte Amerikassa, teidän täytyy katua että te kutsutte itseänne amerikkalaisiksi, älkää antako Amerikan veren löytyä teidän käsistänne.

Niin on puhuttu, niin on kirjoitettu Ruach Ha Kodeshin voitelussa ( Pyhä Henki ), annettu tälle YAHUVEHn ja YAHUSHUAn Apostoliselle profetaaliselle palvelijattarelle kesäkuussa 30, 2002, 11:00 am.

Nöyrästi annettu tälle Apostolipalvelijatar Apostoli Elisabeth Elijah Nikomialle puhelinkeskustelun aikana uskollisen veljen ja tämän ministeriön tukijan kanssa nimeltään Brian. Me olimme rukouksessa kun Pyhä Henki keskeytti minut rukoilemasta Englanniksi ja paljon minun yllätyksekseni tämä sana tuli esiin.

Pyydän, Kristityt amerikkalaiset, katukaa ja rukoilkaa tämän maan puolesta, kerran vapaiden maa, ennen kuin se on liian myöhäistä. Pyydän, rukoilkaa Jerusalemin rauhan puolesta ja rakastakaa meidän juutalaisia veljiämme ja sisariamme, sillä me kaikki palvelemme Juutalaisten Kuningasta, meidän Messiastamme ja JUMALAAMME, jonka nimi on YAHUSHUA ( Jeesus Kristus ). Pyydän rukoilkaa ja anokaa meidän johtajiamme, etteivät käänny Israelia vastaan. Me tiedämme, että meidän Kristitty usko YAHUVEHiin ja YAHUSHUAan ( Jeesus Kristus ) ja Raamatun kirjoituksiin ovat totuus, sillä Israel ei tule koskaan olemaan tuhottu. Israel tulee aina pysymään pystyssä. Varo Amerikka ja KAIKKI muut kansat, sillä teille ei ole annettu tätä lupausta Pyhissä Kirjoituksissa. Jos Israel lakkaisi olemasta, silloin mihin me uskomme olisi valhetta. Raamattu on sana, joka tehtiin lihaksi YAHUSHUAn ( Jeesuksen Kristuksen ) kautta, ja YAHUSHUA tulee yhtenä päivänä pian asettamaan hänen kaksi jalkaansa Öljymäelle ja hallitsemaan Jerusalemista. Me odotamme tuota tulevaa päivää ja sanomme TULE YAHUSHUA, TULE PIAN ON MEIDÄN RUKOUKSEMME! ( Ilmestyskirja 22:6 - 7,12 - 13,17,20 )

Pyydän lukekaa se. Meidän YAHUSHUA Ha Mashiach, meidän Herramme Jeesus Kristus on tulossa uudestaan. Oletteko te valmiita?