Profetia 87

ISRAEL, VOI ISRAEL, KUULE VOI ISRAEL, JERUSALEM JA MUU MAAILMA, MITÄ MINUN, YAHUVEHin, TÄYTYY SANOA!

Annettu Apostoli Elisabeth Elijah Nikomialle

27/8/06

Sh’ma Israel Deuteronomium 6:4

”Kuule Voi Israel, Herra on meidän ELOHIM YAHUVEH, Herra on Yksi, Siunattu on HÄNEN loistava Valtakuntansa ikuisesti ja aina.

Kuule, Voi Rakastettu Israel, Jerusalem ja muu Maailma, ettekö te kuule teidän Luojanne itkua ja kärsimystä, kuinka kauaksi te olette menneet harhaan MINUN Pyhyydestäni? Te ette voi sanoa, että te ette tiedä oikeaa väärästä, sillä Voi Israel ja Jerusalem, enkö Minä kirjoittanut MINUN Tooraani teidän sydämiinne ja enkö Minä määrännyt teitä opettamaan Tooran lait teidän lapsillenne? Ettekö te ole Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin siemeniä? Ettekö te oppineet mitään teidän Kuningas Daavidilta ja Joosualta? Joten mikä on teidän tekosyynne?

Mikä puolustus teillä on salliaksenne kammotukset, kuten esimerkiksi homoseksuaalinen propaganda kohdistettuna teidän nuorisoonne perversioimaan heidät? Miksi te toivotatte tervetulleeksi, mitä Minä kutsun kammotukseksi ja avioliiton pilkaksi? Väitättekö te tietämättömyyttä MINUN Tanakhille? Ettekö te ymmärrä, kuinka te tuotte häpeää kaikelle mikä on Pyhää sallimalla tämän perversion astua mihin, mitä kerran kutsuttiin Pyhäksi Kaupungiksi? 

Niille teistä Israelissa ja Jerusalemissa, jotka itkette ja surette Israeliin tuodun pahan takia, ja te teitte teidän parhaanne protestoidaksenne, tietäkää että Minä palkitsen teidät mittakaavassa, jolla te protestoitte homoseksuaalisuuden henkeä ja Molokin pahaa henkeä nimeltään aborttia vastaan. Miksi Voi Israel, teidän omat nais-sotilaanne murhaavat viattomia lapsia sillä aikaa kun heidän kohdussaan, puhtaana pysymisen sijasta? Ettekö te ymmärrä, että Minä en siunaa teitä ennen kuin te tottelette ja kadutte ja käännytte teidän pahoista tavoistanne ja olette Pyhiä Minulle, YAHUVEHille?

Voi Israel ja Jerusalem, missä on pelko, tottelevaisuus, kunnioitus ja Pyhä kunnioittava pelko, joka teidän esi-isillänne Mooseksella, Abrahamilla, Iisakilla, Jaakobilla, Joosefilla, Daavidilla ja Joosualla oli? Tarvitseeko Minun jatkaa? Voi, Israelin miehet, miksi te luulette, että teidän sotilaallinen voima tekee teistä urhoollisuuden miehiä? Ettekö te ymmärrä, että se on teidän vanhurskautenne MINUN Poikani YAHUSHUAn kautta, joka aiheuttaa MINUT taistelemaan teidän taistelunne ja te tulette voittamaan?

Voi, Israelin ja Jerusalemin Naiset, missä ovat Pyhät astiat jotka pelkäävät Minua, YAHUVEHia enemmän kuin te pelkäätte mitä miehet sanovat? Missä ovat Israelin naiset Pyhyyden ja tottelevaisuuden ja uskon kanssa niin kuin Saaralla, Deboralla, Ruutilla, Esterillä tai Mirjamilla? Miksi Delilan ja Isebelin hengen sallitaan saastuttaa mikä on tarkoitettu olla Pyhää? Ettekö te tiedä, että yksi MINUN 2 Todistajastani tulee omaamaan hengen kuin Deboralla, joka oli koko Israelin Tuomari.

Kuinka te voitte uskaltaa pyytää MINUA siunaamaan Israelia ja Jerusalemia ennen kuin te edustatte Pyhyyttä? Ettekö te näe, että Minä olen reilu kaikilla tavoin; Minä olen kaikkivaltias rakkaudessa ja sodassa. Minä siunaan niitä, jotka tottelevat Minua YAHUVEHia, ja Minä kiroan niitä jotka ovat tottelemattomia. Ettekö te näe, se on kirjoitettu teidän omaan Tooraanne ja Tanakhiinne, että on olemassa pyhää voiteluvoimaa MINUN NIMESSÄNI, joka on YAHUVEH? Eikö MINUN Sanani sano Psalmissa 91 ”Minä asetan hänet korkealle, koska hän on tiennyt MINUN NIMENI?” Miksi sinä et opiskele itse ja laske kuinka monta kertaa Minä olen lausunut siunauksia niiden päälle, jotka tuntevat ja käyttävät MINUN PYHÄÄ HEPREANKIELISTÄ NIMEÄNI? Miksi te olette sallineet Rabbejen varastaa tämän siunauksen teiltä? Tämä ei ole joka tapauksessa tapa, joka se oli. Millainen rakastava Isä piilottaa hänen nimensä hänen lapseltaan?

MINUN NIMENI on YAHUVEH, ja sillä ei ole väliä MINULLE, kuinka te kirjoitatte sen tai lausutte sen, kunhan vain te tunnustatte, että MINUN NIMESSÄNI on YAH sisällä siinä, ja niin on MINUN Pojallani, ainoalla MESSIAALLAKIN, hänen NIMENSÄ on YAHUSHUA, sillä ei ole väliä kuinka te kirjoitatte sen, kunhan vain te pidätte MINUN NIMENI YAH sisällä siinä. Meidän NIMI ei ole ainoastaan titteli niin kuin HaShem tai Herra, tai Adonai. MINUN NIMENI on kaikkien nimien yläpuolella ja se on YAHUVEH. Ottakaa takaisin mitä Rabbit ovat varastaneet teiltä. Te lausutte MINUN NIMENI turhaan kun te kirjoitatte sen G-D, tai lyhennätte sen YHVH tai YHWH kanssa, sillä kuinka tuo on lausuttu? Teillä on nimi, mikä saa teidät ajattelemaan että Minulla, teidän Luojallanne ei ole nimeä? Kun te rukoilette, kutsukaa MINUA MINUN NIMELLÄNI, YAHUVEH. Ne, joilla on henkiset korvat kuulla kuuntelevat, kaikki muut pysyvät kuuroina.

Voi Israel, miksi te ette tottele teille Siinain Vuorella määrättyjä lakeja. Enkö Minä asettanut teidät sivuun MINUN Loistokseni? Enkö Minä rakastavasti suojellut teitä vitsauksilta ja kirouksilta, jotka tulivat teidän vihollistenne päälle? Enkö Minä turvallisesti vienyt teidät punaisen meren läpi jakamalla sen kahtia ja hukuttamalla teidän vihollisenne egyptiläiset? Vaivaudutteko te edes laskea kuinka monta ihmettä Minä olen tehnyt teidän vuoksenne? Voi Israel ja Jerusalem, luuletteko te, että Minä pidän teidän lyömisestä saadakseni teidän huomionne. Ei ole ketään teidän kansanne kaltaista tämän maailman pinnalla. Minä olen siunannut teitä niin paljon, mutta kuinka te olette siunanneet ja totelleet teidän Luojaanne? Palatkaa MINUN luokseni Voi Israel, jotta Minä voin jälleen siunata teitä runsaasti. Minä en voi siunata ketään, joka on kapinassa. Valitkaa te tänä päivänä mitä ELOHIMIA te tulette palvelemaan!

Voi Israel, kuinka MINUN sydäntäni surettaa, MINÄ OLEN YAHUVEH, MINÄ OLEN Israelin ELOHIM, vaikka te olette olleet kuin uhmaileva kapinallinen vaimo. Te teette vastakohdan siitä mitä Minä olen määrännyt teidän esi-isillenne Moosekselle, Abrahamille, Iisakille, Jaakobille, Daavidille ja Joosualle, jotka laittoivat MINUN Tahtoni ensimmäiseksi, totellakseen Siinain Vuorella Moosekselle annettuja määräyksiä. Teidän Kuningas Daavid sai voiton taisteluissa, niin sai Joosuakin, sillä he tiesivät, että se ei ollut heidän mahdillaan, ei heidän sotureidensa tai aseidensa lukumäärällä ja voimalla. Voitto tuli, koska he laittoivat Minun, YAHUVEHin Tahdon ensimmäiseksi. He tulivat MINUN luokseni katuneiden sydänten kanssa, paastoamalla, voidelluilla rukouksilla, palvonnalla ja ylistyksellä. He tiesivät, että viholliset luovutettiin MINUN käsiini. He tiesivät, että heitä käytettiin taistelemaan taisteluissa, mutta se olin Minä, YAHUVEH, joka voitin sodat yksin MINUN Ylistykseksi, Kunniaksi ja Loistoksi!

Voi Israel, teillä on kaikki oikeus puolustaa itseänne, mutta teidän häpeäksi, te ette enää luota MINUN sodan käsivarsiini. Te tulette olemaan saarrettuja kaikilta puolilta, koska te luotatte Juudakseen nimeltään Amerikka teidän käsivarsiksenne. Teidän täytyy ymmärtää, että MINÄ OLEN YAHUVEH, ja edes Israel ei pilkkaa Minua. Kyllä, Minä tein liiton Abrahamin kanssa suojellakseni ja siunatakseni Israelia, mutta ensiksi teidän täytyy olla siunaus MINULLE. Teidän täytyy tehdä teidän osanne ja totella MINUA ennen kuin te voitte kävellä MINUN Deuteronomium 28. siunauksissani.

Minä, YAHUVEH siunaan niitä, jotka ovat siunaus Minulle, YAHUVEHille ja YAHUSHUAlle. Minä en voi siunata kapinallisia. Minun täytyy kurittaa niitä joita Minä rakastan, tai Minä en voi sanoa, että Minä rakastan teitä. Minä suren sen takia, mitä Minun täytyy tehdä, sillä ainoastaan jäännös Israelista pelastetaan. Voi Israel, te rankaisette teidän vihollisianne paljon enemmän kuin Minä tarkoitin, sillä te unohdatte että Abraham on MINUN kasvojeni edessä muistuttamassa MINUA, että teidän vihollisenne ovat myös Abrahamin siemeniä Ismaelin kautta. Te kiellätte MINUN Poikani YAHUSHUAn Pyhän Pelastavan Veren, joka kastelee läpimäräksi Jerusalemin maaperän, niin kuin hekin tekevät.

Jopa tuhansia vuosia myöhemmin yksi pisara YAHUSHUAn Pelastavaa Verta peittää maailman, silti te kieltäydytte hyväksymästä lahjaa, jonka Minä annoin teidän VeriUhrinanne, mahtavampi kuin mikään eläinveriuhri. Minä en ainoastaan sallinut MINUN Rakastetun Poikani YAHUSHUAN olevan ristiinnaulittu tämän maailman syntien takia, ja kuolla ja olevan haudattu hautaan. Minä ylösnostin YAHUSHUAn kuolleista merkkinä Israelille, ei ainoastaan ole olemassa elämää kuoleman jälkeen, mutta Minä YAHUVEH valitsin Jerusalemin YAHUSHUAlle kuolla ja olla haudattuna teidän maaperäänne ja nousta jälleen. Voi Jerusalem, aika on käsillä kun maailma tulee sanomaan, ”Te tulette varmasti kuolemaan ja koskaan nousemaan jälleen”, mutta kun Israel KATUU ja tottelee, Minä nostan Israelin jälleen kerran.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, Minä, YAHUVEH, tein tämän enemmän kuin yhden syyn takia. YAHUSHUA symbolisoi teidän ihmesyntymää kansana, niin kuin YAHUSHUA on asetettu sivuun MINUN Loistokseni. Israel, te olette myös tarkoitettu olemaan asetettu sivuun tuomaan Minulle, YAHUVEHille, Loistoa, varsinkin näinä lopun aikoina. Minä vuodatin Elämän Vettä teidän itkumuurinne läpi YAHUSHUAn kyyneleiden symbolisoimana, kun HÄN oli Getsemanen Puutarhassa. Hän itki Jerusalemin ja Israelin vuoksi niin kuin Minä, YAHUVEH, nyt teen.

Kuule Voi Israel, Minä valmistan MINUN 2 Todistajaani, jotka nyt elävät tämän maailman päällä ja jotka tulevat pian olemaan temmattuja ylös Taivaaseen, ja palaamaan uudestaan varustettuna uusien voiteluVoimien kanssa Taivaasta ja Kirkastetulla Ruumiilla, ei enää alaisina fyysisen ruumin kahleisiin. MINUN 2 Todistajaani tulee teidän luoksenne uudestaan merkkien, ihmeiden ja ihmetekojen kanssa, julistaen Minun YAHUVEHin NIMEÄ ja Loistoa ja ainoan Rauhan Prinssin NIMEÄ, joka on ainoa MESSIAS, YAHUSHUA, MINUN Poikani. MINUN 2 Todistajaani jälleen tulee nuhtelemaan teitä Voi Israel ja varoittamaan teitä katumaan.

Kuule Voi Israel ja Jerusalem, koska te kieltäydyitte YAHUSHUAn Verestä Golgatalla, pesemään teidän syntinne pois, te tulette samaan veren selviämään hevosten kuolaimiin asti, ja se tulee virtaamaan teidän maanne läpi. ( Ilmestyskirja 14:20 )

Kuule Voi Israel ja Jerusalem, Jaakob paini Minun, YAHUVEHin kanssa ja tämän johdosta hän rampautui ja käveli nilkuttaen ( Genesis 32:24-26 ). Te olette painineet MINUN kanssani Voi Israel ja te tulette rampautumaan, koskaan tietämättä todellista rauhaa ennen kuin te huudatte SIUNATTU ON HÄN, JOKA TULEE YAHUSHUA ha MASHIACHin NIMESSÄ! Sitten te tulette olemaan siunattuja, tavoilla tavattomasti ja runsaasti, enemmän kuin te uskallatte uneksia tai pyytää.

YAHUSHUA avasi sokeiden silmät ja suomut putosivat heidän silmistään, ja he ylistivät YAHUSHUAa heidän näkökyvystään, antaen Ylistystä ja Loistoa Minulle, YAHUVEHille. Te kuitenkin, Voi Israel ja Jerusalem, te kielsitte, että nämä ihmeet olivat Taivaasta, ja niin nyt te olette sokeita ja teillä on suomut teidän silmillänne, ja sen tähden saatanan poika pettää teidät, jota jotkut kutsuvat antimessiaaksi, 3 1/2 vuoden ajan te tulette olemaan petettyjä ja uskotte hänen valerauhaansa.

YAHUSHUA ha MASHIACH todisti, että HÄN on MINUN, YAHUVEHin Poika kun HÄN teki merkkejä, ihmeitä ja ihmetekoja kaikkialla Jerusalemia ja Israelia. Silti te vainositte HÄNTÄ tämän takia ja kutsuitte ihmeitä paholaisen töiksi. Suuressa Ahdingossa saatanan poika ( antimessias ) tulee teidän luoksenne ja pettää teidät valhemerkkien, ihmeiden ja ihmetekojen kanssa, ja ne tulevat olemaan voimia saatanalta, koska te torjuitte aidon te tulette olemaan petkutettuja jäljiteltyjen merkkien, ihmeiden ja ihmetekojen toimesta. ( Ilmestyskirja 13:11 )

MINUN 2 Todistajaani tulee ministeröimään jälleen niin kuin YAHUSHUA teki. MINUN 2 Todistajani varjot tulevat parantamaan, entisöimään ja vapauttamaan, ja jopa Pyhät marttyyroidut kuolleet nousevat kuolleista. Ruoka tulee olemaan moninkertaistettu tuhatkertaisesti niin kuin leivät ja kalat olivat kun YAHUSHUA rukoili. Mitä tehtiin aikoinaan, tullaan tekemään jälleen Jerusalemissa, ja kelle tahansa ja minne tahansa MINUN 2 Todistajaani ovat lähetetty ja vastaanotettu ja uskottu, nämä ihmeet tullaan tekemään YAHUSHUAn NIMESSÄ jälleen. He tulevat ministeröimään niin kuin YAHUSHUA teki ja kutsumaan tuomion alas Fariseusten päälle. Niin kuin YAHUSHUA oli uhrattu, MINUN 2 Todistajaani uhraavat itsensä ja ovat surmattuja, mutta 3 1/2 päivää myöhemmin nousevat kuolleista merkkinä, että YAHUSHUA ELÄÄ ja MÄÄRÄÄ ja HALLITSEE Taivaasta, ja HÄN todella on Minun, YAHUVEHin Poika. ( Ilmestyskirja 11:3-13 )

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, niin kuin YAHUSHUA oli pelätty pakanoiden toimesta, halveksittu, pilkattu, vihattu, vainottu ja epäonnistuneita murhayrityksiä tehtiin HÄNEN elämäänsä vastaan, niin myös tulee MINUN 2 Todistajaani kärsimään saman kohtalon. Niin kuin YAHUSHUA kirosi hedelmättömän viikunapuun ja se kuihtui ja kuoli, koska ei tuottanut hedelmää, niin myös tulee MINUN 2 Todistajaani kiroamaan ihmiskunnan hedelmättömät työt ja synnit. ( Evankeliumi Matteuksen mukaan 21:18-20 ) Hedelmätön viikunapuu symbolisoimassa pakanaihmiskuntaa tulee myös kuihtumaan ja kuolemaan, kun Tulen Sanat etenevät ulos MINUN 2 Todistajani suista. Viholliset vihaavat YAHUSHUAA, Pyhyyttä ja MINUN 2 Todistajaani, ja se tulee olemaan kuin Entisaikojen Elian aikoina ja MINUN viholliseni tulevat olemaan tuhottuja tulella.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, kun YAHUSHUA tapasi naisen kaivon luona Samariassa ja antoi hänelle Elämän Vettä kaivon luona, ja hän vastaanotti totuuden ja meni takaisin hänen kaupunkiinsa, ja jakoi hyvät uutiset ja jakoi totuuden Elämän Veden muiden kanssa. ( Evankeliumi Johanneksen mukaan 4 ) Kun YAHUSHUA sanoi naiselle kaivon luona, ota ja juo tästä Elämän Vedestä ja sinä et tule koskaan enää olemaan janoissasi. MINUN Poikani YAHUSHUA on Elämän Lähde, YAHUSHUA on Elämän Veden Kaivo, kukaan ei voi tulla Minun, YAHUVEHn luokse ilman juomasta HÄNEN Elämän Lähteestä ja ilman hyväksymästä hänen VeriUhriaan Golgatalla.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, Minä lähetän teille Elämän Veden uudestaan ja uudestaan MINUN voideltujen astioideni kautta, kuitenkin te olette heittäneet Elämän Veden takaisin heidän kasvoillensa. Te olette vainonneet, lyöneet, ajaneet maanpakoon, vanginneet ja tappaneet MINUN profeettojani. Tämän syyn takia Minä lähetän MINUN 2 Todistajaani Jerusalemiin ja he tulevat profetoimaan pahuuksia vastaan joita te, Voi Israel, olette tehneet, olette tekemässä ja tulette tekemään. MINUN 2 Todistajaani sulkevat taivaan ja sadetta ei tule putoamaan, koska te kieltäydytte ja torjutte Elämän Veden YAHUSHUAlta. MINUN 2 Todistajaani vapauttavat kaikki Deuteronomium 28 kiroukset niiden päälle, jotka ovat tottelemattomia, ja niiden jotka kieltävät MINUN Rakastetun Poikani YAHUSHUAn jumaluuden. MINUN Vihani tulee putoamaan jokaisen päälle, joka kiroaa YAHUSHUAn NIMEÄ. MINUN laimentamaton vihani tulee tuhoamaan jokaisen, joka kantaa Pedon Merkkiä ja palvoo Petoa. ( Ilmestyskirja 13:16-18 )

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, koska te kieltäydytte kuuntelemasta MINUN Pyhiä voideltuja profeettojani, joiden ainoa halu on totella ja palvella Minua, YAHUVEHia, Minä lähetän MINUN 2 Todistajaani, joilla tulee olemaan voitelu niin kuin Mooseksella ja Entisaikojen Elialla. Heidät lähetetään piinaamaan yhtä nimeltään antimessiasta, joka on saatana poika, väärää profeettaa ja kaikkia hänen palvelijoitaan, jotka kantavat Pedon Merkkiä, aivan kuten Moosesta käytettiin piinaamaan pahaa Faaraota, niin myös Minä käytän MINUN 2 Todistajaani.

Niin kuin Mooses lausui kiroukset ja tuomiot egyptiläisten päälle, todistaen Minun, YAHUVEHin voiman, niin myös se tulee olemaan jälleen, aivan kuten Mooses jakoi kahtia Punaisen Meren, jotta israelilaiset pystyivät kulkemaan yli, paeten heidän vihollisiaan, niin myös se tulee olemaan jälleen. Ainoastaan uskollinen jäännös pelastetaan Israelissa ja ainoastaan, koska he palasivat takaisin Pyhyyteen pitäen ensimmäiset lait, jotka Minä, YAHUVEH, kirjoitin kaiverrettuna MINUN omalla auktoriteetin sormellani, ja että he hyväksyvät ja palvovat MINUN Poikaani YAHUSHUAA heidän MESSIANAAN ja katuvat heidän syntejänsä.

Minä ainoastaan suojelen niitä, jotka siunaavat YAHUSHUAn NIMEÄ. Hän syntyi tämän maailman päälle heprealaisesta neitsytnaisesta ilman miehen siementä. Todistaen, että YAHUSHUA on Minun, YAHUVEHin, Ainosyntyinen Poika, joka oli lähetetty maailmaan MINUN Sanojeni ja auktoriteetin kanssa. YAHUSHUA on Elävä Toora ja te kielsitte HÄNET, Voi Israel, Jerusalem ja enemmistö maailmasta, kun te kiellätte HÄNET, te kiellätte Minut, YAHUVEHn. Minä lähetin YAHUSHUAn ensiksi Juutalaisten luokse ja sitten Ei-juutalaisten luokse osoittamaan MINUN Auktoriteettiani ja Loistoani.

Minä lähetän eteenpäin MINUN 2 Todistajaani, yksi miespuolinen ja yksi naispuolinen, osoittamaan Minun, YAHUVEHn auktoriteettia ja kutsumaan alas Minun, YAHUVEHin tuomiot ja kiroukset ja puhumaan eteenpäin voideltuja sanoja, ja näyttämään Voiman MINUN YAHUVEHin ja YAHUSHUAn Pyhissä KOSKEMATTOMISSA NIMISSÄ. Todella kuuntele ja kuule Voi Israel ja Jerusalem, Minä en siunaa Israelia ennen kuin te siunaatte YAHUVAHin ja YAHUSHUAn NIMIÄ, ja ennen kuin te siunaatte Pyhiä, jotka tulevat ja ministeröivät meidän NIMISSÄMME.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja tämän maailman ihmiset, on olemassa vain yksi tie takaisin Taivaaseen ja se on tälle planeetta maalle annetun Pyhän Uhrilahjan kautta, joka peittää ihmisten synnit, ja se on YAHUSHUAn NIMEN ja Veren kautta. Teidän täytyy hyväksyä HÄNET MINUN, YAHUVEHin Ainosyntyisenä Poikana, ja teidän syntinne ovat anteeksiannetut ja pestyt pois ainoan pelastavan YAHUSHUAn Veren kautta, mutta sitten teidän täytyy katua ja kääntyä pois teidän synneistänne ja totella. ( Evankeliumi Johanneksen mukaan 14:6 )

Kuule Voi Israel, tämä on viesti, jonka MINUN 2 Todistajaani tulevat puhumaan eteenpäin. Ketkä tahansa YAHUSHUAn viholliset ovat Minun, YAHUVEHin vihollisia ja jos he eivät kadu, ei ole anteeksiantoa tästä synnistä. Helvetti tulee olemaan heidän seuraava kotinsa.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, ei ole kuninkaallista verta tämän maailman päällä, paitsi YAHUSHUA ha MASHIACHin vuodatetun Veren kautta. Ainoastaan ne joiden nimet ovat jo kirjoitettu Karitsan Elämän Kirjaan ( Ilmestyskirja 17:8 ) ennen tämän maailman perustamista, voivat ansaita kuninkaallisen verilinjan UNIVERSUMIN KUNINKAAN, KUNINKAIDEN KUNINKAAN ja HERROJEN HERRAN, YAHUSHUA ja MASHIACHin, Juutalaisten KUNINKAAN kuninkaallisen veren kautta! Kaikki muut, jotka kutsuvat itseään kuninkaallisesta maallisesta verilinjasta ovat huijareita ja heissä ei ole mitään kuninkaallista. Ainoastaan MINUN ihmiseni, yhteen liitetyt YAHUSHUA ha MASHIACHin verilinjan kautta, ovat Kuninkaallisia MINUN silmissäni. Ainoastaan YAHUSHUAn Morsian tulee olemaan kruunua kantava Taivaassa.

MINUN 2 Todistajaani ovat osa YAHUSHUAn Ensimmäisen Hedelmän Morsiamesta Ilmestys 14:sta. Ruumis, jonka he tulevat vastaanottamaan, tulee olemaan Kirkastettu Ruumis. Aivan kuten YAHUSHUA käveli näkymättömänä ihmisjoukon läpi kun vihollinen yritti tappaa HÄNET, niin myös tulee MINUN 2 Todistajaani tekemään saman. ( Evankeliumi Luukkaan mukaan 4:28-30 )

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, aivan kuten saatana ei pystynyt pitämään YAHUSHUAa kuolleena, ja kolmantena päivänä YAHUSHUA heräsi jälleen, niin myös, ei väliä mitä saatana, väärä profeetta ja saatanan poika, antimessias tekevät, he eivät pysty estämään MINUN 2 Todistajani henkiinheräämistä, nousemista kuolleista 3 1/2 päivää heidän kuolemansa jälkeen. Saatana ei voi pysäyttää ihmisiä kaikkialta maailmaa näkemästä ja kuulemasta tästä, ja luovuttamasta heidän elämänsä ja sielunsa ja hyväksymästä YAHUSHUAa ainoana todellisena MESSIAANA, MINUN YAHUVEHin Poikana.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, aivan kuten YAHUSHUA nousi Taivaaseen todistajien edessä, niin myös tulee MINUN 2 Todistajaani nousemaan Taivaaseen tämän maailman todistajien edessä. Teidän ilma-aalloillanne maailmanlaajuisesti, tämä tullaan näkemään. Niin kuin on kirjoitettu ja kuolleet ( kristuksessa ) YAHUSHUA MESSIAASSA nousevat ensiksi, tämä on ollut salaisuus ja julkistettu jo tämän profeetan kautta. MINUN 2 Todistajaani yhdessä MINUN muiden Pyhien lapsieni kanssa, jotka marttyyroidaan samaan aikaan, nämä tulevat olemaan kuolleet, jotka nousevat ensiksi osoittaen voidellun voiman, joka nosti YAHUSHUAn MINUN käteni toimesta. Minä, YAHUVEH, teen sen jälleen maailmalle nähtäväksi.

Niin kuin on kirjoitettu, ”He, jotka ovat elossa ja pysyvät, tulevat olemaan temmattuja tapaamaan YAHUSHUAa ilmaan,” nämä sisältävät Ilmestys 7. Morsiamen. Todistamisen aika on 3 1/2 vuotta, symbolisoitunut 3 1/2 päivästä, ja MINUN 2 Todistajani ruumiit makaavat kuolleena vaikka heidän Henkensä tulevat olemaan Taivaassa. 3 1/2 päivää myöhemmin heidän Henkensä tulevat olemaan kutsutut takaisin heidän ruumiisiinsa niin kuin YAHUSHUA, ja nousemaan kuolleista, ja lukuisat tulevat kumartamaan alas, katumaan ja palvomaan YAHUSHUAa MINUN POIKANANI ja todellisena MESSIAANA. ( Ilmestyskirja 11 )

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, niin kuin on kirjoitettu, yksi jota te kutsutte Johannes Kastajaksi valmisti tien MINUN Pojalleni YAHUSHUAlle, niin se tulee olemaan jälleen kun MINUN Uudenajan Elia valmistaa tien YAHUSHUAn palaamiselle määräämään ja hallitsemaan maan päälle, niin kuin HÄN teki Taivaassa.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, MINUN 2 Todistajaani eivät ainoastaan tule voitelun ja Hengen kanssa niin kuin Mooseksella, vaan myös tulevat voitelun ja Hengen kanssa niin kuin Elialla. Ei ase tule pysäyttämään heitä olipa se henkinen, ihmisen tekemä, biologinen tai kemiallinen. Sen sijaan, mitä tahansa asetta käytetään heitä vastaan, tuo ase tulee bumerangina takaisin vihollisille. Ei vahinkoa tule heille ennen kuin 3 1/2 vuoden todistamisen loputtua ja ainoastaan kun Minä sallin heidän olevan surmatut MINUN Loistokseni, todistamaan, että Minä nostan heidät jälleen ylös 3 1/2 päivässä. 

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, aivan kuten Minä, YAHUVEH, annoin Entisajan Elialle voitelun hävittää hänen vihollisensa tulella, niin myös tulee MINUN 2 Todistajaani tekemään saman. Aivan kuten YAHUSHUA kontrolloi ja omasi käskyvallan tuulesta ja aalloista, niin myös tulee MINUN 2 Todistajaani tekemään saman. Minä, YAHUVEH, annan MINUN 2 Todistajalleni voiman siirtyä minne tahansa maailmassa. Minä, YAHUVEH, annan heille valtuuden suojella MINUN Pyhiä lampaitani ja Karitsoitani, Ilmestys 7 Morsianta ja rohkaisemaan Karitsan Hääaterian vieraita, jotka ovat maan päällä tänä aikana.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, kuinka te tulette kiristelemään teidän hampaitanne raivon kanssa Voi viholliset, jotka kiellätte YAHUSHUAn Todellisena MESSIAANA. Tietäkää tämä, MINUN 2 Todistajaani te ette tule voimaan pitämään ulkona teidän Synagogistanne, Temppeleistänne ja Kirkoistanne, aivan kuten te ette voineet pitää YAHUSHUAa ulkona teidän Synagogistanne vanhoina aikoina. MINUN 2 Todistajaani ilmaantuu YAHUSHUAn vihollisille ilmaisemaan Minun, YAHUVEHin raivon. MINUN 2 Todistajaani tulee jopa kävelemään antimessiaan makuuhuoneeseen, piinaten häntä hänen omassa kodissaan ja väärän profeetan kotona, ja hän ei myöskään pakene MINUN 2 Todistajani piinausta.

MINUN 2 Todistajaani menevät minne tahansa ja kelle tahansa niin usein kuin Minä lähetän heidät. Yksikään vihollinen ei voi pitää heitä poissa tai pysäyttää heitä piinaamasta ja kiusaamasta saatanan poikaa ja väärää profeettaa, ennen kuin 3 1/2 todistamisen vuotta on ohi. Minä lähetän heidät suoraan heidän makuuhuoneisiin sillä aikaa kun he nukkuvat ja kun he yrittävät levätä ja syödä. Minä, YAHUVEH, vainoan vihollisia niin kuin Mooses teki ja mikään ei pysäytä heitä, ei hälytykset, ei vartijat, eivätkä aseet tule menestymään MINUN 2 Todistajaani vastaan ennen kuin 3 1/2 todistamisen vuotta on ohi, ja tuo on milloin heidän työnsä on tehty. Vihollinen ei voinut pysäyttää YAHUSHUAa ministeröimästä ja ihmisiä hyväksymästä totuuksia, ja kukaan ei voi pysäyttää myöskään MINUN 2 Todistajaani.

Kuule Voi Israel, Jerusalem ja muu Maailma, te ette voineet sulkea Johannes Kastajan suuta ennen kuin Minä, YAHUVEH, sallin sen ja ainoastaan, koska hänen työnsä maan päällä, todistaminen oli tehty. Aivan niin kuin te ette voi sulkea MINUN 2 Todistajani suuta, jotka tulevat jatkamaan puhumaan voitelun kanssa niin kuin Johannes Kastajalla. MINUN 2 Todistajaani tulevat Profetoimaan MINUN Tuomioni; kutsumaan kirouksia alas heidän tahtonsa mukaan ja puhumaan mitä on tuleva. He tulevat nuhtelemaan viesteillä täynnä vakaumusta ja katumusta, ja voitelun kanssa jopa mahtavammin kuin Johannes Kastaja.

MINUN Poikani ei voi tulla Rauhan Prinssinä Israeliin, ennen kuin monet julmuudet ottavat paikkansa, ja ei ennen kuin jäljitelmän tulon jälkeen. Kun te rukoilette Rauhan Prinssin tulon puolesta Israeliin nyt, te ette tiedä kauhua jonka täytyy ottaa paikkansa ensiksi, mutta se tulee ottamaan paikkansa. Se on alkanut ottamaan paikkansa. Sillä juna on lähtenyt liikkeelle, jota ei pysäytetä.

( Elisabethille näytetään näky, minä näen kaksi junaa tulossa ja ne eivät käsitä sitä, mutta ne ovat aikeissa törmätä yhteen, sillä ne ovat samalla raiteella! )

Minä kuritan Israelia, koska Minä rakastan Israelia, mutta junat tulevat törmäämään yhteen, koska molemmat niistä ovat väärällä raiteella. YAHUSHUAn Morsian tuntee mikä on ottamassa paikkansa fyysisessä Israelissa. Sillä YAHUSHUAn Morsian on henkinen Israel. Fyysinen Israel, te tulette olemaan siunattuja Deuteronomium 28. siunausten kanssa kun te palaatte Pyhyyteen ja tottelette Minua, YAHUVEHia, ja ainoa tapa, jolla tämä tehdään on, kun te hyväksytte YAHUSHUAn MESSIAANA ja myönnätte, että HÄN on teidän ainoa VeriUhrinne, joka annettiin Golgatalla. Siunaukset, jotka Minä olen varannut on Henkiselle Israelille ja kaikille niille, jotka rakastavat MINUA, tottelevat MINUA ja laittavat MINUT ensimmäiseksi heidän rakkaudessaan ja heidän elämässään, ne jotka tottelevat MINUN Tooraani, ne jotka kunnioittavat MINUN Pyhän NIMENI koskemattomuutta ja ne, jotka vastaanottavat YAHUSHUAn MESSIAANA.

Tämän takia te surette, kun te näette ja te tunnette mitä tapahtuu Israelissa. Abraham on jatkuvasti MINUN kasvojeni edessä ja sanoo, ”Mitä sinä teet Ismaelin lasten kanssa, etkö sinä rakasta minun toisen poikani siementä? Lähetä sinun sanansaattajasi minun siemenelle ja anna heille mahdollisuus uskoa. ”Tämän takia te itkette Libanonin vuoksi, sillä eivätkö he ole Abrahamin siemen? Minulla on henkinen Israel, joka istuu Libanonissa, jotka ovat hyväksyneet YAHUSHUAn MESSIAANA.

Minulla on MINUN YAHUSHUAn Morsian Libanonissa. Minulla on MINUN Morsian Irakissa ja Iranissa. Minulla on MINUN Morsian Syyriassa. Muistakaa rukoilla YAHUSHUAn Morsiamen puolesta, ei väliä, minne hänet on siroteltu ympäri tätä maailmaa. Minulla on MINUN YAHUSHUAn Morsian Kiinassa, Minulla on MINUN YAHUSHUAn MORSIAN Venäjällä, Minulla on MINUN YAHUSHUAn Morsian Hong Kongissa, Minulla on MINUN YAHUSHUAn Morsian Australiassa, Minulla on MINUN Morsian Amerikassa, Kanadassa, Saksassa, Ranskassa ja Euroopassa, Minulla on heitä siroteltuina kaikkialla maailmaa. Minulla on MINUN YAHUSHUAn Morsian Intiassa, Indonesiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja kaikkialla maailmassa.

Vain koska teidän maanne merkitsevät toisen kansan heidän vihollisekseen, älkää tehkö siitä teidän vihollistanne, sillä tämän maailman hallitukset eivät ole MINUSTA. Ne eivät puhu MINUN puolestani, ne eivät kunnioita MINUA ja ne eivät halua osuutta MINUSTA. Teidän vihollisenne ovat ketkä Minä säädän teidän vihollisenne olevan. Saatanan siemen on teidän vihollisenne. Kuka on saatanan siemen, se on kaikki ne, joiden nimet EIVÄT löydy Karitsan Elämän Kirjassa. He eivät koskaan olleet MINUN kun he syntyivät tämän maailman päälle.

( Rukoilee ääneen englanniksi, Pyhä, Pyhä, Pyhä )

Voi Israel, Voi Jerusalem, Minä itken ja Minä vaikeroin sinun takiasi. Sinulla on Jumalallisuuden muoto, mutta missä on Jumalallisuus sisällä? Sinä haluat maailman omaavan armoa sinulle, mutta missä on sinun armosi, Voi Israel? Sinulla on oikeus puolustaa itseäsi, mutta sinä olet ylittänyt rajan kun sinä poimit biologisen ja kemiallisen sodankäynnin aseet. Minä en ole missään näissä taisteluissa, sinä et kutsu MINUA YAHUVEHia avuksi, sinä yrität tehdä sen sinun omalla kädelläsi, käyttäen toisen maan aseita. Kun sinä käytät biologista ja kemiallista sodankäyntiä, sinä rankaiset sinun vihollisia paljon enemmän kuin Minä olen koskaan sallinut. Varo, sillä sinä tulet niittämään Minun, YAHUVEHin, vihan pyörremyrskyä, kun mitä sinä lähetät, tulee takaisin sinun kasvoillesi. Kansat, jotka antavat sinulle näitä aseita, tulevat niittämään saman kohtalon.

Kun Minä lähetän eteenpäin MINUN 2 Todistajaani, Minä lähetän heidät eteenpäin molemmille Abrahamin siemenistä. Minä lähetän heidät eteenpäin, en ainoastaan Juudan Heimolle, vaan kaikki israelilaisista, arabeista ja Ei-juutalaisista kansoista tulevat kuulemaan. Mitä he puhuvat Israelissa, kuulutetaan julki ilma-aalloilla ja uutispapereissa kaikkialla maailmaa. Minä valitsin tämän ajan sen teknologian kanssa, sillä MINUN sanani tullaan kuulemaan kaikkialla maailmaa, sillä ei ole aikaa niin kuin tämä.

Saatana on käyttänyt tätä teknologiaa edistämään hänen työjärjestystä, mutta Minä käytän teknologiaa nopeuttamaan MINUN työjärjestystäni. Voi, missä ovat vaikeroinnit? Missä on itkeminen ja valitus? Miksi ihmiset vain ravistelevat heidän päitänsä ja sanovat, ”Eikös tuo ole todella paha juttu?” Miksi henkinen Israel ei nouse ylös? Miksi he eivät rukoile, sillä Minulla on jäännös-siemen Libanonissa? Mitä jos kyseessä olisivat teidän Lapsenne? Mitä jos kyseessä olisivat teidän vaimonne, teidän aviomiehenne, teidän rakastettunne, teidän perheenne ja teidän naapurinne? Mitä jos kyseessä olisivat teidän kotinne? Järjettömyys on ottanut paikkansa Hallituksissa.

Voi Israel, Voi Jerusalem, teidän kansanne itkee ja vaikeroi, he juoksevat sekasorrossa, Minä itken kaikkien takia. Tulee ainoastaan olemaan kun Minä, YAHUSHUA tulen, rauha tulee olemaan Veljien välillä, rauha Abrahamin siemenen päällä. Kunnes tuohon aikaan, niin kuin se on aina ollut, te molemmat jatkatte yrittämään pyyhkiä toinen toisenne pois maailman pinnalta. Kun valerauha tulee, suuttumus ja vihamielisyys tulevat yhä olemaan siellä. Ei ole rauhaa ennen kuin RAUHAN PRINSSI TULEE ( Jesaja 9:6 ) ja se olen MINÄ, YAHUSHUA ha MASHIACH!

*******

Niin on puhuttu, niin on kirjoitettu, annettu tälle YAHUSHUAn Lapselle

Apostoli Elisabeth Elijah Nikomialle 27/8/06

Oli henkilökohtainen kriisi, joka tuli meidän elämiimme kun vihollinen iski meidän perheeseemme erilaisella tavalla, meidän Poikamme kautta. Tämän oli tarkoitus pitää minut julkaisemasta tätä profetiaa. Tämä profetia tuli minulle 2 osassa, mutta minun ei tule julkaista toista osaa vielä, YAHUVEH sanoo, että tässä on niin paljon henkistä lihaa sulatettavaksi, joka on paljastuksia Taivaasta. Minulla ei ole aavistustakaan miksi tämä sana luovutetaan minulle, työkuvauksen kanssa 2 todistajalle.

On hinta maksettavana profeetalle vastaanottaa tämän kaltaisia paljastuksia Taivaasta, ja henkiset hyökkäykset ovat olleet voimakkaita tämän ajan aikana, mutta meillä on VOITTO YAHUSHUAn nimessä.