Varokaa! Antikristus/Avaruusolento/Väärä Profeetta Hypnotisoi Ihmisiä TV:n avulla

Uni: Elisabeth näki ihmisiä katselemassa TV:tä ja hän oli tämän naisen talossa. Naisella oli siirrettävä TV, tarkoittaen, että se ei ollut seinällä. Nainen tuijotti TV:tä ja piti tiukasti kiinni jokaisesta sanasta, jonka henkilö TV:ssä sanoi. Ja hän ei edes tiennyt, että Elisabeth oli siellä. Elisabeth oli jopa ottanut hänen kätensä ja siirtänyt sitä hänen kasvojensa eteen ja hän näki, että nainen oli transsissa. Elisabeth huusi hänelle ja hän ei kuullut häntä. Elisabeth yritti sulkea TV:tä. Se ei suostunut sulkeutumaan. Joten hän otti käteensä vasaran ja hän löi monitorikuvaruutua. Ja se lakkasi toimimasta ja tietenkin siinä oli suuri reikä ja kaikki halkeamat. Ja nainen alkoi ravistella hänen päätänsä, tullen pois hypnoottisesta transsista niin kuin hän ei tiennyt missä hän oli. Hän katsoi Elisabethia ensimmäistä kertaa katseella hänen kasvoillaan, joka sanoi, "Mitä tapahtui?" Kun Elisabeth iloitsi, että ote häneen oli murtunut, hän kuuli tätä rätinämelua ja hänen silmiensä edessä, hän näki TV:n korjaavan itseään ja se palasi takaisin päälle. Sitten naisen pää palasi katsomaan TV:tä uudelleen. Unen loppu.

Tämä uni muistuttaa Elisabethia unesta, joka annettiin hänelle keskellä 90 lukua ja se ei ole ensimmäinen kerta kun hän sai tämän unen. Turvallisuussyistä hän ei tuo päivänvaloon kaikkea tätä unta, mutta tulevaisuudessa se tulee olemaan pakollista 24 tuntia päivässä. Unessa väärä evankeliumi oli TV vastaanottimessa ja kukaan ei saanut sulkea sitä tai heidät pidätettäisiin. Elisabeth näki jonkun tekevän jotakin häiritäkseen heidän lähetystään, jotta todellista YAHUSHUA HA MASHIACHin Evankeliumia voitaisiin saarnata, paljastaen uskonnolliset valheet, joita kuulutettiin julki ja kun tämä oli katkaistu 3 minuutiksi, ihmiset saatiin vapaiksi siitä hypnoottisesta transsista, joka oli heidän päällään, aiheuttaen heidät uskomaan valheet. Kun tämä tapahtui, kaksi miestä mustissa ilmaantui henkilön taloon, joka oli katkaissut heidän lähetyksen ja miehet syyttivät henkilöä tekemästä sitä, sanoen, että se oli jäljitetty tähän taloon. Mutta sitten kun he näkivät kuka asui siellä, he ravistelivat heidän päitänsä ja sanoivat, "Ei, meidän täytyy olla väärässä. Se ei voi tulla täältä." Tähän uneen oli lisää, jota ei voi tuoda päivänvaloon tähän aikaan, mutta lukija, ole varoitettu. Yhdessä postitetuissa Profeetallisissa Viesteissä, YAHUVEH antoi varoituksen, että maailma tulee näkemään avaruusolentoa haastateltavan TV:ssä maailmanlaajuisesti. Ole varovainen, ketä sinä katselet TV:stä. Sillä antikristuksen päivä nopeasti lähestyy, saatanan pojan.

Elisabeth juuri näki Oprah Winfreyn TV:ssä, joulukuu 8, 2007, mainostamassa Barach Obamaa Iowa:ssa, missä siellä oli 18,000 läsnäolijaa. Ja he kaikki sanoivat, että he olivat aikeissa tukea Obamaa sen vuoksi mitä Oprah Winfrey sanoi. Häntä kuunnellessa, jos sinä et tiedä paremmin, sinä saattaisit luulla, että hän pyrkii presidentiksi. Varokaa tätä väärää profeettaa, jolla on käärmeen kieli, joka kirjoitti kirjan nimeltään, "Oprahin Evankeliumi." Hänen kirjassaan hän sanoo, että Taivaaseen on monta polkua. Hän kieltäytyy uskomasta, että JEESUS KRISTUS/YAHUSHUA on ainoa tie. Hän ei tunnusta sellaista asiaa kuin synti tai helvetti. Lukija, varo. Yhdessä viimeaikaisissa Profetioissa YAHUVEH sanoo, että hän tulee johtamaan sieluja antikristukselle, kadotuksen pojalle. Onko hän todellinen saatanan lähettämä väärä profeetta pettämään maailma?