Profetia 97

Kulovalkeatuli Afrikassa tulee jatkumaan!

Kirjoitettu/puhuttu RUACH ha KODESH'N voitelussa
Elisabeth (Elisheva) Elijahn kautta
9. toukokuuta 2008
Julkaistu 3. kesäkuuta 2008
Sana koskien Nico Arnoldia

Lyhyt selitys siitä, kuka Nico Arnold on:

Nico Arnold kirjoitti tälle palvelustyölle tammikuun lopussa 2007 ja tarjosi palveluitaan koskien tämän palvelustyön nettisivuja. Hän sanoi olevansa uskova ja oppivansa totuuksia Amightywindissa. Me epäröimme antaa Nicon työskennellä sivujen parissa, koska meillä ei ollut aavistustakaan kuka hän oikeasti oli, joten me veimme sen asian rukoukseen, ja YAH sanoi meille, että voisimme luottaa häneen. YAHUVEH sanoi, ettei ollut sattumaa, että Nicolla oli sama nimi kuin Elisabethin aviomiehellä, Nikolla. Joten Nico alkoi työskennellä sivujemme ylläpitäjän, Coenradin, kanssa Etelä-Afrikassa. Nico on web-suunnittelija, ja YAH valitsi hänet jälleensuunnittelemaan almightywind-palvelustyön sivun.

Nico ja Coenrad kasasivat yhteen ja laittoivat Etelä-Afrikassa Internetiin nettisivun, joka mainosti Amightywindia ja oli linkitetty Amightywind-palvelustyön sivuun, mutta nyt Nico on ajanut eteläafrikkalaisen sivun alas, kun hän ei kyennyt vakuuttamaan Coenradia jättämään tätä palvelustyötä. Nico teki myös alustavan suunnitelman almightywind-sivun ulkoasusta, ja me annoimme hänelle joitakin muutoksia, joita täytyisi tehdä uuteen ulkoasuun, mutta hän ei koskaan saanut valmiiksi sitä työtä, joka hänelle annettiin.

Hän alkoi mennä nettisivuille, jotka ovat totuuden ja tämän palvelustyön vihollisia, ja vaikka hän tiesi, että tämä palvelustyö opettaa pelkästään totuutta, hän päästi vihollisen sisään, ja se avasi oven monille muille demonisille hengille, jotka hyökkäsivät häntä vastaan, ja nyt hän ON totuuden ja tämän palvelustyön vihollinen.

Muutama kuukausi sitten Nico lähetti meille sähköpostia ja sanoi, ettei hänellä enää ollut aikaa tehdä uutta palvelustyön sivua. Itse asiassa tässä on hänen viimeiset kaksia sähköpostiaan meille:

Nico Arnold kirjoitti joulukuun 2007 lopussa:

"Hei Katherine;
Kuinka voit? Toivon, että kaikki menee poikkeuksellisen hyvin siellä. Olen lomalla tällä hetkellä enkä netissä niin paljon kuin yleensä, joten anteeksi tästä myöhäisestä vastauksesta. Antaisitko sinä ja kaikki demonintallaajat minulle luvan jäädä pois tästä rukousryhmästä, minulla on uusi liikehanke meneillään enkä voi sitoutua täyteen tuntiin päivässä. Pitäisin kuitenkin yhä teidät kaikki rukouksissani.
Kiitos kaikesta mitä te tyypit olette opettaneet minulle ja ilmestyksistä, joita on tuotu minulle tämän palvelustyön ja profetioiden kautta. Toivon, että me kaikki tulemme tapaamaan eräänä päivänä pian taivaassa, ja että Herra Yahweh tulee siunaamaan teitä kaikkia armollisesti!!

Kaikkea hyvää Yahushuan nimessä!
Ystäväsi
Nico Arnold"

Katherine kirjoitti hänelle takaisin tämän viestin:

----- Alkuperäinen viesti -----

Lähettäjä: Katherine
Vastaanottaja: Nico Arnold
Lähetetty: Perjantai, 28. joulukuuta 2007, 20:13
Aihe: Re: uusi sana ÄIDILTÄ

"Hei Nico,
Kiitos että pidät minut ajan tasalla koskien sinun asioitasi. Oletko vielä työskentelemässä almightywindin parissa? Muistan lukeneeni erään profetaalisen sanan, joka sanoi sinun olevan "kätilönä" siellä, nettisivua ja uutta almightywind-nettisivua koskien. Mutta en koskaan kuullut sinulta, mitä ajattelit siitä. Tarkoittaako se, että et ota roolia "kätilönä" nettisivuja koskien? Annathan minun tietää. Tiedät, ettei sinun tarvitse rukoilla yhtä tuntia, se voi olla vähemmän, jos edelleen haluat sitoutua rukoilemaan palvelustyön puolesta. Ole hyvä ja rukoile kyseisen asian puolesta ja anna minun tietää, mitä päätät. YAHUVEH siunatkoon ja opastakoon sinua.

YAHUSHUAN rakkaudessa, Katherineyah"

Tämä oli Nicon viimeinen sähköpostiviesti ja viimeinen kerta, kun me koskaan saimme viestin häneltä:

"Hei Katherine;
Valitettavasti se myös tarkoittaa sitä, että en pystyisi saamaan valmiiksi tätä nettisivua niin kuin alun perin luvattiin. Kun sitouduin tähän suunnitelmaan, olin asemassa, jossa kykenin tekemään sen, mutta nyt, yli vuosi myöhemmin, en ole enää niin joustava aikani suhteen. Anteeksi kaikista hankaluuksista, joita olen aiheuttanut. Luulen, että olisi joka tapauksessa parasta saada joku, joka voi istua vieressä henkilökohtaisesti samalla kun ulkoasua tehdään ulkoasua koskevien odotusten väärinymmärrysten välttämiseksi.

Ystäväsi Kristuksessa,
Nico"

Me tiesimme saadessamme tämän viimeisen sähköpostiviestin Nico Arnoldilta, että siihen, mitä hän sanoi, liittyi paljon enemmän, ja hän EI kertonut meille totuutta koskien sitä, miksi hän ei enää aikonut tehdä sitä, mitä YAHUVEH kutsui hänet tekemään. Minun aviomieheni Niko aikoi lähettää hänelle sähköpostia ja kertoa hänelle, että tiesimme hänen päätökseensä liittyvän muutakin kuin hänen uuden työnsä, mutta Niko ei koskaan löytänyt aikaa lähettää hänelle sähköpostia. Kuten tulette näkemään, me emme koskaan sanoneet Nicolle mitään, mutta silti hän ei kyennyt jättämään tätä palvelustyötä rauhaan ja on yrittänyt johtaa sivujemme ylläpitäjää harhaan.

No niin, tämä kaikki johtaa tähän Coenradilta juuri saamaamme sähköpostiviestiin, jossa sanottiin näin:

"Hei Katherineyah

Haluaisin kertoa sinulle Nico Arnoldista.
Hän otti minuun yhteyttä ja kysyi minulta, haluaisinko tavata hänen kanssaan juodaksemme kupin kahvia ja vain rupatellaksemme vähän. Olin hyvin epäilevä ja kysyin YAH'LTA monta kertaa, oliko tämä oikea asia minulta tehdä. Muutama päivä myöhemmin koin, että YAH halusi minun tapaavan Nicon kanssa.

Joten me tapasimme kahvilassa, ja luulin hänen haluavan jutella vain jokapäiväisistä asioista. Mutta heti kun istuuduimme tuoleille, hän otti esiin kannettavan tietokoneensa ja alkoi saarnata minulle sanoen, että minun pitäisi jättää almightywind-palvelustyö, koska mikään, mitä siellä sanotaan, ei ole totuus. Yritin sitten yhdistää nettiin mutta luulen, ettei YAHUSHUA halunnut hänen yhdistää tuolloin. Yritettyään enemmän kuin kymmenen kertaa, hän turhautui niin, ja hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi. Hän halusi näyttää minulle nettisivun, jota hän oli tutkimassa. Olin järkyttynyt kuullessani, mitä hänellä oli sanottavana. Hän ei usko että tulee olemaan kaksi säkkipukuista todistajaa eräänä päivänä, hän ei usko että tulee olemaan suuren ahdistuksen aika eräänä päivänä. Hän ei usko että RUACH ha KODESH (meidän rakas IMMAYAH SHKHINYAH KIRKKAUTEMME) on feminiininen. Hän ei usko Morsiamen ylöstempaukseen..Olin sanoinkuvaamattoman järkyttynyt.

Sitten avasin Raamattuni ja aloin näyttää hänelle kirjoituksia että nämä asiat tulevat tapahtumaan. Yritin perustella kaikkea mitä näytin hänelle. Pyysin ÄITIÄ opastamaan minua. Myöhemmin kykenin ainoastaan nauramaan hänen "fakta"selityksilleen. Hän turhautui niin että juoksi ulos kahvilasta. Seuraavana päivänä hän lähetti minulle tekstiviestin kertoen minulle, että jos en halua uskoa mitä hän sanoi minulle, hän tulee sulkemaan erään nettisivun, jonka me aloitimme yhdessä. Se on eteläafrikkalainen nettisivu, jossa kerron ihmisille YAHUSHUAN pikaisesta tulemisesta Morsiamelleen, ja lisäsin monia Amightywindin linkkejä sille sivulle. Valitettavasti sitä nettisivua hostattiin eräältä hänen omalta www-palvelimeltaan. Joten hän muutti kaikki käyttäjänimet ja salasanat. Ja myöhemmin hän poisti kaiken.
Jotkut p-a-h-a-t h-e-n-g-e-t ovat näemmä ottaneet hänestä vallan.

Jälkeenpäin tajusin, että se oli YAHUSHUAN tahto, että nettisivu suljettiin.

Olen oppinut niin paljon Almightywind-palvelustyöltä, ja on etuoikeus olla osa erityistä tiimiänne!! Kiitos kaikille! Te olette todellinen perheeni! Kiitos YAHUSHUAN!!!

Siunauksia YAHUSHUAN Nimessä!!
Terveisin
Coenrad"

Siinä se oli, ihmiset. Näin tapahtui Nico Arnoldille. Näyttää siltä, ettei se koskaan petä: Ne, jotka olivat kerran kumppaneita tämän palvelustyön kanssa, ja sitten tulevat juudaksiksi, näyttävät aina saavan iskun mielipuolisuuden hengeltä ja yrittävän tuhota tämän palvelustyön, ja nyt Nico Arnold saa iskun siltä myös. Tässä Nico Arnoldille annettu sana:

* * * * * * *

YAHUVEH puhuu:

Kulovalkeatulen täytyy jatkua, MINUN lapseni. Sytyttäkää uudelleen soihtu Afrikassa. Vihollinen luulee, että hän hiljensi tuon äänen. Mutta afrikkalainen sivu tulee julkaistuksi uudelleen! Sillä se on eräs tämän palvelustyön haaroista.

Käske Coenradia etsimään ISP (Internet Service Provider = Internet-palveluntarjoaja) käsiinsä kohtuulliseen hintaan. Mutta mikä on sielun hinta? Miksi luulet, että saatanalla oli se yksi, josta sanoin aikoinaan että voisitte luottaa häneen, jolla oli samanlainen nimi kuin sinun rakkaallasi, Elisabeth?

Miksi luulet, että saatana pilkkaa ja laittoi pahaa hänen sieluunsa? Jos hän kykenisi, hän tekisi saman sinun Nikollesi, mutta ääni Afrikassa tulee ainoastaan puhumaan kovempaa! Profetiat tulevat olemaan kuin kulovalkeaherätys, sillä se on jo alkanut. Tämän takia saatana käytti Nico Arnoldia hiljentämään tuon äänen. Mutta se ei tule olemaan hiljaa kauan.

MINÄ sallin tämän, jotta Coenradilla ei tulisi olemaan epäilystäkään pahasta hengestä Nico Arnoldin sisällä. MINÄ sallin tämän, koska paha ei voi koskaan kajota tähän palvelustyöhön millään lailla. Ja niin kauan kuin Nico Arnold on täynnä saatanan henkeä, hänellä ei voi olla pääsyä tähän palvelustyöhön tällä tavalla. Hän on kuin mies, joka on tullut hulluksi. Sillä mihinkään, mikä on pyhää, keneenkään, mihinkään palvelustyöhön ei voi kajota, eikä heitä ja niitä voi tuhota, kun on täynnä pahaa, sillä siitä, mitä he yrittävät tuhota, he vain niittävät tuhoa. Nyt hän on niittänyt tuhoa ylleen. Siunausten sijaan, joita ennen rukoilitte hänen ylleen, hän tulee nyt vaeltamaan YAHUVEH'N 5. Mooseksen kirjan luvun 28 kirouksissa. Sen sijaan, että hänellä olisi terve mieli, hän on nyt vastaanottanut valehtelevan ja pettävän hengen, joka ajaa häntä edelleen hulluuteen. Älkää pitäkö häntä enää miehenä, jonka kerran tunsitte.

Varokaa! Varokaa! Varokaa! Kaikille, jotka yrittävät tuhota, murskata sitä, mikä on pyhää, ja tämä palvelustyö ei ole sinusta, se ei ole nimetty sinun vuoksesi (Elisabeth), ei korota sinua, joten kun he hyökkäävät tätä palvelustyötä vastaan, he hyökkäävät MINUA, YAHUVEH'A, MINUN POIKAANI, YAHUSHUA MASHIACH'A ja teidän IMMAYAH'AANNE (RUACH ha KODESH), MINUN SHKHINYAH'AANI, vastaan. He hyökkäävät Alephia ja Tavia vastaan. Hän on lujasti päättänyt tuhota sen, minkä olen säätänyt tuovan MINULLE paljon kiitosta, kunniaa ja ylistystä! Joten Nico Arnold: tulet niittämään palkkasi. MINUN lapseni, pahat tulevat pahemmiksi, mutta pyhät riippuvat MINUSSA kiinni. Pyhät, jotka yrittävät kovasti totella jokaista sanaa, jonka sanon, ja heidän sydämensä kuuluvat vain MINULLE. He ovat kuin majakka, joka opastaa laivaa, niin etteivät he törmää, ja MINÄ asetan näitä majakoita tämän palvelustyön haaroiksi puhumaan julki näitä totuuksia maailmaan osiin, joista ette tiedä, sillä siihen tarvitaan vain yksi eikä siihen tarvita rakennusta, sillä te olette RUACH ha KODESH'N temppeli.

Mutta yhdellä ei voi vain olla Pyhää Tulta, yhdellä ei voi vain olla Totuutta, sillä kun he hyväksyvät Totuudet tästä palvelustyöstä, on olemassa Taivaasta tullut liikkeellepaneva voima, joka ajaa heidät jakamaan sen valon kaikkien kanssa. He eivät voi pysyä kauemmin hiljaa kuin sinä voit pysyä hiljaa, sillä totisesti Pyhää Tulta on suljettuna heidän luidensa sisällä, ja Profetiat ovat kuin kultainen ketju, ja se kiertää tämän maailman ympäri sitoakseen viholliset, sillä se on Totuus, Totuuden tunto, mikä vapauttaa vangitut, kun se tuo kaiken kiitoksen, kunnian ja ylistyksen MINUN Pojalleni YAHUSHUA ha MASHIACH'LLE. Joten sytyttäkää soihtu jälleen kerran. Ja käske Coenradia vain huutamaan kovempaa, älkääkä aliarvioiko tämän vihollisen voimaa.

Oi, MINUN rakas poikani Coenrad, niin vähän on minulla sinunlaisiasi miehiä. Katso, mitä MINÄ olen synnyttänyt sinun käsistäsi. Internetissä ei ole suurenmoisempaa sivua katsottavana. Voitelu kaiken sen kautta, mitä sinä ja Niko teette, ja sanat jotka puhun julki tästä palvelustyöstä, niitä ei voi verrata mihinkään. Saatana kiristelee raivoissaan hampaitaan, koska, Coenrad, sinä ainoastaan tulet takaisin vahvempana, omistaen enemmän päättäväisyyttä että tulet jatkossakin palvelemaan MINUA tällä tavalla, sillä sinä olet osa Amightywind-tiimiä. Älköön kukaan pysäyttäkö sinua, MINUN poikani. Älköön kukaan sanoko: "Käännä pääsi tännepäin. Mene työskentelemään toiselle palvelustyölle." Sillä, Coenrad, en ole tuonut sinua näin pitkälle käskeäkseni sinua kääntymään takaisin nyt. Vaikka hyvää tarkoittavat ystävät kuiskivat korvaasi ja sanovat: "Tule tänne", he eivät puhu MINUN äänelläni. Eivätkä he ole osa MINUN suunnitelmaani. Joten varo, poikani: Ne, jotka ryntäävät luoksesi hyvin aikomuksin, voivat koitua tuhoksesi. Olen kertonut sinulle alusta alkaen. Annoin sinulle sen merkin, joka oli kirjoitettu, että voisit luottaa tähän Eliaan, jonka kautta puhun julki. Joten hiljennä ne, jotka haluaisivat puhua työtä vastaan, jota nyt teet. Vaikka se tulisi omalta puolisoltasi, tiedä tämä: Sinua pidetään tilivelvollisena tehdä, mitä MINÄ käsken sinun tehdä, ja MINÄ olen liittänyt sinut yhteen tämän palvelustyön kanssa, ja sinä olet laskenut kätesi auraan. Älähän katso taaksesi. Ja eräänä päivänä tulet näkemään, rakkaani, seisoessasi Taivaassa toisella puolen, kaikki sielut jotka on tavoitettu, ja jotka olen poiminut ylös sieltä, mitä kutsutaan pimeäksi Afrikan maanosaksi. Sinä olit kuin soihtu ja sinä olet liittynyt yhteen muiden soihtujen kanssa, ja Afrikka on ilmiliekeissä MINUN kulovalkeatulen voitelustani! Ja Nico Arnold ei tule onnistumaan, niin kuin kukaan muukaan ei ole onnistunut, sammuttamaan tätä tulta! Sillä se on RUACH ha KODESH -kulovalkeatulen voitelu! Eikä kukaan tule tukahduttamaan hyvää työtä, jonka olen aloittanut, ja hyviä töitä, jotka tulen saamaan valmiiksi, sillä kun te kaikki olette jättäneet tämän maapallon, kulovalkeatuli tulee yhä menemään eteenpäin! Sieluja tulee yhä tulemaan MINUN luokseni polvillaan, ja kun he kerran eivät tee parannusta nyt, he tulevat muistamaan ne sanat ja he tulevat tekemään parannuksen sitten. Hyvin tehty, MINUN hyvät ja uskolliset lapseni. Olen tyytyväinen teihin kaikkiin! Yhtäkään rukousta ei sanota turhaan. Te suojaatte toisianne YDS:ssä [YAHUSHUA Demon Stompers, (YAHUSHUAN demonintallaajat) -esirukoilijat].

Ja kun rukoilette, kuvitelkaa majakka, jonka valo on niin kirkas. Sillä joka kerta kun rukoilette, katson ylhäältä maata ja näen valonne. Näen teidän säkenöivän kuin kirkkaimmat jalokivet. Oi, kuinka paljon rakastankaan jokaikistä teistä, jotka olette päättäneet elää YAHUVEH'N tavalla. Oi, kuinka tyytyväinen olenkaan teistä ja teistä kaikista, teidän palkintonne tulevat seuraamaan teitä Taivaaseen eräänä päivänä! Jatkakaa! Jatkakaa! Jatkakaa! Olette laskeneet kätenne auraan, älkää katsoko taaksenne! Älkää välittäkö vihollisesta muuten kuin nuhdellaksenne heitä. Te tunnette Totuuden, joka tekee teidät vapaiksi. Ei ainoastaan nyt, vaan kaiken ikuisuuden ajan.

Sanan loppu

Elisabeth: Kiitos.

Niko: Okei. Kiitos YAHUVEH'LLE tuosta!

Elisabeth: Monesko päivä tänään on?

Niko: Tänään on toukokuun 9:s. Kello on 11:04 profetian päätyttyä, aamulla. Olimme juuri viettämässä ehtoollista, ja yhtäkkiä tämä sana tuli kuin tyhjästä. Itse asiassa me juuri lopetimme rukoilemisen ja rukoilemisen Nico Arnoldia koskien, YAH'N vihaa hänen ylleen, ei armoa, ja tuo sana tuli julki.

Elisabeth: Koska hän ajoi sen nettisivun alas. Coenradilla oli nettisivu julkaistuna, joka puhui koko Afrikalle, ja me näimme siemenen tulevan esiin ja uusien kumppaneiden tulevan esiin, pääasiallisesti sielujen tulevan esiin, ja Nico Arnold, koska se oli hänen Internet-palveluntarjoajallaan, no, hän vain sanoi Coenradille: "Joko sinä jätät Amightywind-palvelustyön tai minä ajan sen nettisivun alas." Ja hän ajoi sen alas! Ja arvatkaa mitä, ihmiset: Se on menossa jälleen julkiseksi ja se tulee olemaan kovaäänisempi kuin mitä se oli aikaisemmin! Joten siitäs sait, paholainen! Sinulla ei ole voittoa YAHUSHUA ha MASHIACH'N Nimessä. Se ääni on menossa eteenpäin, ja kulovalkeatuli tulee ainoastaan kasvamaan voimakkaammaksi kaikkialla Afrikassa!

Niko: Amen! Joten veli, Coenrad, jatka hyvää työtä! Pysy sillä oikealla tiellä!

Elisabeth: Mene etsimään meille Internet-palveluntarjoaja.

Niko: Juuri niin! Etsi meille se ISP siellä, ja me tulemme pitämään sinusta huolen!

Elisabeth: Amen!

Niko: Amen! Me rakastamme sinua! Shalom kodissa! Rakkautta ylhäältä. Rauha kaikille.

Elisabeth: (nauraa) Amen!

Niko: Loppu!

Elisabeth: Me rakastamme teitä! Jokainen YDS, me rakastamme teitä niin todella, todella paljon! Minun vain täytyy sanoa: kiitos syntymäpäivätervehdyksistä. Antakaa anteeksi, antakaa anteeksi, antakaa anteeksi. Aion todella kirjoittaa jokaiselle teistä. Te tiedätte, että rakastan teitä. Te tiedätte, että arvostan teitä. Ne, jotka antoivat minulle nuo tervehdykset, minä itkin. Ne olivat niin kauniita, niin voideltuja. Se oli niin kuin sanat olisivat tulleet Taivaasta. Vain tietää… niin kovasti kuin saatana yritti kertoa minulle… että elämäni oli turha ja arvoton, YAHUVEH ja YAHUSHUA erityisesti näyttivät minulle syntymäpäivänäni, että oli olemassa niitä jotka juhlivat minun elämääni sen takia mitä minua on käytetty tekemään. Ja minä vain kiitän teitä ja minä rakastan teitä! Odotan innolla halaavani jokaikistä teistä. Joten sen sijaan että kirjoitan sen, voinko vain kertoa teille omin sanoin kuinka paljon rakastan ja arvostan teitä? Tarkoitan, lauluja jotka olivat voitelun alla oli kirjoitettu. Nuori tyttö nimeltä Sini, minun rakas Sinini, olit niin ujo ja kuitenkin kirjoitit niin voidellusti. En voi nimetä kaikkia juuri nyt, mutta minä vain koen johdatusta laittaa tämän tähän viestiin juuri nyt, koska olet odottanut henkilökohtaista kiitosta. Ja minä kiitän teitä, jokaista, jokaista, joka vain pysähtyi ja kiittää YAH'A siitä, että synnyin. Minä kiitän teitä. Minä vain kiitän teitä. Minä rakastan teitä. Heippa.

Niko: Loppu….

Loukaten joitakuita, valistaen muita
apostoli Elisabeth (Elisheva) Elijah