Profetia 109

MINÄ, YAHUVEH, sanon: Kiitos uskollisuudestanne!

Kirjoitettu/puhuttu RUACH ha KODESH:n voitelussa apostoli Elisabeth (Elisheva) Sherrie Elijahn kautta 27. maaliskuuta 2009

(Profetiasta 105, YAHUVEH käski laittamaan tämän jokaisen profetian yhteyteen tästä lähtien: Varoitin sinua kauan aikaa sitten Elisabeth nimeämästä tätä palvelustyötä miehen tai naisen mukaan jopa ennen kuin tätä palvelustyötä olikaan. Asetin sen sinun henkeesi, sillä mitään tästä ei ole tehty sinun kädelläsi, mitään tästä ei ole tullut sinun suustasi. YAHUVEH:n suu on synnyttänyt sen. YAHUSHUA:n sinun MASHIACH:si suu on synnyttänyt sen. RUACH ha KODESH:n sinun IMMAYAH:si suu on synnyttänyt sen. Jos se olisi tehty vain sinun kädelläsi, se olisi epäonnistunut kauan aikaa sitten. Se on tehty Shkhinyah-kirkkauden tuulella, joka puhaltaa tämän maan yli, Pyhä herätyksen tuuli, se ei ole sinun hengestäsi tai se olisi epäonnistunut. (Jesaja 42:8))

Ääninauhalta litteroitu:

Elisabeth sanoo: Olen kuullut, että jotakin olisi pitänyt tapahtua 27. maaliskuuta. Tämä eräs elokuva, joka olisi tullut olemaan elokuvateattereissa, no mutta joka tapauksessa, eli Niko ja minä ajattelimme, että oi, siihen oli lähtölaskenta, luullen että se tulisi olemaan TV:ssä.

Niko sanoo: Ei, sinä luulit niin.

Elisabeth sanoo: Joo, mutta pääasia on, että ei ollut kyse sitä. Tänään tapahtui jotakin erikoista, se tapahtui sen jälkeen kun vietimme ehtoollista ja olimme kysymässä, että voiko Niko juosta kauppaan hakemaan muutaman asian, koska se osoittaa kunnioitusta Isää kohtaan ja HÄN suojelee häntä, kun me kysymme. Yhtäkkiä HÄN (YAHUVEH) alkoi puhumaan uskosta ja HÄN sanoi kuinka HÄN palkitsee meitä, kun tekee jotakin, mitä YAHUVEH käskee tekemään ja sen tekeminen vaatii suuren uskonaskeleen. Sinun täytyy taistella kaikkea lihaasi vastaan, sinun täytyy taistella pelkoasi vastaan, sinun täytyy taistella olosuhteita vastaan, mutta sinä tulet tottelemaan kun YAHUVEH käskee sinua ottamaan sen uskonaskeleen. HÄN sanoo: ”Katso ja näe ettenkö tule siunaamaan sinua enemmän kuin koskaan uskoit olevan mahdollista.”

Sitten seuraava asia, jonka HÄN sanoi minulle, HÄN sanoi että se oli aivan niin kuin Nikon ja minun tapauksessa, meillä ei koskaan ollut mukavaa kotia jossa asua. Me olimme aina vain, voi hyvänen aika, me emme tule edes kertomaan lyhyesti, me asuimme paikoissa ja mitä vuokraisännät tekivät meille, tai sitten me asuimme bussissa tai sitten meidän piti aina juosta paikasta seuraavaan. Se oli kamalaa. Se oli kamalaa. Me emme olleet siunattuja, kun olimme Amerikassa. Paitsi kun otimme suurimman uskonaskeleen, no minun silmissäni me emme olleet (siunattuja Amerikassa), me otimme suurimman uskonaskeleemme kuitenkin, ja minä ajattelin kaikkea sisälläni, ja Niko oli halunnut mennä Alaskaan, Danny oli halunnut mennä Alaskaan, mutta se oli yksi paikka, jonka kanssa minä en halunnut olla missään tekemisissä. Otin kuitenkin suurimman uskonaskeleeni, kun heräsin tuona aamuna, niin kuin Niko sanoi, en olisi koskaan tehnyt sitä, jos YAHUSHUA ei olisi käskenyt minua, ja HÄN sanoi, että meidän tuli mennä Alaskaan. Kyynelsilmin kerroin Nikolle, että YAH sanoi että meidän oli mentävä Alaskaan.

Vaikkakaan en pidä sitä hirsimökkiä kuuden kuukauden ajalta siunauksena, sanon, että siitä seurasi hyviä asioita, koska HÄN nosti esiin erään henkilön, Cathyn, vaikka hän on vihollinen nyt, ja me kykenimme, ensinnäkin, ensinnäkin me emme tienneet kuinka tulisimme saamaan rahat mennäksemme Alaskaan totellaksemme. HÄN nosti erään toisen naisen lähettämään rahat, aivan täydellisesti yllätti meidät. Se nuori nainen, joka juuri äskettäin pelastui ja juuri äskettäin löysi totuuden tämän palvelustyön kautta, ja siten me pääsimme Alaskaan, ja se oli valtava uskonaskel muuttaa Alaskaan. Sitten meille sanottiin, että meidän tuli lähteä Alaskasta, ja me emme ymmärtäneet minne me tulisimme menemään, mitä tulisimme tekemään, HÄN nosti Cathyn, ja edelleen, se oli valtava uskonaskel lähteä Amerikasta.

Sitten HÄN vain sanoi minulle, rukoillessani HÄN sanoi, että totisesti, siunaukset eivät totisesti virranneet, ennen kuin me otimme uskonaskeleen, kun HÄN sanoi, että te ette koskaan tule palaamaan Amerikkaan, teidän ei koskaan tule palata Amerikkaan. En tiedä, luotan uskossa siihen, ettei HÄN koskaan salli kenenkään pakottaa meitä tekemään sitä, mutta omasta tahdostamme emme koskaan tule palaamaan Amerikkaan. Se on, se on valtavaa, tarkoitan, kaikki meidän perheistämme ovat siellä, biologiset perheet ovat siellä, ja tietää se, että me emme koskaan, ikinä, tule menemään takaisin sinne. Silti HÄN sanoi: "Olen vuodattanut siunauksiani," ja HÄN on vuodattanut. HÄN on siunannut meitä äärimmäisen paljon ja yltäkylläisesti aina siitä lähtien, kun otimme sen valtavan uskonaskeleen ja lähdimme Amerikasta.

Aivan niin kuin Kathrynyah, sitten HÄN alkoi puhua minulle Kathrynyahista ja hänen valtavasta uskonaskeleestaan. Katsokaa nyt, millä häntä on palkittu, hänellä on hänen rakas Adaminsa, ja meidän rakas siskomme vain halusi niin paljon vain tavata meidät, ja nyt hän asuu meidän kanssamme ja hän otti sen valtavan uskonaskeleen. Tarkoitan, jokainen meistä, ja siis tämä on se opetus tänään maaliskuun 27:ntena. YAH on tehnyt lupauksen: Kun otat valtavan uskonaskeleen, jonka HÄN käskee sinun tehdä, HÄN tulee siunaamaan sinua äärimmäisen paljon ja yltäkylläisesti enemmän kuin mitä uskallat unelmoida tai kysyä. Tämä on se, minkä opin tänään 27. maaliskuuta 2009.

HÄN muistuttaa minua myös valtavasta, valtavasta, valtavasta uskonaskeleestani, unohdin tämän osan, mutta kun Niko lähti, se on totta, ja hän tuli ovelleni, ja se oli niin valtava uskonaskel kun hän, hänellä oli poikamieselämänsä ajatellen, että hänellä oli kaikki suunniteltuna, ja tässä me olemme onnellisesti naimisissa seitsemän vuotta myöhemmin. Minun, minun jättimäinen, jättimäinen uskonaskeleeni oli koskaan enää luottaa keneenkään mieheen. En koskaan luottanut keneenkään mieheen alkuunkaan ennen Nikoa ja Adamia. Mutta sinä päivänä kun minun piti laittaa esille (palvelustyön sivulle) hänen syntymäpäivänään, ennen ensimmäistä suudelmaamme, ennen mitään merkkiä että hän oli minun Nikomiani, ja minun piti antaa hänen kertoa koko maailmalle että Nikomiani oli tullut, ei tarvinnut etsiä häntä enää, ja minun kuului antaa kaikki hänelle. Hyvänen aika, annoin hänelle pankkini ja raha-asioideni hallinnan, kaiken, ja ajattelin, että olin tullut hulluksi. Sanoin että, no YAH, tottelen sinua, enkä koskaan, koskaan, ikinä, katunut mitään siitä. Minä vain kiitän SINUA, Abba YAHUVEH, lupauksestasi, kunhan me todella kuulemme sinua, ja SINÄ käsket meitä ottamaan sen uskonaskeleen, SINUN täytyy olla uskollinen ja suojella meitä, ja SINÄ tulet tekemään sen ja SINÄ tule äärimmäisen paljon ja yltäkyllin siunaamaan meitä.

Minulla on uskonaskel, jonka otin Danielin kanssa, kuten kerroin Nikolle, sanoin, että olisin voinut valehdella ja olisin voinut hyväksyä Lisan ja olisin voinut kieltää, että hän ei ollut SINUN HENGESTÄSI, YAHUSHUA. Olisin voinut, olisin voinut pelastaa kasvoni, oikeasti, olisin voinut. Olin kuitenkin yhteen aikaan sanonut, että tulisin hyväksymään hänet tyttärenäni, tietäen, että ellen tekisi niin, tulisin menettämään poikani. Mutta uskonaskeleeni on, että hän (Daniel) tulee palaamaan takaisin, koska minähän tottelin. Joten siinä kaikki mitä minulla on sanottavanani siitä. Me vain annamme SINULLE kunnian Abba YAHUVEH. SINÄ olet niin uskollinen.

Joka kerta kun aviomieheni menee kauppaan, jokaikinen kerta kun hän kävelee ulos tästä ovesta, meillä on uskoa siihen, että hän palaa turvallisesti takaisin syliini uudelleen. Me iloitsemme, kun hän saapuu ovelle, me emme suhtaudu siihen välinpitämättömästi, koska YAH käski meitä olemaan suhtautumatta välinpitämättömästi. Joten Iskä YAH, me vain kiitämme SINUA ja me ylistämme SINUA. Nyt me aiomme viedän sen rukoukseen, että voiko hän juosta ulos mennäkseen hakemaan muutaman asian, koska Iskä sanoo, että joka kerta kun me teemme tämän, Abba YAHUVEH sanoo, että se osoittaa HÄNELLE kunnioitusta ja se miellyttää HÄNTÄ, että me tottelemme emmekä suhtaudu tähän välinpitämättömästi. Joten tämä minulla on sanottavanani, okei kulta.

(En sanonut sitä nauhalla, mutta eräs suurimmista uskonaskeleistani oli se, kun Abba YAHUVEH sanoi meille, että meidän tulee mennä Afrikkaan. EN, EN, EN missään tapauksessa halunnut mennä Afrikkaan. Se oli jopa pahempi kuin Alaskaan meneminen. Minulla oli mielikuvia päässäni asumisesta heinämajassa ilman ilmastointia ja olin niin poissa tolaltani. Mutta sitten rakas YAHUVEH:mme antoi minulle sanan ja HÄN muistutti minua siitä, että HÄN kutsuu minua ilmastointilaitepienokaisekseen ja että HÄN tulisi pitämään meistä huolta ja siunaamaan meitä tottelemisesta. YAHUVEH on niin uskollinen, koska tässä kohtaa me aloimme todella tulla siunatuiksi ja me olemme jatkaneet tulemista siunatuiksi lisää joka päivä kun tottelemme. Mitä suurempi uskonaskel on, sitä suurempia siunaukset ovat. Ai niin, meillä oli ilmastointi joka paikassa jossa asuimme. KIITOS YAHUSHUAN!

Elisabeth alkaa rukoilla kielillä:

Siinä kohdassa kun kysyimme voisiko Niko mennä, HÄN sanoi: ”Ole rauhassa lapseni, hän voi mennä.”

MINÄ, YAHUVEH, sanon:

Kiitos uskollisuudestanne

Te olette kiittäneet MINUA MINUN uskollisuudestani rakkaani, mutta MINÄ kiitän teitä teidän uskollisuudestanne. Kaikkien teidän viiden uskollisuudesta, sillä kaikki te viisi olette antaneet MINULLE teidän elämänne ja sanoneet: ”Käytä sitä niin kuin tahdot, käytä sitä tuomaan SINULLE kunniaa, käytä sitä tuomaan SINUN Pojallesi, YAHUSHUALLE, kunniaa.” Kaikki te viisi olette eläviä uhreja MINULLE. MINÄ olen jatkuvasti teidän ajatuksissanne. Te asetatte MINUT suunnitelmiini. Te sanotte: ”Mitä haluat minun tekevän, Abba?”, ja tämä miellyttää MINUA. Te uskollisesti, uskollisesti yritätte kovasti totella ja miellyttää MINUA kaikin tavoin ja tavoittaa sieluja MINUN Poikani kunniaksi. Te uskollisesti palvotte ja ylistätte. Te ette pidä MEITÄ itsestäänselvyytenä.

Ja nyt en puhu ainoastaan teille viidelle, vaan puhun uskollisille YDS:lle [YAHUSHUA'S demon stompers (YAHUSHUAN demonintallaajat) –esirukoilijat], sillä he tekevät saman. Tämä on niiden merkki, tämä on niiden sinetti, joita kutsutaan YAHUSHUAN Morsiameksi. He ovat uskollisia. He ovat luotettavia. He eivät tule tekemään kompromissia. He eivät tule perääntymään. He tulevat kannattamaan sitä, mikä on oikein. He tulevat nuhtelemaan sitä, mikä on väärin.

Millainen avioliitto teillä kahdella olisi, ellette tietäisi toisianne uskollisiksi? Elisabeth, kun Niko ei ole vierelläsi, sinun ei tarvitse olla huolissasi tai levoton siitä, että hänen katseensa olisi toisessa naisessa, jota hän himoitsisi. Ja sama koskee sinua, Niko, koska te tiedätte toisenne uskollisiksi. MINUN ei tarvitse olla huolissani siitä, että silmänne menisivät väärän jumalan puoleen, koska tiedän, että olette uskollisia. Joten te kiitätte MINUA uskollisuudestani. MINÄ kiitän teitä uskollisuudestanne.

Kiitän teitä joka kerrasta kun teette suunnitelmianne ja sanotte: ”Tulen tekemään tämän tai tuon tänä päivänä”, ja kiitän teitä uskollisuudestanne jopa kun revin suunnitelmanne palasiksi ja sanon: ”Ei, lapseni, te tulette tekemään sen tällä tavalla.” Te uskollisesti silti annatte MINULLE ylistyksen ja sanotte: ”Abba YAHUVEH, tee se SINUN tavallasi.” Te uskollisesti yritätte kovasti miellyttää ja totella. Joten sitten, lapseni, kysyn teiltä tämän kysymyksen: Miksi en haluaisi yltäkylläisesti siunata teitä kaikin tavoin? Kun pyydän teitä ottamaan suurimman uskonaskeleen, miksi en uskollisesti suojelisi teitä, siunaisi teitä, kunhan teette sen MINUN tavallani?

Puhun tämän viestin kaikille, kaikille, kaikille, jotka asettavat MINUT, YAHUVEH:n ja YAHUSHUA:n, ja rakkaan RUACH ha KODESH:n, teidän IMMAYAH:nne, ensimmäiseksi elämässään ja rakkaudessaan. Puhun kaikille, jotka ovat YAHUSHUAN Morsian. Kiitos uskollisuudestanne. Kiitos uskollisuudestanne, että jatkuvasti nuhtelette saatanaa. Te ette tule tekemään kompromissia synnin kanssa. Teidän katseenne ovat aina Taivaassa. Kiitos uskollisuudestanne, ja olkaa varmoja siitä, että kun olette uskollisia MINULLE, MINÄ olen uskollinen teille. Katseeni on aina teissä. Korvani on kallistunut jokaiselle sanalle, jonka puhutte.

Vain koska en vastaa rukouksiisi heti, tavalla jolla luulet että MINUN pitäisi vastata, älä ajattele, etten kuule sinua. MINÄ tulen kyllä vastaamaan, joskus se on ”kyllä”, joskus vastaus on ”ei” ja monta kertaa vastaus on: ”Odota, ei ole vielä MINUN aikani.” Mutta ole varma siitä, että MINÄ en ole kuuro, MINÄ, YAHUVEH, en ole sokea, ja kaikki mikä huolestuttaa sinua, huolestuttaa MINUA. MINÄ, YAHUVEH, olen sinun Luojasi ja MINÄ tiedän, mikä on parasta sinulle, jopa silloin kun sinä et tiedä, mikä on parasta itsellesi. Kun uskollisesti luotat MINUUN, MINÄ uskollisesti en tule pettämään sinua.

Joten yhä haluan sanoa: kiitos uskollisuudestanne. Jatkakaa luottamista MINUUN. Jatkakaa olemaan nojautumatta omaan ymmärrykseenne. Jopa silloin kun ette ymmärrä mitä maailmassa on meneillään, jopa silloin kun ette tiedä mitä tehdä. Jatkakaa pysymistä uskollisina, että tulen näyttämään teille mitä tehdä. Jopa silloin kun lankeatte, Pikkuiseni, MINÄ olen siellä uskollisesti nostamassa teidät ylös ja hoitamassa haavanne. MINÄ olen uskollinen, Pikkuiseni, kaatamaan vihani vihollistenne päälle. Vain koska omat silmänne eivät näe, mitä MINÄ teen, älkää luulko, etten ole uskollinen puolustamaan teitä. Pysykää uskollisina ja tietäkää tämä: YAHUSHUAN, teidän MASHIACH:nne, veri ei koskaan tule menettämään voimaansa, parantavaa, vapauttavaa, anteeksiantavaa, ylösnousemusvoimaa. Tietäkää tämä: Sana, joka tehtiin lihaksi, ei voi valehdella. Jokainen sana Pyhissä Kirjoituksissa on 'on' ja 'amen'. MINUN Sanani ei palaa luokseni tyhjänä, se tulee tekemään kaiken, minkä MINÄ kutsuin sitä suorittamaan tekemään.

Joten halusin vain sanoa, ja tänä maaliskuun 27. päivänä 2009 annan teille uuden profetaalisen viestin, niille, jotka ovat kuin peura, joka kaipaa vettä. He tulevat tähän palvelustyöhön saadakseen raikasta Elävää Vettä. Voin sanoa ja profetoida siitä, mitä tulee tapahtumaan, mutta teidän ei tarvitse kuulla tätä nyt. Teidän vain tarvitsee kuulla, huolimatta siitä mitä tapahtuu. Huolimatta siitä mitä näette. Huolimatta siitä mitä tulee taivaalta. Huolimatta siitä mikä järkyttää maata. Huolimatta aseesta joka muodostetaan teitä vastaan, olkoon se paholaisen kädestä, olkoon se ihmisen kädestä, olkoon se avaruusolennon kädestä. Tietäkää tämä: MINÄ tulen uskollisesti suojelemaan kaikkia niitä, jotka ovat MINUN. Kääntykää MINUN puoleeni ahdingon aikana. Kääntykää MINUN puoleeni. Kääntykää MINUN puoleeni YAHUSHUAN, teidän MASHIACH:nne, Nimen kautta. MINÄ olen uskollinen kuulemaan huutonne. MINÄ olen uskollinen vapauttamaan teidät ja puhdistamaan teidän maineenne.

Tulette tarvitsemaan tätä tänä vuonna. Tulette tarvitsemaan tätä tullaksenne muistutetuksi siitä, että huolimatta siitä mitä tapahtuu, MINÄ olen uskollinen. YAHUSHUA, teidän MASHIACH:nne, on uskollinen. Suloinen RUACH ha KODESH, teidän IMMAYAH:nne, HÄN on uskollinen. Niille, jotka ovat uskollisia MEILLE, ME tulemme tarjoamaan tien teille, siinä missä tietä ei näytä olevan. Älkää pitäkö katsettanne aalloissa ja myrskyssä, muuten hukutte. Älkää asettako luottamustanne maanne valuuttaan tai tulette masentumaan. Pitäkää uskonne MINUSSA. Pitäkää uskonne YAHUSHUASSA, teidän MASHIACH:ssanne. Me olemme huoltajanne. Me olemme turvapaikkanne. ME olemme se yksi, joka ruokkii teitä mannalla Taivaasta. ME olemme se yksi, joka antaa teille Elävää Vettä juodaksenne.

Ja taas haluan sanoa: Kiitos uskollisuudestanne, että tämän viestin otatte vastaan. Kiitos uskollisuudestanne, vaikka fyysisillä silmillänne Taivasta ette ole vielä nähneet, te silti uskotte, sillä ME kyllä palkitsemme niitä, jotka ahkerasti etsivät MEITÄ. ME kyllä palkitsemme niitä, jotka ahkerasti palvelevat MEITÄ. ME kyllä palkitsemme niitä, jotka ahkerasti tottelevat MEITÄ. Pyhänä olemisesta tulee palkintoja, epäpyhänä olemisesta tulee seuraamuksia. MINÄ olen YAHUVEH ja MINÄ uskollisesti tulen kostamaan vihollisilleni. Älkää luulko, että he ovat pääsemässä MINUN pilkkaamisestani kuin koira veräjästä. Tämä maailma tulee hyvin pian näkemään, mitä tapahtuu kansalle, joka on hyljännyt MINUT ja pilkannut MINUA. Mutta MINUN rakkaat uskolliseni, nostakaa päänne, nostakaa päänne, YAHUSHUAN Morsian, nostakaa päänne, sillä totisesti teidän vapautuksenne on lähellä.

Sanan loppu

Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, HalleluYAH, olkoon ylistetty pyhä Nimesi, Abba YAHUVEH. Olkoon ylistetty pyhä Nimesi, rakas YAHUSHUA meidän MASHIACH:mme. Olkoon ylistetty pyhä Nimesi, suloinen PYHÄ HENKI, meidän IMMAYAH:mme, meidän rakas ÄITI VIISAUTEMME. Olkoon ylistetty, oi olkoon ylistetty, oi olkoon ylistetty, oi olkoon ylistetty SINUN pyhä Nimesi.

SINÄ jatkuvasti sanoit minulle, ja sanoit minulle, ja sanoit minulle ”maaliskuun 27:s, maaliskuun 27:s”, ja minä sanoin: ”Kulta, mitä tapahtui maaliskuun 27:ntena? Mitä pitäisi tapahtua maaliskuun 27:ntena?” Kun me vähiten sitä odotimme, ehtoollisen jälkeen meidän Isimme antoi meille kauniin sanan, ja me pidämme kiinni SINUN uskollisuudestasi, Abba YAHUVEH. Huolimatta siitä kuinka järkytät tätä maailmaa, me uskollisesti uskomme, että SINÄ et salli meidän tulla järkytetyksi. SINÄ et salli meidän uskomme tulla horjutetuksi. Me uskollisesti, uskollisesti, uskollisesti uskomme, Abba YAHUVEH, että SINÄ tulet suojelemaan meitä.

Oi kiitos, Isi, tästä sanasta. Kiitos, että rohkaiset niitä, Taivaallinen Isä, jotka ovat menettäneet työnsä, niitä, Taivaallinen Isä, jotka eivät kykene maksamaan laskujaan, niitä, jotka eivät tiedä missä he tulevat asumaan, niitä, joiden kotitalouksissa sairaus, pahoinvointi ja tauti ovat ottaneet vallan, Taivaallinen Isä, ja he ovat niin heikkoja ja he eivät tiedä mitä tehdä. Kiitos uskollisuudestanne, Abba YAHUVEH ja rakas YAHUSHUA, meidän MASHIACH:mme. Juuri nyt usko tulee heidän sisälleen, Taivaallinen Isä, niihin, jotka eivät tiedä mitä tehdä. Ne, jotka ovat avioliitossa ei-uskovan kanssa, ja he eivät tiedä mitä tehdä, Taivaallinen Isä. He ovat eron partaalla, Taivaallinen Isä, ja he eivät tiedä mitä tehdä, Taivaallinen Isä. Me kiitämme SINUA SINUN uskollisuudestasi, Taivaallinen Isä, YAHUSHUAN, meidän rakkaan MASHIACH:mme, Nimessä. SINÄ tulet käyttämään hajottavaa miekkaa avioliittoihin, jotka pitää hajottaa, Taivaallinen Isä, ja SINÄ tulet tuomaan yhteen avioliitot, jotka pitää tuoda yhteen YAHUSHUAN, meidän MASHIACH:mme, rakkauden kautta.

Kiitos uskollisuudestasi, Taivaallinen Isä, että tuot lapset takaisin, Isä, jälleen kerran vaeltamaan pyhyyden tietä, Taivaallinen Isä. Kiitos uskollisuudestasi rakas YAHUSHUA, meidän MASHIACH:mme, että YAHUSHUAN vuodatettu veri ja pelastus tulee niiden koteihin, jotka ovat rukoilleet rakkaidensa pelastumisen puolesta. Kiitos uskollisuudestasi, Abba YAHUVEH, että suojelet meitä hallituksilta, näiden valtioiden turmeltuneilta hallituksilta, Taivaallinen Isä. Abba YAHUVEH, YAHUSHUAN, meidän rakkaan MASHIACH:mme, Nimessä, kiitos uskollisuudestasi ja voimakentästäsi, joka suojelee meitä, Taivaallinen Isä, ja saa meidät olemaan näkymättömiä, Taivaallinen Isä, YAHUSHUAN, meidän MASHIACH:mme vuodatetun veren kautta, niin että viholliset eivät voi nähdä meitä, ja me tulemme olemaan piilossa ja me tulemme olemaan näkymättömät.

Kiitos, että tuhoat paperityöt, jotka vihollisella on meistä, Taivaallinen Isä. Kiitos, ja ole ylistetty, Abba YAHUVEH, juuri nyt. SINÄ tiedät, mistä paperitöistä puhun, Taivaallinen Isä. SINÄ tiedät salaisuudet, joita hallitukset pitävät, Taivaallinen Isä. Puhun paperitöistä, Taivaallinen Isä, joita pidetään kaikkia niitä vastaan, jotka ovat pyhiä, Taivaallinen Isä, kun he jäljittävät ja kirjaavat heidän nimensä, Abba YAHUVEH, tietokantaan, Taivaallinen Isä, merkittyinä hävitettäviksi, Isä. Kiitos, Abba YAHUVEH, että lähetät pyhiä linkittäviä enkeleitä juuri nyt ympäröimään ja suojelemaan ja kupuja heidän kotiensa ylle, Taivaallinen Isä. Kiitos Abba YAHUVEH, että aivan yhtä varmasti kuin SINÄ säästit Lootin, aivan yhtä varmasti kuin säästit Nooan ja hänen perheensä, aivan yhtä varmasti kuin SINÄ säästit Danielin leijonien luolassa ja Sadrakin, Meesakin ja Abednegon tulisessa pätsissä. Me kiitämme SINUA SINUN uskollisuudestasi, Abba YAHUVEH, suojella kaikkia niitä, jotka todella, todella, todella kuuluvat YAHUSHUALLE, meidän MASHIACH:llemme.

Kiitos uskollisuudestasi suojella meitä, kun he levittävät myrkkyä ilmaan, Taivaallinen Isä, sen kautta, mitä kutsutaan tiivistymisjuoviksi, kaikkialla maailmassa pienentääkseen väestöä. He luulevat, että sitä, mitä he ovat tehneet salassa, ei tiedetä. Kun SINÄ, Abba YAHUVEH, olet sanonut, että kun näette näitä asioita, pyytäkää YAHUSHUAN, teidän MASHIACH:nne, verta, rukoilkaa ase takaisin lentäjän päälle, rukoilkaa ase takaisin sen päälle, joka valmisti nämä myrkyt, rukoilkaa aseet takaisin niiden hallitusten päälle, jotka sallivat sen, jotka lähettävät sen. Antakaa YAHUSHUAN, meidän rakkaan MASHIACH:mme, veren olla kuin antibiootti. Saata vihollinen ymmälle, me kiitämme SINUA ja me ylistämme SINUA, me lähetämme sekaannusta vihollisten leiriin. He luulevat, että heillä on antibiootti, ja he antavat sitä ystävilleen ja perheelleen, oi mutta Abba YAHUVEH, SINÄ laitat kuolemaa niihin ruiskeisiin. SINÄ laitat kuolemaa niihin pillereihin. Sen sijaan ne ovat pyhät, joita suojellaan, sillä he eivät voi vahingoittaa meitä, ellet SINÄ sitä salli. Joten uskolliset, kun näette myrkkytiivistymisjuovat ilmassa, muistakaa sanoa rukous: ”Pyydän YAHUSHUAN, meidän MASHIACH:mme, verta tähän tilanteeseen. Palautan tämän aseen takaisin lentäjän päälle, niiden kemistien päälle, jotka valmistivat sen, ja niiden hallitusten päälle, jotka lähettävät sen.”

Sillä YAHUVEH on uskollinen, ja kun he myrkyttävät ruokaa ja vettä, ja jopa radioaallot lähettävät kuolemaa, sairautta. Me kiitämme SINUA, Abba YAHUVEH, SINUN uskollisuudestasi, että meitä tullaan suojelemaan kaikelta tältä. Mutta se, joka lähettää näitä aseita, se tulee palaamaan heidän päälleen, sillä Abba YAHUVEH:n vihaa vastaan ei ole suojaa, sillä HÄN on luvannut uskollisesti suojella meitä ja kostaa vihollisillemme.

Kiitos, Isi YAHUVEH, että piilotat meidät siipiesi alle, niin kuin Psalmi 91 sanoo. Kiitos, Abba YAHUVEH, että meidän silmämme saavat nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. Kaikki teidän vihollisenne, Abba YAHUVEH ja rakas YAHUSHUA, meidän MASHIACH:mme, ovat meidän vihollisiamme. Kaikki, Abba YAHUVEH, jotka puolustavat epäpyhyyttä, jotka suvaitsevat syntiä, tiesivätpä sitä tai eivät, he palvelevat saatanaa ja he ovat YAHUSHUAN, meidän MASHIACH:mme, pyhän Morsiamen vihollinen.

Me tulemme uskollisesti palvelemaan TEITÄ, Abba YAHUVEH, rakas YAHUSHUA, meidän MASHIACH:mme, ja rakas RUACH ha KODESH kaikkina elämämme päivinä täällä tämän maan päällä ja ikuisesti ikuisuudessa Taivaassa. Aivan niin kuin me ylistämme ja palvomme SINUA täällä, me tulemme ylistämään ja palvomaan SINUA uskollisesti ikuisesti Taivaassa. Me pyydämme, Abba YAHUVEH, ja edustan nyt YAHUSHUAN, meidän MASHIACH:mme, Morsianta, ja me pyydämme, että kuolema ei koske näihin ruumiisiin, että meillä tulee olemaan todistus niin kuin Eenokilla, ja ennen kuin hänet otettiin pois Taivaaseen, hänet havaittiin otolliseksi meidän Abba YAHUVEH:llemme.

Jokaikinen päivä me uskollisesti lupaamme pyrkiä kovasti miellyttämään SINUA enemmän joka päivä, Abba YAHUVEH. Tuomaan SINULLE kaiken ylistyksen, kunnian ja kirkkauden YAHUSHUAN, meidän MASHIACH:mme, Nimen ja Veren kautta. Me palvomme SINUA. SINÄ olet meidän Majesteettimme. Me palvomme SINUA. Me rakastamme SINUA. Me jumaloimme SINUA. Me ylistämme TEITÄ, Abba YAHUVEH, rakas YAHUSHUA, meidän MASHIACH:mme, ja rakas RUACH ha KODESH, meidän IMMAYAH:mme, meidän ÄITI VIISAUTEMME, meidän ÄITI SHKHINYAH:mme, meidän ÄITI KIRKKAUTEMME. SINÄ olet kaikki nämä, oi rakas PYHÄ HENKI, ja me palvomme SINUA.

Me kiitämme SINUA voitelusta, jonka olet asettanut minun ylleni tänä päivänä kuullakseni äänesi tällä odottamattomalla tavalla, vain sanoaksesi SINUN rakkaillesi: ”Kiitos uskollisuudestanne.” Se kaikki alkoi siitä, kun me kiitimme SINUA SINUN uskollisuudestasi, ja SINÄ päädyit kiittämään meitä.

Kiitos. Amen. Minun käteni on jäässä.

Puhuttu apostoli Elisabeth (Elisheva) Sherrie Elijahn kautta

27. maaliskuuta 2009

Jos tämä profetia on ollut sinulle siunaus, kirjoitathan sähköpostia ja annat minun tietää siitä.

www.allmightywind.com

www.amightywind.com



CLICK HERE or the image below to go directly to her youtube channel
YAHSladyinred