Profeetallinen Uni ja Profetia 67

”Meteoriittihävitys Tulossa, Rukoilkaa Lykkääntymisen Puolesta Tuomioon!”

19.12.2002 Annettu Apostoli Elisabeth Elijah Nikomialle.



Profeetallinen varoitusuni annettu minulle 19/12/02, heräsin 7:00 pm. 2 tunnin nokosten jälkeen. Jos kukaan pitää lukua, tämä kuukausi on tuonut esiin 3 profetiaa ja 2 varoitusunta. 27 vuotena YAHUSHUA ei ole koskaan käyttänyt minua sellaisella kiireellisyydellä. Se alkoi Joulukuun ensimmäisenä päivänä ja Hanukkana.

Aikaisemmin tänä iltapäivänä minun poikani kertoi minulle, että hänellä oli uni Meteoriiteista osumassa tiettyihin osavaltioihin. HERRA YAHUSHUA saa minut puhumaan meidän pojastamme ministeriösivustolla ProfeettaPoika Elijah:ina, hän on unessa, joten minun täytyy selittää ja selkeyttää tästä syystä. ProfeettaPoika Elijahille sanottiin kirjoittaa muistiin uni, jotta me voisimme varoittaa ihmisiä ja he voisivat rukoilla Tuomion olevan lykätty YAHUSHUAn nimessä ja huutaa ARMOA, ja enemmän aikaa saavuttamaan eksyneet sielut Amerikassa ja tässä maailmassa. Minun poikani on nähnyt vainon ja ilkeät sanat, jotka ovat tulleet esiin muilta minua vastaan muilla internetsivustoilla ja hän ei halua samaa kohtelua. Kuka haluaisi?

Joten hän ei kirjoittanut sitä muistiin ja minä sanoin, ”No, YAHUVEH, Sinä annoit varoitusunen hänelle, et minulle, joten minä en voi pakottaa häntä.” Sitten minun aviomieheni ja minä asetuin makuulle nokosille, koska me olimme molemmat uupuneita ja minä sain alapuolella olevan unen. Mikä on jopa vielä kiinnostavampaa, minä HERÄSIN SAMASTA unesta kertoakseni minun aviomiehelleni, jotta minä en unohtaisi sitä, ja kun minä sanoin hänelle, ”Kulta, minä sain unen, pyydän älä anna minun unohtaa sitä, ok?” Hän sanoi, ”Ok”, ja odotti minun kertovan hänelle unen, mutta minä nukahdin uudestaan juuri kun minä olin alkamassa puhumaan sitä ja minä menin suoraan takaisin SAMAAN uneen, tarkalleen mihin se lakkasi!

Nyt, kun YAHUVEH puhuu kerran unessa, meidän pitää koetella se, mutta kun Hän puhuu KAKSI KERTAA unesta heräämisen jälkeen mennäkseni takaisin samaan uneen, meidän on parempi TODELLA HAVAHTUA ja KIINNITTÄÄ HUOMIOTA! Minä tiedän, että minun viholliseni tulee jälleen leimaamaan minut vääräksi profeetaksi ja minun nimeni tulee olemaan herjattu niiden toimesta, jotka kutsuvat itseänsä Pyhiksi ja saavat massat puijatuiksi, mutta he ovat Fariseuksia ja eivät edes Profeettoja. Minä tiedän, että minun pitäisi laskea vaino pelkäksi iloksi, mutta minä myönnän, että minä en ole ollut kykenevä ajattelemaan herjausta, nimittelyä ja uhkailua ILONA vielä. Se sattuu ja kun te haavoitatte minua, minä yhä vuodan verta kuin kuka tahansa muu. Minulla ei ole koskaan ollut joulukuun 2002 kaltaista kuukautta. Se alkoi joulukuun 1, Hanukkan ensimmäisenä päivänä Profetia 65 kanssa, ”PAETKAA BABYLONIN KIRKOISTA”, ja joulukuun 8 profeetallinen varoitusuni nimeltään, ”RÄJÄHTÄVIÄ TÄHTIÄ ja OHJUKSIA”, ja unen muistiinmerkinnän aikana UUSI profetia tuli esiin, Profetia 66, ”YAHUSHUA ei ole tulossa takaisin kirkolle vaan HÄNEN MORSIAMELLEEN.”

Minä vastaanotin enemmän e-postia näistä kahdesta profetiasta kuin mistään muusta profetiasta tähän saakka. Kaikki e-posti rohkaisi minua ja rukoili siunauksia minun päälleni totuuden eteenpäin puhumisen vuoksi. Ihmiset ovat myös lähettäneet postikirjeitä sanoen, ”Kiitos!”. YAHUSHUA tiesi, että sanalliset hyökkäykset tulisivat minun selkäni takaa ja ne tulivat. Ensiksi YAHUSHUA lähetti eteenpäin hänen joukkonsa rohkaisemaan ja profetoimaan minulle, että minun tulee jatkaa puhua eteenpäin HÄNEN totuudet eikä tehdä kompromissia, eikä antaa paholaisen lannistaa minua. Kiitoksia KAIKILLE niille, jotka tukevat tätä YAHUVEHin ja YAHUSHUAn työtä ja jotka ovat ottaneet aikaa rohkaistakseen tätä YAHUVEHin ja YAHUSHUAn Palvelijatarta. Minä jopa vastaanotin Profeetallisen sanan Profeetalta, Samuelilta Meksikossa, ja ensimmäisen kerran kun me puhuimme puhelimessa, hän sanoi YAHUVEHin voitelun alaisena, ”Sinä tulet tietämään, että tämä on vainon arvoista, sillä odota kunnes sinä näet kaikki yllätykset ja palkkiot odottamassa sinua Taivaassa.”

Jos te ihmettelette, miksi työ viivästyi ministeriösivustolla ja huomasitte hiljaisuuden, se on koska, niin kuin kilpikonna minä menin ja piilotin minun pääni toisen internetsivuston inhottavan vainon johdosta, jotka uskaltavat kutsua itseään ARVOKKAIKSI, ja ei ole MITÄÄN ARVOKASTA HEIDÄN SIVUSTON NIMESSÄ, EIKÄ IHMISISSÄ, JOTKA HYÖKKÄÄVÄT TÄTÄ MINISTERIÖTÄ JA KAIKKIA NIITÄ VASTAAN, JOTKA SEISOVAT VALHEITA VASTAAN. ”WORTHYNEWS” sijasta sen pitäisi olla ”UNWORTHYNEWS.com”. TUOMIO tulee Fariseuksille, jotka tulevat Jumalallisuuden muodon kanssa, mutta ei JUMALALLISUUTTA sisällä. Profeetallisten unien ja profetioiden kuuntelemisen sijasta, he ovat enemmän huolestuneita hyökkäämisestä naista vastaan, joka on lähetetty viestin kanssa Taivaasta. Olkoon menneeksi. Niin tämä meikattu kilpikonna on tulossa ulos hänen kuorestaan jälleen ja valmiina jälleen tuleville hyökkäyksille. Alapuolella on uni, minä kerron sen tarkalleen niin kuin minä sain sen, vaikka jotkut asiat minun täytyy selittää, sillä se on henkilökohtaista minulle.

--- UNI ---

Meteoriittihävitys Tulossa Näihin Osavaltioihin, Rukoilkaa Tuomion Lykkääntymisen puolesta!

Apostoli Elisabeth Elijah Nikomia

Minä löysin puhelinnumerolistan, jossa oli jonkun nimi siinä, jota minä kerran kutsuin ystäväksi. Hänen nimensä on Shoshanah. Minä löysin hänen puhelinnumeronsa listan päältä. Minä en ollut soittanut hänelle vuosiin, sillä minä tiesin, että hän oli kerran Kristitty, joka kääntyi Messiaaniseksi Juutalaiseksi kun hän opetti muille, ei ainoastaan kuka JEESUS on, mutta nyt käytti hänen heprealaista nimeä YAHUSHUA. Minä tiesin jopa unessa, että Shoshanah ei ollut enää ystävä ja sisar, sillä hänestä tuli Ortodoksinen Juutalainen ja alkoi opettaa ihmisille hänen valtavalla internetsivustollaan, että JUUTALAISTEN ei tarvinnut hyväksyä YAHUSHUAa ( Jeesus Kristus ) MESSIAANA, ainoastaan totella Tooran Lakeja ja he olisivat pelastettuja! Naiselta, jota minä kerran kunnioitin Profeettana ja henkisenä johtajana, johtamassa sieluja YAHUSHUAlle, ja kuinka kauaksi hän lankesi. Se on yksi asia uskoa, kun Ortodoksiset Juutalaiset tekevät tietämättömyydessään, mutta tehdä näin ja silti olla sivusto listattuna Messiaanisena Juutalaisena ja opettaa näitä valheita, on jumalanpilkkaa! Minä en ole edes ajatellut tätä naista vuosiin ja täällä hän oli minun unessani. ( Ilmoitus: Me olemme juuri äskettäin hukanneet meidän puhelinlistamme, jossa oli hänen nimensä siinä. )

Minä löysin hänen puhelinnumeronsa ja kerroin minun rakastetulle aviomiehelleni, että minun täytyy soittaa hänelle heti paikalla ja varoittaa häntä tulevasta Meteoriittisuihkusta. Minä soitin hänen puhelinnumeroonsa ja toinen nainen vastasi ja sanoi, että Shoshanah ei ollut siellä, hänen olisi pitänyt olla takaisin kotona, mutta ei ollut ja he eivät tienneet, missä hän oli. Minä sanoin, ”Tämä on Apostoli Elisabeth Sherrie Elijah, mutta hän tuntee minut Sherrienä, pyydän, kirjoita minun puhelinnumeroni ylös.” Nainen kirjoitti minun puhelinnumeroni muistiin ( se on tarkka puhelinnumero, joka minulla on nyt ) ja hänellä oli korkea ääni kun hän puhui. Minä olin keskeyttänyt hänen syömisensä, hän sanoi, mutta hän halusi rukoilla minun kanssani.

Minä aloin rukoilla hänen kanssaan Taivaallisilla Kielillä, jotka annettiin minulle ja viesti tuli esiin, ja hän rukoili myös kielillä. Minun tuli varoittaa, että Meteoriittihävitys oli tulossa ja minulle annettiin toimeksianto koota joukot seinälle. Rukoilla ja välittää enemmän aikaa saavuttamaan eksyneet sielut ja kysymään Rukousvälittäjiä rukoilemaan YAHUVEHille, että HÄNEN Tuomionsa olisi lykätty!

Minä varoitin häntä osavaltiosta, jossa hän asuu, Georgiasta, ja muut osavaltiot olivat Louisiana, Dallas, Texas, St. Louis, Missouri, Indiana, Kalifornia ja New York. Minä tiedän, että tämä meteoriittihävitys ei tule ainoastaan tulemaan näihin osavaltioihin, mutta nämä ovat ne, jotka minulle annettiin unessa. Tämä tulee olemaan maailmanlaajuista, sillä YAHUVEH on erittäin vihainen, mutta hänen lapset, jotka Palvovat ja tottelevat, laittaen YAHUVEHin ja YAHUSHUAn ensimmäiseksi heidän elämissään, heidän kotinsa säästetään.

Meteoriittisuihkuja tulee olemaan niin kuin tämä maailma ei ole koskaan nähnyt ja massatuhoa, ja lukuisat saavat surmansa. Nainen alkoi rukoilla äänekkäämmin. Sitten YAHUVEH sanoi, ”Minä annan sinulle saman profeetallisen varoituksen, jonka Minä annoin sinun pojallesi, ProfeettaPoika Elijahille, jota hän ei ottanut vakavasti. Minä nyt vahvistan uudestaan sinun kauttasi, sillä Minä tiedän, että sinä tulet VAROITTAMAAN MINUN kansaani ja kirjoittamaan muistiin hänen unensa. Tuomio oli jo lykätty, sitä ei tulla pysäyttämään, mutta sitä voidaan lykätä, jos Minun kansani tulee välittämään ja rukoilemaan mahtavalla tavalla!”

Minä näin näyn minun unessani ja valtavat lohkareet ja kivet näyttivät kuin ne putoilivat taivaalta! Tulipaloja syttyi samaan aikaan. Minä sanoin hänelle, että meidän täytyy varoittaa ihmisiä. Minä sanoin hänelle, että minulle annettiin profeetallisia varoituksia valtavista maanjäristyksistä, myrskyistä, ohjuksista, biologisesta sodankäynnistä, ydinsodankäynnistä, kulkutaudeista ja nyt meteoriittisuihkuista niin kuin ei mitään aikaisemmin nähtyä.

Minä muistin unessa, hän sanoi, että hän auttaisi minua, matkustaisi minun kanssani ja varoittaisi ihmisiä! Minä heiluttelin minun ristittyä jalkaani erittäin nopeasti unessa, istuen sohvan päällä kun me puhuimme. Minun rakastettu aviomieheni seisoi minun vierelläni katsomassa minua. Hän oli aikeissa puhua hänelle kun minä olin lopettanut profetoimisen. Sillä ei ollut väliä, tiesinkö minä naisen nimen vai en, minä tunnistin PYHÄN HENGEN hänessä! Unessa minä lopetin keskustelun puhelimessa, koska minä oivalsin, että minun aviomieheni ja minä en ollut syönyt koko päivänä, meidän on täytynyt paastota ja minulla oli terävä kipu minun jalassani.

--- UNEN LOPPU ---

Minä heräsin ja minä olin nälkäinen, ja minulla tosiaan oli terävä kipu minun oikeassa jalassani ja minun aviomieheni rukoili terävän kivun vuoksi minun jalassani, ja kipu meni pois.

Minun täytyy selittää joitakin henkilökohtaisia asioita, joita minä en mieluummin sanoisi. Shoshanah ei ole enää minun ystäväni todellisessa elämässä vuosikausiin nyt. Minä en voi edes kutsua häntä Sisareksi, sillä hän sanoo, että hän on Messiaanisessa Juutalaisessa ministeriössä ja kuitenkin sanoo Juutalaisille, että yksin Tooran pitäminen tulee pelastamaan heidän sielunsa! Minä tiedän syyn, miksi hän ei ollut siellä unessa, ja he olivat odottaneet häntä takaisin ja hän ei ollut palannut. Minä myös odotin hänen tulevan takaisin ja palvelevan YAHUSHUAa ja opettavan Juutalaisille ja Ei-juutalaisille, että ei ole tietä Taivaaseen paitsi lahjan kautta, jonka YAHUVEH antoi meille Golgatalla, ja se on YAHUVEHin Ainosyntyinen Poika YAHUSHUA, joka on meidän syntiuhrimme. Hän ei ole tehnyt niin todellisessa elämässä, ei minun tietääkseni. Ainoa syy, miksi minä olen kertonut teille hänen nimensä, on koska se on unessa.

Minä en tiedä naisen nimeä jolla on korkea ääni, enkä mitään hänestä, mutta unessa minä tunnistin YAHUVEHin voitelun. Hän oli syömässä kun minä soitin, koska hän oli syömässä JUMALA YAHUVEHin sanaa ja oli ravittu lihalla. Hän oli Shoshanahin talossa ja minä tiedän, että hän asuu Georgiassa. Minut lähetettiin varoittamaan Georgian ja Louisianan osavaltioita ensin!

Unessa minun rakastettu aviomieheni, Apostoli Nikomia seisoi minun vierelläni kuuntelemassa, todellisuudessa me olemme yhdessä 24 tuntia päivässä ja me olemme aina toinen toisemme rinnalla. Me olemme tasapainotettu voideltu Tiimi. Minulla ei ole käsityskykyä, miksi minä nopeasti heiluttelin minun ristittyä jalkaani, eikä miksi minulla oli kipu tuossa jalassa. Minä en tiedä, miksi me paastosimme tuona päivänä. Molemmat, minun aviomieheni ja minä tunnen paineen vaarallisista ajoista edessäpäin ja me etsimme nyt YAHUVEHia, kuinka valmistautua tulevalle vuodelle. Kun minä olin kirjoittamassa tätä, voitelu tuli minun päälleni ja PROFETIA 67 on tullut esiin! Jälleen uni ja Profetia ovat tulleet samaan aikaan.

Minä haluan kiittää kaikkia teitä, jotka otatte nämä profetiat ja varoitukset vakavasti ja lähetätte ne sekä muihin ministeriöihin että teidän e-postilistoihin. Te tulette jakamaan samat palkkiot, jotka me jaamme, kun nämä ihmiset ovat varoitettuja ja säästettyjä. Me olemme kuin KULTAINEN ketju, jokainen linkki tarvitsee toisiaan. Minä haluan julkisesti kiittää Kunnianarvoisaa Carolu:ta hänen e-postilistojen varoittamisen vuoksi. Minä olen kirjoittanut hänelle takaisin ja hänen täytyy olla saamatta e-posteja. Carolu ja kaikki ne, jotka työskentelevät minun kanssani nostaakseen välittäjiä rukoussotureille ja varoittavat niin kuin Hesekiel 3: 17-21 mainitsee. Te tulette jakamaan samat palkkiot Taivaassa YAHUVEHin tottelemisen vuoksi ja kuulemasta HÄNEN äänensä näiden profeetallisten varoituksien kautta.

Minä haluan kiittää kaikkia, jotka kirjoittivat Jim Bramlettille ja pyysivät häntä postittamaan Profetian 66 ( YAHUSHUA ei ole tulossa Kirkolle vaan HÄNEN MORSIAMELLEEN! ) Niin monet teistä pommittivat hänen e-postiaan ja minä sain selville, miksi YAHUVEH sisällytti hänen nimensä tuohon profetiaan. Tämä järkytti minua, kun uusi vauva Kristuksessa kirjoitti minulle alapuolella olevan ja minä en tiedä postitettiinko profetiaa koskaan Viiden kyyhkysen internetsivustolla. Minä suren, koska Jim odottaa poisviemistä ja kuitenkaan hän ei usko pian tulevan Sulhasen olevan YAHUSHUA, hän ei usko YAHUVEHin Poikaan. Minä ihmettelen, mitä viiden kyyhkysen lukijat tulevat sanomaan kun he saavat tämän selville? Kenelle YAHUSHUA rukoili myös, jos hän oli myös Isä? Minä ihmettelen ajatteleeko Jim, että YAHUSHUA puhui vain itselleen varsinkin HÄNEN viimeisillä sanoillaan, ”Isä, miksi Sinä olet hylännyt Minut?”

Elisabeth ja Nikomia

*******

Tämä on mitä Jim sanoi minulle sen jälkeen kun minä e-postitin hänelle. Näyttää, että hän käy kolminaisuutta vastaan.

veli Ivan,

Kiitos, mutta kuka tahansa voi postittaa Viiden Kyyhkysen sivustolle. Minä uskon, että sen pitäisi postittaa tämä, kenelle se annettiin.

Muuten, YAHUVEH ei ole Isä ja YAHUSHUA Poika. YAHUVEH on Jumalan nimi Vanhassa Testamentissa, joka oli todella edeltävä lihaksi tulleesta Pojasta. YAHUVEH OLI YAHUSHUA, joka sanoi, ”Ennen Abrahamia oli, Minä Olen.” He ovat yksi ja sama. Minä olen tutkinut tätä laajalti.

Jim

*******

Minun poikani uni oli lyhyt, se tuli myös 19.12.02.

Minun poikani nyt sanoo minulle, että hänellä on ollut uni vuosia sitten ilman osavaltioiden nimiä. Minulla oli sama uni peräkkäin, mikä harvoin tapahtuu, missä minä herään ja puhun ja sitten nukahdan takaisin ainoastaan mennäkseni takaisin samaan uneen! Pyydän, varoittakaa teidän rakkaitanne hyväksymään YAHUSHUA MESSIAANA tänään! Varoittakaa heitä elämään Pyhästi niin kuin YAHUVEH määrää meitä elämään. Varoittakaa heitä katumaan ja kääntymään pois heidän synneistään ennen kuin se on liian myöhäistä! Varoittakaa heitä RAKASTAMAAN ja Pelkäämään YAHUVEHia, laittaen YAHUVEHin ja YAHUSHUAn ensimmäisiksi heidän elämissään!

ProfeettaPoika Elijahin lyhyt uni…

Minä näin meidän vanhan uima-altaan talossa, jossa minä kerran asuin. ( Tämä oli Indianassa ja allas vuosi, joten me purimme sen 3-4 vuotta sitten ). Sitten minä näin suuria meteoriitteja osumassa kaikkialle! Minä näin Meteoriittien tuhoavan New Yorkin, St. Louis Missourin, Dallas Texasin ja Kalifornian.

Unen loppu

( Syy, miksi YAHUVEH näytti minun pojalleni altaan, joka purettiin 3-4 vuotta sitten, on koska Meteoriittien TUOMIO on ollut lykkääntynyt tuon kauan vanhurskaiden Rukousten vuoksi, jotka hyödyttivät paljon. )

*******

Profetia 67

”Meteoriittihävitys Tulossa, Rukoilkaa Lykkääntymisen Puolesta Tuomioon!”

Annettu Apostoli Elisabeth Elijah Nikomialle

19/12/02 8:00 pm.

Minä YAHUVEH julistan Sodan Taivaasta Massatuhon jättiläisMeteoriittien kanssa. Minä YAHUVEH päästän vapaaksi nämä Meteoriitit suihkuina niin kuin te ette ole koskaan nähneet. Niin kuin lausuttu Ilmestyskirjassa. Ei mikään sodankäynnin ase tule olemaan kykenevä pysäyttämään sitä! Minä YAHUVEH, julistan sodan maan päälle sen syntisyyden takia, valtava Meteoriittihävitys tulee; ainoastaan Pyhät rukoukset tulevat lykkäämään sitä. Tuomiota ei voi pysäyttää, mutta sitä voi lykätä. Niin kuin te ammutte teidän ohjuksianne maasta, Minä ammun MINUN ohjukseni Taivaasta. Kuka voi taistella YAHUVEHia vastaan ja voittaa?

Jopa Pakanoita vastaan te raivoatte muissa kansakunnissa, jotka ovat mukautuneita lakeihin ja mittoihin jumalasta, jota he palvelevat. Amerikka, kuka on sinun JUMALASI, jota sinä palvelet ja luotat? Amerikka, mitä se tulee vaatimaan sinun katua petollisuuden ja aviorikoksen takia, jota sinä olet tehnyt YAHUVEHia vastaan, joka asetti sinun kansasi sivuun ja siunasi sitä, koska sinä olit ystävä Israelille ja puolustit häntä. Amerikka, päivänä jona sinä nostat käden Israelia vastaan, on päivä jona Minä nostan MINUN siunausteni ja suojeluksen käteni pois Amerikasta.

Sinä kutsut muita kansoja sodanlietsojiksi, mutta mikä sinä olet, Amerikka? Etkö sinä ajattele, että Minä kuulen viattomien huudot, jotka ovat olleet vammautettuja ja tapettuja sodissa, jotka eivät olleet kansan aikaan saamia? Minä en ainoastaan kehota ja nuhtele Amerikkaa, vaan kaikkia kansoja, jotka ovat ottaneet osaa sotiin ei MINUN tahdostani. Minä kysyn tältä maailmalta, ettekö te ajattele, että Minä kuulen vauvojen huudot, jotka ovat kidutettuja äidin kohdussa, koska tuo äiti hänen itsekkyydessään ajattelee ainoastaan hänen omaa elämäänsä eikä syntymättömän. Luuletteko te, että Minä arvostan yhtä elämää enemmän kuin toista? Teidän lakinne eivät enää suojele viatonta vaan suojelevat syyllistä.

Teidän ihmisen tekemät lakinne nyt pyrkivät ottamaan pois teidän JUMALAN ANTAMAT vapaudet, jotka Minä annoin Amerikalle, mille mitä te kutsutte Home Securityksi ( Kotimaan Turvallisuus ). Ei ole turvallisuutta, kun ihmisiä tullaan kohtelemaan rikollisina, pidättämään ilman todistusta, tuomitaan syyllisiksi ja teloitetaan ilman edes heidän vertaistensa oikeudenkäyntiä tai valamiehistöä. Osat tästä maailmasta tekevät jo näin ja Amerikka, sinä ravistat sinun päätäsi ja sormiasi, ja nyt sinä olet kirjoittamassa lakeja tehdäksesi samalla lailla? Mikä on yksityisyyden hinta? Mikä on vapauden hinta palvoa? Kysy Israelilta tuota kysymystä, sillä hän maksaa mahtavan hinnan ja samoin ovat Kristityt ympäri maailman.

Milloin tämä maailma alkaa välittämään, mitä muut tekevät salassa Politiikassa? Nyt YAHUVEHin viholliset ovat ne, jotka puhuvat puolustaakseen amerikkalaisen vapauksia ( ACLU ) ja koska he ovat myös Evankeliumin vihollisia, te olette välittämättä heistä kun he yrittävät saada teitä välittämään teidän vapaudestanne ja yksityisyydestänne olemasta otettuina teiltä. Muistakaa kun Minä varoitin, kun sananvapaus on otettu yhdeltä, se on otettu kaikilta. Minä puhuin tämän tälle palvelijattarelle annetussa toisessa profetiassa.

Minä, YAHUVEH, kerron teille, te ette tule enää tietämään toisianne nimeltä, vaan RUACH ha KODESHin, MINUN PYHÄN HENKENI voitelusta! Minä määrään teitä liittymään yhteen niiden kanssa, joita te kutsuitte vieraiksi ja nyt Minä liitän teidät yhteen tukemaan toisianne, sillä te tulette tunnistamaan toisenne, ei maallisista nimistä vaan MINUN Voitelustani. Te tulette matkustamaan Minun voideltujeni kanssa ja yhden tarpeet tulevat olemaan kaikkien tarpeita, ja te tulette jakamaan mitä teillä on toistenne kanssa niin kuin Minä YAHUVEH siunaan teitä.

Meteoriittihävitys on tulossa esiin, aivan kuten Minä, YAHUVEH, kerroin MINUN Tyttäreni Elisabethin pojalle, jota kutsutaan ProfeettaPoika Elijahiksi. Hän ei halunnut antaa varoitusta, joten Minä puhun sen esiin MINUN Tyttärestäni jälleen. Varoittakaa ihmisiä, että ainoastaan mahtava rukousvälitys tulee lykkäämään Tuomiota Amerikkaan ja tähän maailmaan. Sota Taivaasta, jättiläisMeteoriitit, päästetään vapaaksi ja ei mikään sodankäynnin ase tule olemaan kykenevä pysäyttämään sitä! Ainoastaan rukoussoturit tulevat lykkäämään MINUN Tuomiotani kun he huutavat armoa tämän maan päälle, joka ei ansaitse armoa. Minä profetoin, että myrskyt ja maanjäristykset tulisivat ja ne tulivat. Mitä Minun täytyy tehdä ennen kuin ihmiset tulevat tajuamaan, että Minä varoitan Apostoleja ja Profeettoja kertomaan ihmisille katumaan ennen kuin Minä lähetän Tuomion?

Minun joukkoni, Taivaan voidellut, eivät tule olemaan huolissaan toistensa nimestä, sillä he tulevat tunnistamaan RUACH ha KODESHin MINUN Lasteni sisällä. He eivät tunnista nimeä, eivätkä edes tiedä heidän menneisyyttään, mutta he tulevat tunnistamaan toisensa MINUN RUACH ha KODESHin voitelusta. Te tulette kerääntymään yhteen MINUN NIMESSÄNI ja vaeltamaan Pyhyydessä ja Totuudessa MINUN mittojen mukaan ja kävelemään rinta rinnan, matkustaen yhdessä yhden tarkoituksen takia ja se on varoittaa ihmisiä, että MINUN Tuomioni on pian putoava. Vuonna 2003, MINUN voidellut piilotetut tulevat ulos piilosta ja liittyvät yhteen MINUN Tyttäreni kanssa, joka puhuu tätä, ja yhdessä he tulevat rukoilemaan MINUN Tuomioni lykkäyksen puolesta ja jos tarpeeksi ihmisiä katuu, Minä hillitsen MINUN Tuomion käteni toiseen aikaan.

Te kansat, jotka kehitätte aseita, hienosäädätte niitä, jotta te voitte ampua alas toistenne ohjuksia, kysykää itseltänne tätä, ”Kuinka te voitte puolustaa itseänne sotaa vastaan Taivaasta kun Minä heitän maan päälle, mukaan lukien Amerikka, Meteoriitteja jotka tulevat murskaamaan teidän kotinne, työpaikkanne, pääkaupunkinne ja sanon teille, riittää jo teidän typeryytenne.” Minä, YAHUVEH, näytän teille suuruusluokattomien mittasuhteiden sodan, jos te ette kadu, käänny pois teidän pahoista teistänne, elä Pyhästi ja Ole Pyhiä ja kutsu MINUN NIMEÄNI MINUN Poikani YAHUSHUAn NIMESSÄ. Te voitte hyväksyä kaikki jumalattomat lait, jotka te haluatte, mutta Minä, YAHUVEH, olen ainoa lainantaja ja on olemassa ankarat seuraukset niille, jotka kutsuvat itseään lainsäätäjiksi ja ovat todella lainrikkojia. Minä YAHUVEH en ole huvittunut; ettekä tekään tule olemaan kun Minä, YAHUVEH, ja MINUN Poikani YAHUSHUA olemme lopettaneet teidän kanssanne.

Niille, jotka uskaltavat pilkata viestejä, joita Minä, YAHUVEH, lähetän eteenpäin kuten esimerkiksi tämän, nostakaa ylös teidän kätenne ja puolustakaa itseänne ikuista Luojaa vastaan, yhtä jota kutsutaan Päivien Muinaiseksi, sillä Minulla ei ole alkua eikä loppua, Minä olen ALEPH ja TAV. Te, jotka kutsutte itseänne Kristityiksi ja kuitenkaan ette seuraa MINUN Poikani YAHUSHUAn teitä edes Pyhien Aikojen noudattamisessa.

Sinä, joka kutsut itseäsi Kristityksi, joka kerskut ja sanot, ”Minä en ole Juutalainen”, ja kuitenkin Minä sanoin, ”Te olette liitetyt yhteen kun te seuraatte YAHUSHUAa ja hyväksytte HÄNET MESSIAANA, rakastaen ja laittaen YAHUVEHin ja YAHUSHUAn ensimmäisiksi teidän elämissänne, yrittäen kovasti totella MINUN lakejani, tietäen, että teillä on välittäjä, Pelastaja MINUN Pojassani YAHUSHUAssa kun te teette syntiä, mutta ette tahallisesti sureta RUACH ha KODESHia ja tee syntiä, vaarantaen teidän silkan sielunne.” Kuinka harvat teistä muistavat, että teidän kaikkien täytyy työskennellä teidän oma pelastus pelon ja vapinan kanssa.

Enemmistö teistä, jotka kutsutte itseänne Kristityiksi, suurimmaksi osaksi olette anti-Juutalaisia. Te kartatte heprealaisia tapoja, Tooraa, Tanakh:ia ja ainoastaan haluatte vaatia Uutta Testamenttia. Te ainoastaan haluatte kokoontua yhteen ihmisen tekemänä Sapattina [ sunnuntai ], ette todellisina Sapatteina. Kuinka monet Kristityt ainoastaan haluavat juhlia ihmisen tekemiä pakana-juhlapäiviä ja karttavat todellisia heprealaisia Pyhiä Päiviä? Kuinka monet teistä ainoastaan käyttävät, mitä te kutsutte kirkoksi, lepyttämään Minua tai muotinäytöksenä tai rupattelujuhlana. Te Kristityt ette käsitä, että Helluntaita ei löydy useimmissa teidän kirkoistanne, koska te olette surettaneet MINUN PYHÄÄ HENKEÄNI ja ajaneet RUACH ha KODESHin ulos.

Sinä luet 12 opetuslapsesta ja siteeraat Juutalaisia kirjoituksia ja vakuutat Raamattua sinun lupauksinasi, silti sinä leikkaat itsesi irti kaikesta, mikä on heprealaista ja kerskailet, että sinä et ole Juutalainen. Sinä uskallat kerskua, kuinka Minä, YAHUVEH, leikkasin irti luonnollisen varren liittääkseni teidät Ei-juutalaiset sisään, jotta luonnollinen varsi tulisi kateelliseksi ja kuitenkin sitten sinä torjut luonnollisen varren ja torjut asiat, jotka Minä YAHUVEH opetin heille. Sinä, joka kutsut itseäsi Kristityksi, sallit Rooman tarkoituksellisesti muuttaa ainoan päivän, jonka Minä asetin sivuun, siunasin ja pyhitin, ja sinä sanot, että mikä tahansa päivä käy, kutsutuksi Sapatiksi. Minä en valinnut mitä tahansa päivää; Minä lepäsin Seitsemäntenä Päivänä. [ Perjantai auringonlaskusta Lauantai auringonlaskuun ]

Miksi sinä et opiskele ja näytä itseäsi hyväksytyksi? Sinä tiedät totuuden ja silti siitä huolimatta et ole pitänyt sinun Pastoreitasi tilivelvollisina vaihtamaan kumppanuuspäivä takaisin todelliseen Sapattipäivään. Jos sinä olisit sanonut Pastoreille, ”Te kerrotte meille, että Raamattu on totuus ja kuitenkaan te ette seuraa totuutta ja minä en tule olemaan osa yhteisöä, joka ei vaella totuudessa.” Sen sijaan sinä kuiskaat totuuden ja et vie läpi. Ei yksikään Pastori ole tähän saakka ottanut yhteyttä tähän tyttäreen, josta Minä puhun tämän viestin eteenpäin ja kiittänyt häntä tai rohkaissut häntä heidän nuhtelemisesta YAHUSHUAn NIMESSÄ. MINUN Lapseni, jotka ovat vieneet nuhtelun profeetalliset viestit Pastoreille, ovat torjuttu tai taputeltu päähän ja sanottu, ”Kiitos, mutta me tulemme jatkamaan samalla tavalla, ” ja MINUN Lapseni ovat tottelemattomia ja yhä istuvat näissä kirkoissa, jotka kieltäytyvät puhumasta eteenpäin totuutta ja tekemästä asiat YAHUVEHin tavalla eikä miehen tai naisen tavalla.

Miksi Kirkot eivät puhu esiin Pyhyyttä ja Katumusta? Miksi he eivät varoita, kapea on tie Taivaaseen ja leveä on tie helvettiin? Kysy itseltäsi, ”Tuoko vaurausviesti sieluja Taivaaseen?” Kysy itseltäsi, ”Miksi tämän maailman huippuministeriöt kieltäytyvät puhumasta eteenpäin yhtään viestiä, joka voisi loukata muita.” Minä, YAHUVEH, olen totuus ja kun MINUN Poikani YAHUSHUA puhui esiin totuuden Fariseuksille, se loukkasi. Kun MINUN Opetuslapseni puhuvat eteenpäin totuuden, se loukkaa Fariseuksia, niitä joilla on jumalallisuuden muoto ja ei JUMALALLISUUTTA sisällä. Kysy itseltäsi, ”Miksi pastorit eivät rohkaise ihmisiä rukoilemaan jumalattomia lakeja vastaan tulemasta todellisuudeksi.” Kysy itseltäsi, ”Miksi niin monet pastorit johtavat lampaita susien luoliin.”

Kristityt, te tulette jälleen kerran olemaan luovutettuja Rooman Imperiumille. Te, jotka kutsutte itseänne Kristityiksi, Minä tuomitsen teidät, sillä te olette seuranneet Konstantinuksen lakeja ettekä YAHUVEHia ja YAHUSHUAa! Kristityt, te olette juhlineet pakana-juhlapäiviä, ette YAHUVEHin Pyhiä Päiviä. Kristityt, Minä tuomitsen teidät sanomasta, että te palvelette Kuninkaiden Kuningasta ja Herrojen Herraa ja laulatte ylistyksen lauluja YAHUSHUAlle ja silti, tiedon ja ennakkoharkinnan kanssa, pidätte kiinni kutsumasta häntä kreikkalaisella nimellä, Jeesus. Te ette enää tee tätä tietämättömyydessä. YAHUSHUA sanoi, ”MINUN NIMESSÄNI te tulette karkottamaan pahoja henkiä.” Tuo on NIMESSÄ YAHUSHUA, sillä MINUN NIMENI on YAHUVEH, YAH on sisälletty tuohon NIMEEN! Onko YAHUVEHin NIMI Jeesus kirjoitusmuodossa? Mikä on MINUN NIMENI? MINÄ OLEN tunnettu monilla nimillä, mutta mitä teidän raamattu sanoo? Lakatkaa ainoastaan tutkimasta kreikkalaista, alkakaa tutkimaan heprealaisia ja aramealaisia käännöksiä.

NIMI

”Meidän apumme on

YAHUVEHin nimessä,

taivaan ja maan luojassa.”

Psalmi 124-8

Te, jotka kutsutte itseänne Kristityiksi, Minä, YAHUVEH, syytän teitä tällä. Te, jotka saarnaatte, että YAHUVEH ja YAHUSHUA on Rakkaus, ja kuitenkaan ette näytä sitä, ettekä elä sitä. Te palvelette Juutalaisten Kuningasta ja kuitenkin te kartatte MINUN Juutalaista Kansaani, te pilkkaatte ja herjaatte ja sallitte muiden tehdä näin. Te salassa seuraatte totuuksia tässä ministeriössä ja kuitenkaan ette tee mitään tukeaksenne sitä. Te ette tee mitään puolustaaksenne tätä ministeriötä ja te tunnistatte teidän Taivaallisen Isänne äänen puhumassa esiin, ja kuitenkin pysytte hiljaa kun tämä apostolinen palvelijatar tulee pilkatuksi ja herjatuksi, kaikki koska Minä käytän tätä ministeriötä opettamaan YAHUSHUAn Juutalaisuutta, ketä te kutsutte Jeesukseksi Kristukseksi. Te olette ainoa uskonto, joka vammauttaa, pieksee, ja yrittää tappaa tai todella tappaa heitä teidän omasta uskonnosta. Te ette löydä tätä mistään muusta uskonnosta.

Tämä on Tuomio, jonka Minä säädän ja puhun esiin ulos MINUN Apostoli Elisabeth Elijah Nikomiasta; älkää suuttuko hänelle, sillä hän on ainoastaan sanansaattaja. Lukuisat kutsuvat itseänsä Kristityiksi ja omaavat jumalallisuuden muodon ja kuitenkin ovat ei-juutalaisia Fariseuksia. Te, jotka tiedätte totuuden ja hylkäätte totuuden, te kutsutte itseänne Kristityiksi ja koska te olette torjuneet MINUN Juutalaisen kansani ja Lait ja todelliset Pyhät Päivät ja juhlat, te olette olleet kuin Juudas jälleen YAHUSHUAlle.

Koska te uskallatte ajatella, että te olette parempia kuin Juutalainen kansa ja kerskutte, kuinka teidät liitettiin yhteen ja heidät leikattiin irti joksikin ajaksi, te kerskutte kuinka Juutalaiset ovat niin tyhmiä, etteivät näe YAHUSHUAa, ketä te kutsutte Jeesukseksi, Messiaana. Heidän puolesta rukoilemisen, heidän rakastamisen sijasta, ymmärtäen, että se olen Minä YAHUVEH, joka sokaisin heidän silmät joksikin ajaksi, te olette kirouksen alaisena uskaltaaksenne kerskua kuinka Minä leikkasin irti luonnollisen varren ja liitin teidät siihen YAHUSHUAn Verellä. Mitä Minun Sanani sanoo, kun te kerskutte ja pilkkaatte luonnollista vartta, epäuskoista Juutalaista Kansaa, jotka eivät ole saaneet ilmestystä vielä, että YAHUSHUA on MESSIAS, kreikaksi nimeltään Jeesus. Eikö MINUN Sanani sano, jos Minä en säästänyt luonnollista vartta, miksi te luulette, että Minä säästän teidät, jotka kerskutte, että he ovat parempia kuin luonnollinen varsi? Te, jotka pidätte kiinni seuraamasta Konstantinusta, kuunnelkaa MINUA.

Ensimmäinen yritys, tuhoisasti onnistunut, teki hasatan käärmeen muodossa Eedenin Puutarhassa ( Genesis 3:1-22 ). Saatana petkutti Eevaa, ja Eeva aiheutti Aatamin tekemään syntiä, ajattelemaan, että mitään ei saavuta noudattamalla YAHUVEHin lakeja, kutsutaan myös Tooraksi, mikä sisältää Kymmenen Käskyä. Toinen esimerkki on Kainin tapaus, jolle kerrottiin, että tottelevaisuus YAHUVEHin ohjeille tuo pelastuksen ja siunauksia, mutta päätti, että hän tiesi paremmin ja tuloksena kirottiin, kun hän murhasi hänen veljensä Abelin.

Ja sitten meillä on Korah, joka yritti heikentää Mooseksen auktoriteettia ja kohtasi kauhean lopun, kun maa avautui ja nielaisi Korahin ja hänen seuraajansa elävinä helvetin kuiluun, ja sitten maa sulkeutui heidän päälleen. ( Numeri 16:1-35 ). Mooses varoittaa meitä väärästä profeetasta, joka tahtoi yrittää opettaa ihmisille määräyksiä, jotka eivät ole YAHUVEHista, ja jopa rohkaisi muita epäkunnioittamaan Moosesta ja hänen voiteluaan. ( Deuteronomium 18:20-22 )

Voi teitä, kaikille niille, joilla ei ole henkisiä korvia kuulla ja henkisiä silmiä nähdä, että sekä Kristityt kirkot että Temppelit ovat täynnä Korahia tänään ja tulevat kärsimään saman kohtalon. ( Numeri 16:1-35 ) Aivan kuten Mooseksen aikana, niin myös Minä profetoin jälleen MINUN Tyttäreni Elisabethin kautta varoituksen teille, jotka kutsutte itseänne Kristityiksi, mutta joilla ei ole Kristusta teissä. Pilkatkaa, herjatkaa ja olkaa välittämättä nyt ja te tulette niittämään, mitä te olette kylväneet.

Voi niitä, jotka ovat kieltäytyneet tai lakanneet tukemasta tätä ministeriötä, sillä te sanotte, että te ette ole Juutalaisia, ettekä halua tukea Messiaanista Juutalaista Ministeriötä. Voi, mutta Minä nostan muita ottamaan teidän paikkanne, se tulee olemaan he, jotka vastaanottavat siunaukset ja palkkiot, joilla olisi ollut teidän nimi päällä. ( Deuteronomium 28:1-14 ) Nyt sen sijaan YAHUVEHin kirouksia, niin kuin on kirjoitettu ( Deuteronomium 28:15-68:aan ), tulevat olemaan teidän osanne.

Antakaa mennä ja pilkatkaa, te kirkot, väärät profeetat ja ne, joilla on paha henki kuin Korahilla ja ne Korahin seuraajat ( Numeri 16:1-35 ). Te ette tule pilkkaamaan kun tämä tulee tapahtumaan. Kaikki te henkiset johtajat, jotka johdatte MINUN Lapsiani olemaan seuraamatta MINUN Lakejani, jotka Minä annoin Moosekselle, tulette näkemään imperiumit, joita he kutsuvat jumalan taloiksi, tulevan romahtaen maahan ja helvetti tulee nielaisemaan teidät yhdessä niiden kanssa, joilla on henki kuin Korahilla jälleen. Kaikki ne, jotka kutsuvat itseänsä Kristityksi, mutta tekevät samaa kuin henkiset johtajat, teillä myös on henki kuin Korahilla ja tulette kärsimään saman kohtalon, jos te kieltäydytte ottamasta huomioon samaa varoitusta, jonka Minä annan teille tämän MINUN palvelijatar tyttäreni kautta. Älkää pilkatko Armon ja Suopeuden sanoja, sillä nuo sanat tulevat korkeaan hintaan, MINUN Poikani YAHUSHUAn elämän ja Veren hinnalla, jonka Minä, YAHUVEH, annoin HÄNEN uhrata Golgatalla, jotta teillä olisi Välittäjä Minun, YAHUVEHin, koko Luomakunnan JUMALAN edessä.

Daniel puhui ”Pedosta”, joka ajaisi loppuun YAHUVEHin Pyhimykset ja vaihtaisi YAHUVEHin ajat ja lait! ( Daniel 7:25 ) Paavali ei mitätöinyt Sapattia, kuinka hän voisi? Onko hän se, joka loi Sapatin? Ei, ”MINÄ OLEN” loin Sapatin teidän levoksi, lepäämään MINUSSA, jotta Minä voin virkistää teidät. Paavalin sanat käännettiin väärin, sillä ei koskaan hän opettaisi teitä rikkomaan Tooraa. Hänen sanansa on vääristelty mukautumaan ihmisen kuvaan, ei Minun, YAHUVEHin. Paavali oli puhumassa Juutalaiselle Kansalle ja sanoi, ”Älkää antako kenenkään tuomita teitä pitämästä tiettyjä päiviä Pyhinä, tai noudattamasta Pyhiä Päiviä.” Koskaan hän ei sanonut, että hän ei pitänyt Sapattia ja rohkaisi muita tekemään samalla tavalla. Paavali piti MINUN Juutalaiset lakini. Paavali opetti, että on olemassa suopeutta ja armoa YAHUSHUAn kautta, mutta hän myös opetti tottelevaisuutta YAHUVEHia kohtaan.

Ettekö te vielä näe, että Danielin Kirjaa tulkitaan teidän silmienne edessä? Mikä oli kerran mysteeri ja suljettu teille, on nyt aukaistu, jos te tulette vain etsimään MINUA viisauden vuoksi, ja nyt uudet paljastukset ovat tulossa esiin MINUN voidelluistani kuten esimerkiksi astiasta, josta Minä olen profetoimassa esiin. Kuunnelkaa ja liittykää yhteen ja varoittakaa yhdessä, sillä te tarvitsette toisianne uudella tavalla tulevana vuonna 2003. Tästä syystä Minä olen antanut tämän unen MINUN Palvelijattarelleni, varoittaakseni teitä alkamaan kokoontua yhteen.

Viholliset eivät hyökkää yksin, susi vaeltaa laumoissa ja niin täytyvät YAHUVEHin Lampaiden ja Karitsoidenkin. Kristityt, teidän täytyy lakata karttamasta Juutalaisia, Pyhiä Päiviä, Juhlia ja mitä te kutsutte Vanhaksi Testamentiksi. MINÄ OLEN molemmat, Vanha ja Uusi Kirja, lakatkaa yrittämästä jakaa, mikä ei ollut koskaan tarkoitettu jaettavaksi, sillä jaettu talo ei voi pysyä pystyssä. Kristityt, kurottautukaa Juutalaisen kansan luokse ja syleilkää Israelia rakkaudessa, sillä he ovat sokaistuneita nyt jonkin aikaa, mutta Israel tulee olemaan pelastettu kun MINUN Poikani YAHUSHUA avaa sokeiden silmät Israelissa jälleen kerran. Minä, YAHUVEH, säädän, sokeat silmät ja kuurot korvat Israelissa tulevat jälleen kerran katsomaan MINUN Poikaani YAHUSHUA ha MASHIACHia. Lue ja näytä itsesi hyväksytyksi, kaikki ne, jotka tunnistavat teidän Taivaallisen Isänne YAHUVEHin sanat, tutkikaa alapuolella olevia sanoja Toorasta, jotka Minä olen neuvonut MINUN Tytärtäni laittamaan teidän muistoon.

*******

Deuteronomium 30:17. Mutta jos sinun sydämesi kääntyy pois etkä tottele, vaan annat vietellä itsesi kumartamaan muita jumalia ja palvelemaan niitä,

Deuteronomium 30:18. niin minä julistan teille tänä päivänä, että te totisesti hukutte; te ette kauan elä siinä maassa, johon sinä menet Jordanin yli, ottamaan sen omaksesi.

(Deuteronomium 30:19 KJV+). Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.

Deut 30:17 But if518 thine heart3824 turn away,6437 so that thou wilt not3808 hear,8085 but shalt be drawn away,5080 and worship7812 other312 gods,430 and serve5647 them;

Deut 30:18 I denounce5046 unto you this day,3117 that3588 ye shall surely perish,6, 6 and that ye shall not3808 prolong748 your days3117 upon5921 the land,127 whither834, 8033 thou859 passest over5674 (853) Jordan3383 to go935 to possess3423 it.

(Deut. 30:19 KJV+) I call5749 (853) heaven8064 and earth776 to record this day3117 against you, that I have set5414 before6440 you life2416 and death,4194 blessing1293 and cursing:7045 therefore choose977 life,2416 that4616 both thou859 and thy seed2233 may live:2421

(Numerot yläindeksissä ovat Strongin konkordansseja kreikaksi ja hepreaksi)

”Sen tähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman” Matteus 5:19

Pyydän, lue alapuolella oleva, jos sinä kutsut itseäsi Kristityksi ja sanot, että sinä uskot Jeesukseen Kristukseen. Sinä tulet olemaan yllättynyt sinun vastauksiisi, on olemassa eroavuus uskomisessa ja seuraamisessa ja tottelemisessa.

Uskovatko Kristityt YAHUSHUAa, kreikaksi kutsuttu Jeesukseksi, kun hän sanoo: ”Jos sinä tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt." ( Matteus 19:17 )? Pitävätkö Kristityt käskyt? Ei voi olla epäilystäkään, että YAHUSHUA viittasi Mooseksen Lakiin, kun kerran ei ollut toisia käskyjä. YAHUSHUA ei sanonut, että yksi voi astua Taivaan valtakuntaan ainoastaan uskomalla HÄNEEN. Raamattu sanoo, että jopa saatana uskoo, että hän on JUMALA YAHUVEHin Poika, se vaatii Rakastamista ja laittamista YAHUVEHin ja YAHUSHUAn ensimmäisiksi sinun elämässäsi, rakkaudessasi, avioliitossasi, ja ministeriössäsi, jos sinulla on yksi. YAHUSHUA sanoi myös, ”Miksi te kutsutte MINUA Herraksi ja ette tottele MINUA?” Yhden täytyy pitää Kymmenen Käskyä, tämä sisältää Todellisen Sapatin. Tämä sisältää lopettamisen osallistumasta Kirkkoihin, missä henkisille johtajille on kerrottu totuus ja silti kieltäytyvät tottelemasta YAHUVEHin 4:ttä käskyä.

Naisystävä, jolla oli tapana suorittaa kymmenykset tähän ministeriöön ja uskoi, että profetiat olivat YAHUVEHilta ja YAHUSHUAlta, sanoi, että hänen aviomiehensä ja perheensä tekevät sen vaikeaksi totella, todellisen Sapatin pitämisen vainon johdosta. Koska siellä ei ole Messiaanista Juutalaista Temppeliä lähistöllä, hän on palannut ottamaan osaa Kirkkoon sunnuntaina, ja kutsuu toista henkilöä Pastoriksi, missä minulla oli aikoinaan kunnia olla kutsuttu hänen Pastoriksi. Hän tunnistaa totuuden Sapatista ja antoi profetiat Pastorille, mutta ei koskaan pitänyt häntä tilivelvollisena, kun totuus profetioissa oli näytetty hänelle. Hän surettaa PYHÄÄ HENKEÄ kun hän yhä ottaa osaa tähän kirkkoon, missä Pastori sanoi hänelle, että Uudessa Testamentissa se ei ole enää välttämätöntä totella 4:ttä käskyä, ainoastaan yhdeksän kymmenestä ovat olennaisia tänään.

Muut, joilla oli tapana olla tämän ministeriön kumppaneita ja ystäviä, tekevät samaa. Se on helpompaa joillekin mukautua ihmisen tapaan tehdä asioita, koska se on rutiini. Minulla on ollut sydämen särkyminen monien menettämisestä, joita minä kutsuin luotettaviksi ystäviksi ja kumppaneiksi, jotka auttoivat meitä menneisyydessä, ja kun nämä ihmiset olivat siunattuja niin mahtavasti olemalla siunaus meille, heidän jokaiseen rukoukseen oli vastattu ja kun minä kysyin heiltä, mitä te tarvitsette nyt YAHUVEHilta, he sanoivat, ”Emme mitään, kaikki meidän velkamme ovat maksettu odottamattomasta rahantulosta.” Tämä henkilö sanoi, että he tiesivät, että kaikki nämä siunaukset tulivat tämän ministeriön siunaamisen johdosta ja suojaamisen meitä vihollisilta. Surullista sanoa, pian jälkeenpäin nämä samat ihmiset, saatetaan tiedoksi, he lähettivät nyt heidän kymmenykset auttamaan tukemaan toisia Juutalaisia Venäjällä.

Minä rukoilin ja Isä YAHUVEH sanoi minulle, että paholainen oli pettänyt tämän perheen, sillä YAHUVEH oli lähettänyt heidät olemaan siunaus meille, Messiaaniselle Juutalaiselle perheelle ja ministeriölle Amerikassa ja heidän tuli suojella meitä myös vihollisilta. Totuus on, tämä perhe kamppailee Sapatti asian kanssa, kun kerran he olivat baptisteja. Me katsoimme näihin ihmisiin ystävinä ja perheenä, joten se sattuu niin kuin suolaa kaadettaisiin avoimeen veriseen haavaan, mutta me yhä arvostamme heitä kaikesta, mitä he tekivät meidän vuoksemme tuona aikana. Yhtenä päivänä erittäin pian kaikki, mitä minä olen kirjoittanut voitelun alaisena tulevat tapahtumaan ja ihmiset tulevat muistamaan sekä kuinka he reagoivat sanoja kohtaan, jotka he kuulivat, että tekivätkö he mitään rohkaistakseen ja siunatakseen tätä sanansaattajaa vai pilkkasivatko he, karttoivatko tai halveksivatko minua ja tätä ministeriötä.

Jotkut ihmiset kieltäytyvät etsimästä ja tottelemasta YAHUVEHia ja jäävät vaille palkkioita, niille, jotka tottelevat YAHUVEHia ja kaikkia Kymmentä Käskyä, he tulevat vastaanottamaan heidän oikeudenmukaiset palkkionsa. Kyllä, kun me teemme syntiä, meillä on syntisovitus ja hänen NIMI on YAHUSHUA, mutta meidän ei tule tahallisesti tehdä syntiä, sillä meillä ei enää ole puolustusta, että ei tiedä paremmasta, heti kun me hyväksymme YAHUSHUAn, PELASTAJANA. On Kristittyjä, jotka vääristelevät kirjoituksia, jotka sanovat, ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja pudonneet vajavaisiksi YAHUVEHin Loistosta”, tarkoittamaan, että me kaikki teemme syntiä ja älkää huolehtiko, synnistä ei ole rangaistusta, sillä YAHUSHUAn Veri pesee sen kaiken pois. Paavali sanoi, että varokaa ajattelemasta tällä tavoin. Jos me uskomme, että on mahdotonta olla rikkomatta Kymmentä Käskyä, sitten me olemme pakotettuja päättelemään, että Mooses valehteli kun hän sanoi: ”Sillä tämä käsky, jonka Minä määrään sinulle tänä päivänä, se ei ole vaikea sinulle eikä se ole kaukana, vaan sana on hyvin lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, niin että sinä voit sen täyttää.” [ Deuteronomium 30:11-14 ]

YAHUVEH sanoo: ”Jälleen, kun Minä sanon pahalle, sinä tulet varmasti kuolemaan; jos hän kääntyy hänen synnistään ( katuu ) ja tekee sen, mikä on laillista ja oikein ( tottelevaisuus ), hän tulee varmasti elämään, hän ei tule kuolemaan. Ei mitään hänen syntejänsä, joita hän oli tehnyt, tulla muistamaan häntä vastaan. Hän on tehnyt sen, mikä on laillista ja oikein. Hän tulee varmasti elämään.” Hesekiel 33:14-16. ( Hesekiel oli YAHUVEHin profeetta. Hän ei ollut Kristitty ei-juutalainen Saarnaaja, hän oli Juutalainen )

Loukkaa joitakin, valaisee muita YAHUSHUA ha MASHIACHin Rakkaudessa.

Apostoli Elisabeth Elijah Nikomia

9/12/02



CLICK HERE or the image below to go directly to her youtube channel
YAHSladyinred