Tuhoava Maanjäristys Tulossa Pääsiäisenä

24.12.2004

 

Minä seisoin huoneessa. Yhtäkkiä maa alkoi järistä äärimmäisen kovaa. Ja minä sanoin, ”Maa ei voi millään tavalla kestää tätä!” Se tuntui kuin se olisi menossa palasiksi.

 

Sitten minä huusin, ”YAHUSHUA, AUTA!” Siellä oli suuri TV pöydän päällä, joka alkoi liukua pois lattialle. Minä kurottauduin tarttuakseni kiinni TV:hen ennen kuin se liukuu pois pöydältä. Sitten tärinä lakkasi.

 

Kun minä ajattelin, että maanjäristys oli ohi, minä kuulin äänen sanovan…

 

”ERÄN YKSI LOPPU… NYT ERÄÄN KAKSI!”

 

Sitten tärinä alkoi uudestaan ja se oli aivan yhtä raju kuin aikaisemmin.

 

Minun perheeni ja minä en vahingoittunut sillä aikaa kun siellä oli massiivinen hävitys kaikkialla meidän ympärillämme. Tämä maanjäristys tapahtui päivän aikana.

 

Minä kävelin ulkopuolelle ja minun aviomieheni Niko sanoi, että hänen täytyi mennä kauppaan hätätarvikkeita saadakseen. Minun poikani sanoi, että hän menee hänen kanssaan.

 

Minä sanoin, ”Ei, ole kiltti älä mene. Pysy minun kanssani.”

 

Sitten minä katsoin taivaalle ja sanoin, ”Katsokaa! Katsokaa!”

 

Minun aviomieheni ja muut ihmiset, jotka seisoivat minun ympärilläni, katselivat ylös mihin minä osoitin.

 

He vastasivat, ”Katsoa mitä?”

 

Minä sanoin, ”Ettekö te voi nähdä sitä?”

 

He sanoivat, ”Nähdä mitä?”

 

Ja minä aloin kuvailla mitä minä näin. Se oli kuin värikäs öljymaalaus Viimeisestä Ehtoollisesta, joka oli tullut eläväksi. Minä näin YAHUSHUAn (Kristus) Hänen opetuslapsien ympäröimänä, jotka ottivat ehtoollista. Se oli niin kaunista! Se oli luonnollista kokoa oleva.

 

- Unen loppu –

 

Kun minä heräsin, minä kysyin YAHUSHUAlta, miksi minä näin unta Herran Viimeisen Ehtoollisen näkemisestä, ja Hän kertoi minulle…

 

”KOSKA JÄRISTYS TULEE OLEMAAN PÄÄSIÄISENÄ.”

 

Minä en tiedä minä vuotena, Pääsiäisenä, tämä tulee tapahtumaan.